2022
Jos olemme yhtä, olemme Herran
Helmikuu 2022


Paikallisia uutisia

Jos olemme yhtä, olemme Herran

Terveisiä sisarilta ja veljiltä Mikkelistä. Johtokuntamme vaihtui 1. heinäkuuta 2021.

Minulla on nyt yksi neuvonantaja, veli Pekka Lampila. Tällä hetkellä

Mikkelin seurakunnassa on sunnuntaisin 30–40 jäsentä paikalla. Kaikki ennen koronaa mukana olleet sisaret ja veljet ovat palanneet. Se on suuri ilon aihe johtokunnalle.

Tavoittelemme ykseyttä. Vaikka olemme aika

pieni seurakunta, tiedämme, että jos olemme yhtä, olemme Herran.

Ja jos Herra on meidän kanssamme, kuka voisi olla meitä vastaan?

Iloitsen siitä, että saan seurakunnanjohtajana viettää aikaa nuorten

kanssa. Mikkelissä on upeat nuoret. Olen etuoikeutettu saadessani nähdä ja kuulla, kuinka he soveltavat evankeliumia elämässään. Sen näkeminen

on valtavan inspiroivaa.