Luku 18

Rohkeutta elää vanhurskaasti

Maailmassa tarvitaan tänä aikana eniten uskoa Jumalaan ja rohkeutta tehdä Hänen tahtonsa.¹

Johdanto

Eräässä yleiskonferenssipuheessaan presidentti David O. McKay kertoi miehestä nimeltä James L. Gordon:

”Nuori poika – – päätti ryhtyä oppipojaksi puuseppien ammattikuntaan. Hän oli älykäs teini-ikäinen poika, ja miehet ottivat hänet mielellään joukkoonsa. He sanoivat: ’No niin, juodaanpa nyt sen kunniaksi, että tämä nuori mies liittyy joukkoomme!’ He kaatoivat oluet [ja] ojensivat hänelle lasin.

Hän sanoi: ’Ei kiitos, minä en juo.’

’Jaaha’, sanoi karski vanha jäsen, ’mehän ei joukkoomme mitään raittiusintoilijoita huolita.’

’No’, nuori poika sanoi, ’jos otatte minut, niin teillä on sellainen.’

Toinen tarttui häntä kauluksesta ja sanoi: ’Nuori mies, sinähän nautit tämän oluen joko sisäisesti tai ulkoisesti!’

’Vai niin. Tänne tullessani minulla oli puhdas takki ja puhdas omatunto. Voitte tahrata takkini, jos haluatte, mutta luonnettani ette tahraa.’”

Viitaten kertomuksen nuoreen mieheen presidentti McKay huomautti:

”Häntä oli koulittu – käytän tuota sanaa tarkoituksella – ei vain opetettu vaan koulittu välttämään tupakkaa ja väkijuomia, päihdyttäviä aineita. Sitä minä tarkoitan moraalisella rohkeudella. Maailmassa tarvitaan tänä aikana eniten uskoa Jumalaan ja rohkeutta tehdä Hänen tahtonsa.”²

David O. McKayn opetuksia

Vapahtaja on suurin esimerkki rohkeudesta.

Hän, joka on tai jonka pitäisi olla elämämme opas, oli kaikista ihmisistä rohkein. ”Jeesuksessa näemme urheutta parhaimmillaan, rohkeutta ylevimmillään, sankaruutta huipussaan.” Todellinen sankaruus puolustaa oikeaa ja kohtaa onnettomuuden kavahtamatta. Tässä mielessä Vapahtaja oli todellisen rohkeuden ja sankaruuden henkilöitymä. Valaistakseni tätä minun tarvitsee vain mainita temppelin puhdistaminen [ks. Matt. 21:12–13] tai se, miten pelottomasti Hän puhui totta, kun Hänen kotikaupunkinsa asukkaat ajoivat Hänet Nasaretista [ks. Luuk. 4:16–32, 43–44] tai kun viisituhatta Kapernaumissa – – [väheni luvultaan ja] Hän kääntyi [kahdentoista puoleen] ja kysyi: ’Aiotteko tekin lähteä?’ [Ks. Joh. 6:66–67.] Mestari ei kuitenkaan joutunut kertaakaan epätoivoon tai kääntynyt Hänelle määrätyltä tieltä. Sellaista rohkeutta me tarvitsemme nykyajan maailmassa.³

Kun sotilaat menivät ottamaan Jeesuksen kiinni, Pietari – – ryntäsi pelastamaan Mestarinsa, veti miekkansa esiin ”ja sivalsi ylipapin palvelijalta oikean korvan irti” [ks. Joh. 18:10]. – – ”Pane miekkasi tuppeen”, Vapahtaja käski. ”Kun Isä on tämän maljan minulle antanut, enkö minä joisi sitä?” [Joh. 18:11.] Millainen opetus Pietarille! Vaikka velvollisuus johti kärsimykseen ja kuolemaan, niin Herra ei horjunut voimassaan. – –

Pietarin voima ja uskollisuus horjuivat, mutta hän ei voinut paeta niin kuin muut. Hän ei osannut myöskään päättää, olisiko hänen parasta lähteä Jeesuksen mukaan, joten hän ei tehnyt kumpaakaan vaan ”seurasi Jeesusta jonkin matkan päässä ylipapin palatsin pihaan saakka” [Mark. 14:54]. Alkuun hän jäi ulkopuolelle mutta uskaltautui myöhemmin sinne, missä palvelijat istuivat. – –

[Kun Pietari oli kolme kertaa kieltänyt tuntevansa Herran], Vapahtaja – – ”kääntyi ja katsoi Pietariin, ja Pietari muisti, mitä Herra oli hänelle sanonut: ’Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.’ Hän meni ulos ja itki katkerasti.” [Ks. Luuk. 22:54–62.]

