2022
”Liahona näyttää suunnan, sitten vain mennään”, Jiri Wrangell oppi lähetystyössä, miten paljon ihminen voikaan saada aikaan hyvää.
Kesäkuu 2022


Paikallisia uutisia

”Liahona näyttää suunnan, sitten vain mennään”, Jiri Wrangell oppi lähetystyössä, miten paljon ihminen voikaan saada aikaan hyvää.

Veli Wrangell osallistui aikoinaan kaverinsa kanssa FSY:hyn. Konferenssin jälkeen kaveri sanoi, että seuraavana vuonna FSY järjestetään Ruotsissa, ja ehdotti, että he alkaisivat opiskella ruotsia. Niinpä veli Wrangell keskittyi ruotsin kielen opiskeluun lukiossa. Armeija-aikana hän täytti lähetystyöpaperit, ja kuinkas sitten kävikään: kutsu tuli Ruotsiin.

”Aika Provon MTC:ssä oli ihan parasta. Meitä oli viidentoista vanhimman joukko, ja opimme tuntemaan toisemme tosi hyvin. Koska en osannut englantia kovin hyvin, sanavalintojen ja ymmärtämisen kanssa syntyi hauskoja tilanteita”, kertoo veli Wrangell iloisesti nauraen.

”Opin lähetystyön aikana, kuinka paljon ihminen voi saada aikaan hyvää. On turha jäädä odottamaan, että joku kertoo tarkalleen, mitä pitää tehdä. Itse tietää kuitenkin Hengen avulla, mikä sopii parhaiten mihinkin tilanteeseen. Pandemian alkaessa toimintamahdollisuudet muuttuivat rajusti. Etsimme toverini kanssa uusia tapoja työskennellä. Lähetystyöntekoa piti kehittää, se oli ilmiselvää. Meillä oli hyviä ideoita, ja olimmekin ensimmäisiä Instagramin käyttöönsä saaneita lähetyssaarnaajia. Siitä se alkoi.

Profeetta Nelson on sanonut, että palautus jatkuu ja lisää on luvassa, kun työtä joudutetaan. Yritimme itse ottaa selville, mitä voimme saada lisää Jumalalta. Kertomus Jeredin veljestä ja laivan rakentamisesta kuvaa hyvin tätä tilannetta. Jeredin veli oli täysin kuuliainen, mutta laivoissa ei ollut valoa ennen kuin hän itse mietti ratkaisun. Eli ei pidä tehdä pelkästään sitä, mitä pyydetään, vaan vähän enemmän. Liahona näyttää suunnan, sitten vain mennään.

Pandemian aikana kuuliaisuutta ei mitattu enää kellolla. Minulla oli toveri, jonka kanssa ajatukset menivät hienosti yksiin. Alueellamme oli osajäsenperhe, jonka äiti odotti vauvaa. Kävimme perheen luona muun muassa siivoamassa ja vietimme paljon aikaa heidän kanssaan. Osoitimme, että välitämme heistä oikeasti. Perheen äiti sai todistuksen evankeliumista. Hän meni kasteelle noin puoli vuotta sen jälkeen, kun olin lähtenyt alueelta. Toiset lähetyssaarnaajat olivat jatkaneet palvelemista”, kertoo veli Wrangell.