Luku 5

Ykseyden siunaukset

Ykseys ja sen synonyymit – sopusointu, hyvä tahto, rauha, yksimielisyys, keskinäinen yhteisymmärrys – ilmaisevat tilaa, jota ihmissydän lakkaamatta kaipaa.¹

Johdanto

Presidentit J. Reuben Clark jr ja David O. McKay palvelivat lokakuusta 1934 huhtikuuhun 1951 yhdessä neuvonantajina ensimmäisessä presidenttikunnassa, ensin presidentti Heber J. Grantin ja sitten presidentti George Albert Smithin neuvonantajina. Koko tämän ajan presidentti Clark palveli ensimmäisenä neuvonantajana ja presidentti McKay toisena neuvonantajana.

Huhtikuun 9. päivänä 1951, viisi päivää presidentti Smithin kuoleman jälkeen, myöhempien aikojen pyhät kokoontuivat yleiskonferenssiin ja hyväksyivät presidentti David O. McKayn kirkon presidentiksi. Siellä he saivat kuulla, että presidentti Clark, joka oli palvellut uskollisesti ensimmäisenä neuvonantajana lähes 17 vuotta, oli kutsuttu palvelemaan toisena neuvonantajana. Presidentti Stephen L Richards oli kutsuttu ensimmäiseksi neuvonantajaksi.

Aistiessaan, että kirkon jäsenet asettaisivat tämän muutoksen kyseenalaiseksi, presidentti McKay käytti osan yleiskonferenssikokouksen ajasta selittääkseen kahden neuvonantajansa kutsumista. Hän sanoi, että presidentti Richards oli kutsuttu ensimmäiseksi neuvonantajaksi, koska hän oli palvellut apostolina kauemmin kuin presidentti Clark. Tähdentäen, ettei tämä tapa ollut ”vakiintunut käytäntö”, presidentti McKay sanoi yksinkertaisesti, että ”se tuntui viisaalta” presidentti Richardsia ja presidentti Clarkia kutsuttaessa.

Jatkaessaan puhettaan presidentti McKay puhui ykseydestä, jota hän tunsi neuvonantajiensa kanssa: ”Me emme halua yhdenkään jäsenen tässä kirkossa emmekä yhdenkään kuulijana olevan miehen tai naisen elättelevän hetkeäkään mielessään ajatusta minkäänlaisesta erimielisyydestä niiden kahden neuvonantajan välillä, jotka tukivat presidentti Smithiä ensimmäisen presidenttikunnan koorumissa, ja presidentti Grantia ne vuodet, jotka olimme yhdessä tuon innoitetun johtajan kanssa. Teidän ei myöskään pidä ajatella, että kyseessä on jonkinlainen arvonalennus. Presidentti Clark on suurenmoinen palvelija. – –

Lisäksi teidän pitää ymmärtää, että ensimmäisen presidenttikunnan neuvonantajan tehtävässään nämä kaksi miestä ovat tasavertaisia valtuudessa, rakkaudessa, luottamuksessa, vapaudessa esittää ehdotuksia ja suosituksia sekä vastuussaan ei vain koorumille vaan myös Herralle Jeesukselle Kristukselle ja ihmisille yleensä.

Molemmat ovat suuria miehiä. Minä rakastan heitä kumpaakin ja pyydän Jumalaa siunaamaan heitä ja vakuutan teille, että ensimmäisen presidenttikunnan koorumissa, sellaisena kuin te olette sen tänään hyväksyneet, vallitsee sopusointu ja rakkaus ja luottamus.”²

Pian sen jälkeen, kun presidentti McKay oli sanonut näin, presidentti Clark puhui pyhille ilmaisten halunsa toimia sopusoinnussa palvelijatovereidensa kanssa: ”Herran palveluksessa ei ole väliä, missä palvelee vaan miten. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa otetaan vastaan se paikka, johon asianmukaisesti kutsutaan. Sitä ei haeta, eikä siitä kieltäydytä. Lupaan presidentti McKaylle ja presidentti Richardsille palvelevani täysin uskollisesti ja omistautuneesti eteeni tulevissa tehtävissä käyttäen kaiken voimani ja kaikki kykyni, ja siinä määrin kuin ne tekevät minulle mahdolliseksi suorittaa ne, olinpa kuinka riittämätön tahansa.”³