Sanotaan, että kun Pietari ”lähti sanattomana kaiken sen nähtyään – – ja täytti hiljaisuuden katkerasti itkien”, hänen murheensa oli niin raskas, että hän oli yksin Vapahtajan ristiinnaulitsemista seuranneet päivät, koko perjantain ja lauantain. Jos niin oli, hänen surunsa siitä, mitä hän oli tehnyt, tuntui sitäkin ankarammalta, kun hän muisti monet ystävälliset sanat, joita Vapahtaja oli hänelle lausunut, ja monen monituiset onnelliset hetket, jotka hän oli viettänyt Herran seurassa. Jokainen Mestariin liittyvä sana, teko ja katse välähti hänen mielessään uudessa merkityksessä. – – Katkerien kyyneltensä sumun lomasta hän näki kaikki todellisen miehuuden ominaisuudet sellaisina kuin ne olivat henkilöityneet Jeesuksessa – kunnioituksen, veljeyden, kärsivällisyyden, vilpittömyyden, rohkeuden.⁴

Maailman toivo ja kohtalo keskittyvät Galilean mieheen, Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesuksen Kristukseen. Katsoisitko sisimpääsi sillä hetkellä kun taistelet päivän taisteluasi nähdäksesi, uskotko sen todella? [Eräs kirjailija] esitti kerran seuraavan kysymyksen: ”Onko Jeesus vain legendaarinen hahmo historiassa, pyhimys, joka maalataan kirkon ikkunoiden lasimaalauksiin – – jota ei voi lähestyä ja tuskin mainita nimeltä, vai onko Hän yhä sellainen kuin Hän oli ollessaan lihassa, todellinen, mies, jolla oli samanlaiset halut kuin meillä, vanhempi veli, opas, neuvonantaja, lohduttaja, suuri ääni, joka kutsuu meitä menneisyydestä elämään jalosti, opastamaan urheasti ja säilyttämään rohkeutemme viimeiseen asti?” Mitä Hän on sinulle, työtoverilleni?⁵

Rohkeus kasvaa uskosta ja toivosta.

Meillä on suurempi velvollisuus kuin koskaan opiskella Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja elää sen mukaan. Edessämme on suurempia tehtäviä. Lopullista työtä ei ole vielä saatettu päätökseen. – – Me tarvitsemme rohkeutta astua noihin uusiin valtakuntiin, me tarvitsemme rohkeutta kohdata nykyiset tilanteemme ja olosuhteemme, ja siksi olen valinnut tekstikseni: ”Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!” [Ps. 31:25.]

Tuossa lupauksessa on kaksi periaatetta, joita jokaisen todella uskonnollisen ihmisen tulisi vaalia – usko ja rohkeus. Mitä tuossa tekstissä halutaan sanoa? Tiedämme varmasti, että Herra antaa uskoa kansalleen, joten älköön kukaan vaipuko epätoivoon vaan olkoon rohkea, niin hänen toivonsa ei ole turha. Usko Jumalaan, lähimmäisiimme turvaaminen ja luottaminen ja vakaumuksemme antama rohkeus auttavat meitä lopulta toteuttamaan minkä tahansa vanhurskaan asian.⁶

Kohdatkaamme vaikeutemme rohkeina uskoen kaikkivaltiaaseen voimaan, joka Isällämme on, ja henkilökohtaiseen, läheiseen varjelukseen, jota saamme Häneltä – ja haluamme todellakin pitää Häntä sellaisena, rakastavana Isänä.⁷

Nuorten täytyy kasvattaa rohkeutta pitää kiinni hengellisistä arvoista.

