Kuin Nefi
”Kysy Herralta neuvoa kaikissa tekemisissäsi, niin hän ohjaa sinua hyväksesi” (Alma 37:37).
Tuijotin ulos huoneeni ikkunasta ja näin ulkopuolella inhottavan hämähäkinverkon. Ainakaan yhtä asiaa ei tästä talosta tulisi ikävä: hämähäkkejä. Ehkä uudessa talossamme ei olisi hämähäkkejä. Ehkä en sittenkään kaipaisi tätä ränsistynyttä paikkaa.
”Ettenkö muka?” mutisin itsekseni, kun menin sänkyyn ja vedin peiton pääni yli. Ettenkö kaipaisi tätä taloa, tätä seutua, koululuokkaani, parasta ystävääni? Kohtaisin kokonaisen talon täynnä hämähäkkejä mieluummin kuin haluaisin muuttaa.
”Tanya?” Carrie-täti huusi huoneeni oven toiselta puolen. Hän hoiti veljiäni ja minua.
Työnsin pääni peiton alta. ”Mitä?”
”Voinko tulla sisälle sanomaan hyvää yötä?” täti kysyi.
”Tule vain”, mutisin. Jos kysyjä olisi ollut kuka muu tahansa, olisin saattanut vastata kieltävästi. Mutta Carrie-täti oli lempitätini. Hän antoi minun kokeilla luomiväriään, hän antoi meille kaakaota ennen nukkumaanmenoa ja hän luki minulle kertomuksia päiväkirjasta, jota hän oli kirjoittanut ollessaan 11-vuotias kuten minä.
Hän tuli huoneeseen ja istuutui vuoteeni jalkopäähän. ”Olet ollut tosi hiljainen tänä iltana, Tanya. Oletko huolissasi muutosta?”
Voihkaisin. ”Kaikki ystäväni asuvat täällä. Kenen kanssa kävelen kouluun? Kenen kanssa istun ruokatunnilla? Minun piti aloittaa Nuoret Naiset täällä ja mennä ensi kesänä leirille – ja nyt en tunne ketään. Minun täytyy aloittaa kaikki alusta.”
Ääneni hiipui, kun suuret kyyneleet täyttivät silmäni. Carrie-täti antoi minulle nenäliinan. ”Ei voi olla helppoa jättää kaikki, joita rakastaa, ja aloittaa uudelleen paikassa, jossa ei tunne ketään”, hän sanoi.
Pudistin päätäni. Se ei ollut helppoa ollenkaan.
Carrie-täti jatkoi: ”Kuule, Tanya, kun minä ajattelen muuttamista, ajattelen Nefiä.”
”Miksi Nefiä?” kysyin.
”No, hän ei ollut luultavasti paljonkaan vanhempi kuin sinä, kun hänen isänsä ilmoitti, että heidän perheensä muuttaisi.”
Olin aina kuvitellut Nefin aikuiseksi. ”Milloin Nefi oli minun ikäiseni?” kysyin.
Carrie-täti otti Mormonin kirjani yöpöydältäni. Hän avasi Ensimmäisen Nefin kohdalta ja alkoi selittää. ”Etkö muistakin kertomuksen Lehistä?”
Nyökkäsin. Tiesin, kuinka Lehin perhe totteli Herraa ja lähti kodistaan.
Carrie-täti luki sylissään avoinna olevasta kirjasta. ”Tämä on Ensimmäisen Nefin kirjan luvusta 2 jae 4: ’Ja tapahtui, että [Lehi] lähti erämaahan. Ja hän jätti talonsa ja perintömaansa ja kultansa ja hopeansa ja kalleutensa eikä ottanut mukaansa mitään muuta kuin perheensä ja muonavaroja ja telttoja ja lähti erämaahan.’”
”Sanoitko, että Nefi oli minun ikäiseni?” keskeytin.
Carrie-täti hymyili. ”En tiedä hänen tarkkaa ikäänsä, mutta hän kertoo meille jakeessa 16, että hän oli ’tavattoman nuori’. Vaikka hän olisikin ollut vanhempi kuin sinä, en usko, että hänen oli helppoa jättää kotinsa. Veikkaan, ettei hän tuntenut ketään erämaassa. Siellä ei kenties ollut ketään, kenet voisi tuntea!”
Virnistin. Meillä ainakin olisi naapureita siellä, minne muuttaisimme. ”Mitä Nefi sitten teki?” kysyin. ”Hän ei milloinkaan valittanut. Laman ja Lemuel sanoivat: ’Miksi meidän on lähdettävä Jerusalemista? Miksi meidän on jätettävä rikkautemme ja talomme ja ystävämme?’ Mutta Nefi ei koskaan valittanut. Miksi ei?”
Carrie-tädin silmät tuikkivat, aivan kuin hän olisi toivonut, että minä vastaisin. ”En tiedä kaikkia vastauksia, mutta Nefi antaa meille vihjeen jakeessa 16: ’Minä huusin Herran puoleen, ja katso, hän puhutteli minua ja pehmitti sydämeni, niin että uskoin joka sanan, jonka isäni oli puhunut; sen vuoksi en kapinoinut häntä vastaan kuten veljeni.’”
Hän katsoi minua tutkivasti nähdäkseen, olinko ymmärtänyt.
”Hän siis rukoili”, minä sanoin.
”Niin.” Carrie-tädin ääni pehmeni, ja hän puristi kättäni. ”Tanya”, hän sanoi, ”sinä voit valita. Voit valittaa muutosta kuten Laman ja Lemuel, tai voit viedä vaikeutesi rukouksessa taivaallisen Isäsi luo. Jos pyydät Häneltä, Hän vahvistaa sinua kuten Hän vahvisti Nefiä.”
Katsoin Carrie-tätiä, ja lämmön tunne täytti minut. Nousin istumaan ja halasin häntä lujaa. ”Kiitos, Carrie-täti”, kuiskasin.
”Minä rakastan sinua, Tanya. Hyvää yötä.”
Kun hän sammutti valaisimeni ja sulki oven perässään, pujahdin vuoteestani ja polvistuin lattialle. Ehkä minä voisin sittenkin selvitä tästä muutosta taivaallisen Isän avulla.