Yleiskonferenssissa kolme vuotta myöhemmin presidentti McKay puhui jälleen ykseydestä, josta hän nautti muiden kirkon johtajien kanssa: ”Toivon, että kaikki ääneni kuuluvilla tällä hetkellä olevat, kaikki, joilla on yhtään ennakkoluuloja sydämessään, olisivat voineet nähdä vilauksen johtavista auktoriteeteista Herran huoneessa viime torstaiaamuna, kun me kokoonnuimme paastoten ja rukoillen valmistautumaan hengellisesti niihin tehtäviin, jotka meitä tässä suuressa konferenssissa odottavat. Olisitte nähneet vilauksen ensimmäisen presidenttikunnan ykseydestä, ja tästä sydämestä sydämeen ja sielusta sieluun välittyneestä yhteydestä te olisitte tienneet, miten rakastan kahta neuvonantajaani, heidän selkeää näkemystään ja tervettä arvostelukykyään sekä heidän johtajaansa kohtaan tarpeen tullen osoittamaansa kärsivällisyyttä. Olisitte nähneet vilauksen ykseydestä ja rakkaudesta näiden kahdentoista miehen [kahdentoista apostolin koorumin] – – seitsenkymmenten – – ja johtavan piispakunnan välillä. Me rukoilemme, että tuossa kokouksessa vallinnut rakkaus ja ykseys laajenisivat jokaiseen vaarnan johtokuntaan, lähetyshallitukseen, jokaiseen piispakuntaan, jokaiseen pappeuskoorumiin ja apujärjestöön kaikkialla kirkossa. Jos meillä on sellainen ykseys ja rakkaus, niin maan päällä ei ole mitään voimaa, joka voi estää tämän Jumalan työn etenemisen.”⁴

David O. McKayn opetuksia

Herra toivoo ykseyttä seuraajiensa keskuudessa.

”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.

Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.

Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:11, 20–21.)

Näin Jeesus esittää yhdessä ylevimmistä koskaan ihmisten keskuudessa pidetyistä rukouksista ykseyden olevan tärkeintä seuraajiensa keskuudessa.

Ykseys ja sen synonyymit – yhtenäisyys, harmonia, sopusointu, hyvä tahto, rauha, yksimielisyys, keskinäinen yhteisymmärrys – ilmaisevat tilaa, jota ihmissydän lakkaamatta kaipaa. Sen vastakohtia ovat epäsopu, riita, kiista, epäjärjestys. – –

Toteutukoon Herramme esirukouksessaan esittämä pyyntö ykseydestä kodeissamme, seurakunnissamme ja vaarnoissamme sekä tukiessamme vapauden perusperiaatteita.⁵

Jumalan työn toteuttamiseen tarvitaan tarkoituksen ykseyttä ja sitä, että kaikki tekevät työtä yhteisymmärryksessä. Noin vuosi kirkon järjestämisen jälkeen profeetta Joseph Smithille annetussa ilmoituksessa Herra tekee laajassa mielessä tiettäväksi, miksi Hänen suuri työnsä, joka on määrä toteuttaa, on palautettu ihmiskunnan hyväksi ja valmistamaan tietä Hänen toista tulemistaan varten. Hän sanoi:

”Ja aivan niin minä olen lähettänyt ikuisen liittoni maailmaan valoksi maailmalle ja viiriksi kansalleni ja pakanoille, jotta he pyrkisivät sen luokse, ja sanansaattajaksi minun kasvojeni edellä tien raivaamiseksi minun edelläni” (OL 45:9).