Ihanteistamme [kiinni pitäminen] on toinen alue, jolla voimme osoittaa rohkeutta ja saada hyväksynnän Jumalalta, johon luotamme. On aikoja, jolloin ihmisten tulee pitää päänsä eikä antaa jokaisen teorian tuulenvireen, jota tarjotaan yleislääkkeenä kaikkiin nykyisiin ongelmiin, irrottaa heitä ankkuristaan. Tänä aikana tarvitaan rohkeita nuoria, jotka pitävät korkealla moraalin mittapuita. Sillä saralla voimme löytää todellisinta moraalista rohkeutta. On sanottu, että sankaruus on tiivistettyä rohkeutta. Mutta suurimmat sankarimme eivät aina löydy taistelukentältä. Minä luulen, että me tapaamme heitä myös nuortemme keskuudesta – nuoria miehiä ja nuoria naisia, jotka ollessaan tekemisissä muiden kanssa nousevat esiin pelottomina ja tuomitsevat ne asiat, joiden tiedämme heikentävän luonnetta, nuoruuden todellista elinvoimaa.

”Maailmanhistoriassa ei ole koskaan ollut aikaa”, [eräs kirjailija] sanoo, ”jolloin olisi tarvittu enemmän moraalisia sankareita. Maailma odottaa sellaisia. Sallimuksessaan Jumala on antanut tieteen työskennellä ja valmistaa heille tietä. Se laskee heille rautakiskojaan ja levittää johtojaan ja rakentaa siltoja valtamerten yli. Mutta missä he ovat? Kuka puhaltaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin suhteisiimme ylevämmän elämän henkäyksen?” ”Tärkein asia maailmassa”, eräs suuri tiedemies sanoo, ”ei ole Galileon, Faradayn ja muiden keksinnöt vaan usko moraalisten ja hengellisten arvojen todellisuuteen.” Vetoan nuoriin, että he pitäisivät rohkeasti kiinni Jeesuksen Kristuksen evankeliumin moraalisista ja hengellisistä arvoista. Sillä ”mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” [Matt. 16:26.]⁸

Kasvatuksen päämäärä on kehittää lapsessa voimavaroja, jotka edistävät hänen hyvinvointiaan niin kauan kuin elämä kestää, kehittää itsehillinnän voimaa niin ettei hänestä koskaan tule nautintojen tai muiden heikkouksien orjaa, kehittää [voimakasta] miehuutta, suloista naiseutta, niin että jokaisesta lapsesta ja jokaisesta nuoresta voidaan löytää ainakin lupaus ystävästä, toverista, joka myöhemmin on kelvollinen aviomieheksi tai vaimoksi, esimerkilliseksi isäksi tai rakastavaksi, älykkääksi äidiksi, joka kohtaa elämän urheasti, onnettomuuden rohkeasti ja kuoleman pelottomasti.⁹

Olen lukenut Alman lukua 53, jossa kerrotaan nuorista miehistä, jotka olivat tavattoman uskollisia, rohkeita, voimakkaita ja toimeliaita – miehistä, jotka olivat uskollisia kaikkina aikoina ja kaikessa, mitä heille uskottiin. Keitä nämä nuorukaiset olivat? He olivat sellaisten vanhempien poikia, jotka olivat aivan yhtä uskollisia kaikessa. Heidän vanhempansa olivat kääntymyksen kokeneita lamanilaisia, jotka Jumalan Hengen saatuaan omistivat elämänsä lähimmäistensä palvelemiseen ja palvelutehtävässään kirkossa lupasivat olla koskaan enää tarttumatta aseisiin veljiään vastaan, olla koskaan enää lähtemättä sotaan. Sellainen oli heidän valansa, sellainen oli heidän liittonsa, ja he olivat sille uskollisia jopa kuolemaankin asti.¹⁰

Pyydän nuoria pitämään rohkeasti kiinni Jeesuksen Kristuksen evankeliumin moraalisista ja hengellisistä arvoista. Maailma tarvitsee moraalisia sankareita!¹¹

[Erään kirjoittajan] sanoin: ”Edessänne on kaksi tietä – toinen johtaa yhä alemmalle tasolle, jossa kuullaan epätoivon huutoja – –, ja toinen johtaa aamun ylängöille, joissa kuullaan inhimillisyyden ilohuutoja ja jossa rehelliset pyrkimykset palkitaan kuolemattomuudella.” – –

Tehdessänne valintaa – – Jumala antakoon teille terveen näkemyksen, selkeän käsityskyvyn, vahvan tahdon, rohkean sydämen. Valittuanne viisaasti voitte kulkea pää pystyssä ja toisia avoimesti silmiin katsoen osoituksena siitä, ettette ole loukanneet ketään. Vaikka elämän tehtävät käyvät raskaiksi ja suru painaa teitä, viittokoon Kristuksen kaltaisen elämän valo teitä pysymään lannistumattomina.¹²

Kun meillä on moraalista rohkeutta, me voimme voittaa elämän vastoinkäymiset.

