Rohkeutta esittää kysymys
Kesällä 1994 otin vapaata koulusta Taipeissa Taiwanissa palatakseni kotikaupunkiini Miao-liin viettämään lomaa. Kotona ollessani menin töihin kukkakauppaan. Sydämeni on täynnä kiitollisuutta, kun muistan, mitä siitä seurasi.
Ollessani eräänä päivänä kastelemassa kukkia niitä katselemaan pysähtyi moottoroidussa pyörätuolissa oleva mies. Ujosti hän torjui kutsuni tulla sisälle myymälään, mutta jokin hänessä jätti minuun syvän vaikutuksen. Törmäsin häneen myöhemmin muutaman kerran kadulla, ja silloin nyökkäsimme toisillemme ja hymyilimme ystävällisesti.
Eräänä kuumana päivänä istuessani ravintolassa nauttimassa kulhollista sorbettia joku taputti minua olkapäälle. Se oli pyörätuolimies. Hän oli siististi pukeutunut, ja hänen kasvoillaan oli leveä hymy. Hän kysyi rohkeasti nimeäni ja puhelinnumeroani ja lähti.
Muutamaa päivää myöhemmin hän soitti ja kutsui minut osallistumaan kirkossaan järjestetylle päivälliselle. Lähdin epäröiden erään ystävän rohkaisemana. Päivällinen oli herkullinen, ja jäsenten vastaanotto sai minut tuntemaan itseni tervetulleeksi siitä hetkestä kun astuin sisälle. Myöhemmin sinä iltana eräs toinen kirkon jäsen kysyi osoitettani ja puhelinnumeroani Taipeissa ja lähetti tietoni siellä oleville lähetyssaarnaajille. Siten alkoi iankaikkinen yhteyteni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon.
Minut kastettiin ja konfirmoitiin syksyllä 1994, ja palvelin kokoaikaisessa lähetystyössä vuonna 1997. Kaksi vuotta kotiinpaluuni jälkeen solmin avioliiton lähetystyössä palvelleen miehen kanssa ja perustimme perheen.
Kaikki nämä siunaukset toteutuivat, koska eräällä kirkon jäsenellä oli rohkeutta esittää kysymys. Tuolloin hän oli aivan vieras ihminen, mutta lopulta hän auttoi johdattamaan minut Vapahtajan evankeliumiin. Hän tuo mieleeni erään pyhien kirjoitusten kohdan, jonka opin tuntemaan Mormonin kirjasta: ”Eikä minulla ole muuta tarkoitusta kuin teidän sielunne ikuinen hyvinvointi” (2. Nefi 2:30).