Tästä me saamme tietää tälle kansalle annetuista suurista velvoitteista auttaa Herraa toteuttamaan nämä asiat ihmisten keskuudessa. Siihen tarvitaan ykseyttä ja omistautumista sen tarkoituksiin. Tästä tarpeesta tietoisena Herra on antanut tämän varoituksen:

”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat” (Matt. 12:25).⁶

Meidän on vältettävä asenteita ja tekoja, jotka johtavat eripuraisuuteen.

Yksi ensimmäisistä seikoista, jotka aiheuttavat eripuraisuutta, on itsekkyys. Toinen on kateus. ”Veli Se-ja-se meni ohitseni eikä sanonut minulle mitään asiasta.” ”Piispakunta valitsi sisar Sen-ja-sen urkuriksi, eikä hän osaa soittaa puoliksikaan niin hyvin kuin minä.” ”En aio käydä enää pappeuskokouksessa, koska piispakunta nimitti tietyn miehen toimimaan pappien neuvojana.” ”Pyhäkoulussa valittiin Se-ja-se opettajaksi.” – – ”Vaarnan johtokunta ei ole koskaan huomannut minua, ja se loukkaa minua.” ”Johtavat auktoriteetit eivät ole aina yksimielisiä.” Voi, esiin voi tulla sata ja yksi tuollaista pientä asiaa – pikkuseikkoja, jotka ovat sinänsä merkityksettömiä, kun vertaamme niitä suurempiin ja todellisempiin asioihin elämässä. Ja silti tiedän kokemuksesta, että vastustaja voi suurentaa ne niin, että niistä tulee vuoria elämässämme, ja koska me vaalimme sellaisia tunteita, me loukkaannumme ja hengellisyytemme näivettyy.

Tuohon kateuden henkeen liittyy toinenkin puoli – vikojen etsiminen. Me etsimme vikoja lähimmäisestä. Me puhumme pahaa toinen toisestamme. Kun sellainen tunne tulee, on hyvä pysähtyä laulamaan tätä yksinkertaista pientä [kirkon] laulua: ”Ei hellät sanat milloinkaan”.

”Ei hellät sanat milloinkaan
Voi piston lailla haavoittaa.
Miks käydä juoruja toistamaan?
On paljon työtä jalompaa.
Voin kääntää kaiken parhain päin,
Jos koetan koko voimastain,
Ja rahtusen jos hyvää näin,
Niin siitä kerron hyvää vain.

Suo toisten puutteet unhoittaa
Niin joutuisaan kuin omatkin.
Jos joskus nähdä virheen saa,
Miks siitä muille kertoisin?
Pois elon päivä kiiruhtaa
Kuin henkäys mun huuliltain.
Sen tahdon jaksaa vaeltaa
Niin että kerron hyvää vain.”
(MAP-lauluja, 154.)7

Päättäkäämme tästä eteenpäin auttaa enemmän toinen toistamme elämään vanhurskaasti, puolustaa kirkkoa, olla puhumatta lähimmäisiämme tai kirkon johtajia vastaan seurakunnassa tai vaarnassa tai johtavia auktoriteetteja vastaan. Välttäkäämme pahan puhumista. Välttäkäämme panettelua ja juoruilua. Ne ovat myrkkyä niiden sielulle, jotka sellaista tekevät. Pahan puhuminen vahingoittaa parjaajaa enemmän kuin parjattua.⁸

Vaaralliset termiitit uhkaavat koteja samoin kuin talojakin, ja niitä ovat panettelu, pahan puhuminen ja vikojen etsiminen, joihin joko vanhemmat tai lapset syyllistyvät. Panettelu on myrkkyä sielulle. ”Panettelijat ovat kuin kärpäsiä, jotka sivuuttavat kaikki ihmisen hyvät kohdat laskeutuakseen vain hänen haavoihinsa.” Ihanteellisessa kodissa ei juoruta panetellen – – opettajista, viranomaisista eikä kirkon virkailijoista. Olen nyt vuosien kuluttua yhä kiitollisempi isälleni, joka käsiään kohottaen sanoi: ”Ei mitään pahaa puhetta opettajastanne tai kenestäkään muustakaan.”⁹

Perheykseys luo kodista turva- ja suojapaikan.