Rohkeus on se mielen ominaispiirre, jonka turvin vaaran tai vastuksen voi kohdata rauhallisena ja lujana, jonka avulla ihminen kykenee kohtaamaan rohkeasti vanhurskaisiin saavutuksiin vievällä tiellään olevat vaikeudet. – – Rohkeus merkitsee vaikeuksien kohtaamista ja niiden voittamista.¹³

On varsin helppoa tehdä oikein hyvässä seurassa mutta ei ole helppoa puolustaa oikeaa, kun joukon enemmistö on sitä vastaan, mutta kuitenkin juuri silloin on aika osoittaa todellista rohkeutta. Esimerkiksi profeetta Josephia pilkattiin ja vainottiin, kun hän sanoi saaneensa näyn, mutta hän pysyi aina uskollisena todistukselleen. Vaikka häntä ”vihattiin ja vainottiin, niin hän sanoi Jumalan todellakin puhuneen hänelle” eikä ”koko maailma voinut saada häntä ajattelemaan tai uskomaan toisin” [ks. JS–H 24–25, kursivointi lisätty].

Sellaista rohkeutta ja lujuutta pitäisi olla jokaisella. Kun ihminen tietää, mikä on oikein, hänellä pitäisi aina olla rohkeutta puolustaa sitä jopa pilkan tai rangaistuksen uhatessa.¹⁴

Olkaamme rohkeita oikean puolustamisessa. Älkäämme pelätkö puhua sen puolesta, mikä on oikein. Olkaamme uskollisia.¹⁵

Antakoon Jumala meille rohkeutta valita oikein, kykyä arvostaa elämän hyviä asioita ja voimaa palvella Häntä ja lähimmäisiämme uskollisesti.¹⁶

Totuus on uskollisuutta oikealle sellaisena kuin me sen ymmärrämme; se on rohkeutta elää elämäämme ihanteittemme mukaisesti; se on aina voimaa.¹⁷

Opiskelu- ja keskusteluehdotuksia

Mitä on rohkeus? (Ks. s. 190–191.) Miksi moraalinen rohkeus on tärkeämpää kuin fyysinen rohkeus? Kuinka me voimme lisätä tai vahvistaa moraalista rohkeuttamme? Kuinka voisimme elää evankeliumin mukaan osoittaen tyyntä, päivittäistä rohkeutta?
Mitkä pyhien kirjoitusten esimerkit Vapahtajasta ja muista osoittavat oivallista moraalista rohkeutta? (Ks. s. 186–187.) Kuinka heidän esimerkkinsä on vahvistanut sinua?
Miten usko ja rohkeus liittyvät yhteen? (Ks. s. 187–188.) Kuinka Herra auttaa meitä kohtaamaan vastustusta, joka näyttää ylivoimaiselta? Mitä meidän on tehtävä, jotta saisimme Häneltä apua?
Lannistuminen on rohkeuden menettämistä. Miksi lannistuminen on niin vaarallinen vastustajan työkalu? Kuinka me voimme suojautua lannistumista vastaan ja voittaa sen?
Millaisissa sosiaalisissa tai muissa tilanteissa tarvitaan erityisen paljon rohkeutta? Kuinka myöhempien aikojen pyhät voivat osoittaa rohkeutta tällaisissa tilanteissa? Kuinka me voimme auttaa ja kannustaa lapsia ja nuoria kirkossa olemaan rohkeita evankeliumin mittapuiden noudattamisessa? (Ks. s. 188–190.) Kuinka julkaisu Nuorten voimaksi voi auttaa tässä pyrkimyksessä?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: 5. Moos. 31:6; 2. Kun. 6:16; Room. 15:13; 1. Nefi 3:7; OL 121:7–9.