Lapsella on oikeus tuntea, että kotonaan hän on turvapaikassa, suojassa ulkopuolisen maailman vaaroilta ja pahuudelta. Perheen ykseys ja vilpittömyys ovat välttämättömiä tämän tarpeen tyydyttämiseksi.¹⁰

En osaa kuvitella kotiin monta jos mitään niin vastustettavaa asiaa kuin ykseyden ja sovun puute. Toisaalta tiedän, että koti, jossa vallitsee ykseys, keskinäinen auttamishalu ja rakkaus, on suorastaan kappale taivasta maan päällä. Otaksun, että lähes kaikki teistä voivat todistaa elämän suloisuudesta kodissa, jossa nämä hyveet vallitsevat. Hyvin kiitollisena ja nöyränä vaalin muistoa siitä, että en yhtäkään kertaa poikana nuoruudenkodissani nähnyt minkäänlaista epäsopua isän ja äidin väillä, ja tuo hyvä tahto ja keskinäinen ymmärrys on ollut yhdistävänä siteenä, joka on pitänyt onnekkaan sisarussarjan koossa. Ykseys, sopu, hyvä tahto ovat hyveitä, joita tulee edistää ja vaalia joka kodissa.¹¹

Kodissa herää hyvin usein epäsopua siksi, että aviomies haluaa pelastaa oman arvovaltansa ja pitää päänsä, saada oman tahtonsa läpi. Vaimo haluaa samaa. Jotkut käyttävät etuoikeuksiaan saadakseen viimeisen sanan. Aviomiehet ovat joskus vielä innokkaampia saamaan sen kuin vaimot. Kumpikin yrittää itse asiassa pelastaa arvovaltansa, ja sen sijaan että kodissa vallitsisi sopusointu ja rauha, siellä herääkin epäsopu. Sen sijaan että pelastettaisiin kodin sopusointu, se menetetään vain siksi, että pyritään pelastamaan oma itsekäs elämä tai saamaan läpi oma itsekäs tahto. Parasta olisi menettää tuo halu. Kun ei sano mitään, menettää tuon halun ja tuon vihamielisyyden, määräilyn, hallitsemisen tunteen. Kun ei sano mitään, oma kotielämä kohenee.¹²

Jumala siunatkoon teitä kaikkia ja opastakoon ja auttakoon teitä niin, että vanhurskaus, sopusointu ja rakkaus toinen toistanne kohtaan asuisivat jokaisessa kodissa.¹³

Ykseys kirkossa johtaa edistykseen ja hengellisyyteen.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon tehtävä on saada aikaan rauhaa. Elävä Kristus on sen johtaja. Hänen alaisuudessaan kymmenettuhannet miehet kirkossa ovat saaneet jumalallisen valtuuden edustaa Häntä heille annetuissa erilaisissa tehtävissä. Näiden edustajien velvollisuutena on osoittaa veljellistä rakkautta, ensiksi toisiaan kohtaan ja sitten koko ihmiskuntaa kohtaan, tavoitella ykseyttä, sopusointua ja rauhaa kirkon organisaatioissa ja sitten ohjeiden ja esimerkin turvin ulottaa nämä hyveet kaikkeen maailmaan.¹⁴

Kirkon seurakunnissa ei ole toista hyvettä, joka saisi aikaan enemmän edistystä ja hengellisyyttä kuin tämän periaatteen harjoittaminen. Kun kateus, panettelu [ja] pahan puhuminen syrjäyttävät keskinäisen luottamuksen, ykseyden ja sopusoinnun, organisaation edistyminen tukahtuu. – –

Sisäinen heikkous on vaarallisempaa ja kohtalokkaampaa kuin ulkopuolelta tuleva vastustus. Tietämättömien, harhaanjohdettujen tai vihamielisten vihollisten vaino ja herjaukset [tai väärät syytökset] vahingoittavat kirkkoa vähän jos lainkaan. Suurempi este sen edistymiselle ovat sen sisällä olevat vikojen etsijät, pinnarit, käskyjen rikkojat ja luopioryhmät.¹⁵

Juuri ykseyden periaate on saanut kirkon seurakunnat, vaarnat ja lähetyskentät edistymään ja saavuttamaan tarkoitukset, joita varten kirkko perustettiin. Sitä ei olisi voinut tapahtua erimielisyyden ja vihan vallitessa. Vaikeuksia on ollut. Jokaisella kirkon jäsenellä on omat ajatuksensa. Joskus ne eivät ole samoja kuin piispakunnalla eivätkä samoja kuin vaarnan johtokunnalla eivätkä samoja kuin kirkon presidenttikunnalla, mutta jokainen on joutunut mukauttamaan omat ajatuksensa kokonaisuuden hyväksi, ja tässä yhtenäisessä tarkoituksessa olemme saavuttaneet jotakin suurenmoista.

Kun ajattelen tämän kirkon tulevaisuutta ja nuorten miesten ja naisten ja äitien ja isien hyvinvointia, tunnen tarvetta sanoa, ettei minulla ole tärkeämpää sanomaa annettavana kuin ”olkaa yhtä” ja välttäkää kaikkea, mikä voi aiheuttaa eripuraa jäsenten keskuudessa. Tiedän, ettei vastustaja voi käyttää voimakkaampaa asetta mitään miesten tai naisten ryhmää vastaan tässä kirkossa kuin iskeä siihen epäsovun, epäilyksen ja vihamielisyyden kiilan. – –

Haaste on edessämme. Me emme saa epäonnistua jumalallisissa sitoumuksissamme, jotka meille on kansana annettu. Olkoon tavoitteenamme ykseys tarkoituksessa, niin että kaikki työskentelevät yhteisymmärryksessä kirkon organisaatiorakenteessa sellaisena kuin Herra on sen ilmoittanut. Tuntekoon jokainen jäsen, opettaja ja johtaja sen aseman tärkeyden, joka heillä kullakin on. Kaikki ovat tärkeitä Jumalan työn menestykselliselle päätökseen saattamiselle, joka on meidän työtämme.¹⁶

Kirkon ykseyden ja voiman suurin turva on pappeudessa, kun kunnioitamme ja arvostamme sitä. Oi veljeni – vaarnojen johtajat, seurakuntien piispat ja kaikki, joilla on pappeus – Jumala siunatkoon teitä johtamisessanne, velvollisuudessanne opastaa, siunata, lohduttaa ihmisiä, joita teidät on nimitetty johtamaan ja tapaamaan. Opastakaa heitä kääntymään Herran puoleen ja etsimään innoitusta elää niin, että he voivat nousta alhaisen ja halvan yläpuolelle ja elää hengellisessä maailmassa.

Antakaa tunnustusta niille, jotka johtavat teitä, ja pyytäkää heiltä neuvoa, milloin tarpeen.¹⁷

Olkoot kirkon [organisaatiot] siunattuja ykseyden ja sopusoinnun hengellä. Torjukoot he sydämestään vihamielisyyden, panettelun ja pahan puhumisen hengen ja pitäkööt sydämessään totuuden, jonka Jeesus ilmaisi sanoessaan: ”Olkaa yhtä; ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun” (OL 38:27).¹⁸

Olkoon ykseyden ja yksimielisyyden henki, jota Herramme ja Vapahtajamme rukoili sinä yönä, jona Hänet kavallettiin, tun-nusomainen tälle Hänen kirkolleen: Isä, anna heidän olla yhtä, niin kuin me olemme yhtä [ks. Joh. 17:11].¹⁹

Sitoutuminen evankeliumin ihanteisiin on varmin tapa saavuttaa ykseys.

Eräs huomattava kirjoittaja – – [on lausunut]: ”Maailmassa on nykyään monia hyviä ihmisiä, enemmän kuin koskaan aiemmin niitä, jotka ovat valmiita uskomaan, mutta noilla ihmisillä ei ole yhteisiä ihanteita, ei yhtenäisiä periaatteita, ei yksimielistä käsitystä elämästä, ei yhdistävää toimintaohjelmaa. Yhteiskunta on vähitellen tajuamassa ja panemassa merkille ongelmiaan ja tarpeitaan mutta sillä ei ole selkeää käsitystä suunnasta, ei järjestäytymisen käynnistäjää, ei kaikenkattavia ihanteita, ei voimallista alkusysäystä. – – Onko mitään, minkä avulla luontomme voisi saavuttaa ykseytensä, rotumme tunnustaa veljeytensä, ihmiskuntamme järjestää asiansa kokonaisuutena?”

Me vastaamme: Kyllä. Sellainen yhdistävä voima, sellainen ihanne on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi sellaisena kuin se palautettiin profeetta Joseph Smithin kautta. Se selittää ihmisen elämän ja sen tarkoituksen ja pitää sisällään elintärkeät pelastuksen perusedellytykset, jalot ihanteet ja hengellisen ylentymisen, jota ihmissydän nykyään kaipaa.²⁰

”Ilosanoma, suuri ilo” [Luuk. 2:10] – tuo ilosanoma on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Sana ”evankeliumi” tarkoittaa kirjaimellisesti ”hyvää uutista”, ja sellainen on uutinen, joka tulee ylhäältä. – – Ihmisillä on ollut aina, jokaisen taloudenhoitokauden aikana, mahdollisuuksia saada tuo hyvä uutinen, ja nuo profeetat, jotka olivat sopusoinnussa Jumalan kanssa ja jotka kuulivat ensimmäisinä ja suoraan tuon hyvän uutisen, ovat saaneet tehtäväkseen viedä tuon hyvän uutisen muille kanssaihmisilleen, niin että ne, jotka ovat kiinnostuneita maailman asioista, voisivat saada ilosanoman ja että heidät voitaisiin tuoda takaisin rauhan, sopusoinnun ja hyvän tahdon piiriin.²¹

Tapaapa ryhmän myöhempien aikojen pyhiä, joiden usko Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin on horjumaton, missä tahansa – meren saarilla, Japanissa, Syyriassa, Skandinavian maissa, Englannissa, Saksassa, Ranskassa, Hollannissa – niin sieltä löytää ykseyden hengen, rakkauden hengen, ihmiskunnan hyväksi auliisti uhrautumisen hengen. Jumala siunatkoon myöhempien aikojen pyhiä kaikkialla maailmassa, että he edelleenkin pysyisivät tuossa samassa hengessä.²²

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Millä tavoin Isä Jumala ja Jeesus Kristus ovat yhtä? Millä tavoin me voimme olla yhtä kirkkona, perheenä, yhteisön jäseninä? (Ks. s. 50–52.) Mitä hyötyä tällaisesta ykseydestä voi koitua?
Millaiset asenteet ja teot tuovat kotiimme ja seurakuntaamme epäsopua? (Ks. s. 47–52.) Kuinka me voimme lisätä sopusointua ja ykseyttä? Kuinka me voimme soveltaa käytäntöön presidentti Clarkin sanoja (”Herran palveluksessa ei ole väliä, missä palvelee vaan miten”), kun pyrimme lisäämään ykseyttä kodissamme ja seurakunnassamme?
Millainen vaikutus sillä, että vanhemmat puhuvat epäystävällisesti johtajista ja opettajista, voi olla lapsiin? Miksi pahan puhuminen ”vahingoittaa parjaajaa enemmän kuin parjattua”? (Ks. s. 48–49.)
Miten evankeliumi voi täyttää ihmisten kaipauksen ykseyteen ja sopusointuun? (Ks. s. 52–53.) Miksi ykseys on edellytys Herran iankaikkisten tarkoitusten toteutumiselle maan päällä?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 1. Kor. 1:9–10; Moosia 18:21; 3. Nefi 11:29–30; 4. Nefi 2, 15–17; OL 38:23–27; 105:3–5; Moos. 7:18.