Tule ja seuraa minua
Uhraaminen, vanhurskauden hedelmä
Vanhin Adeyinka A. Ojediran
seitsemänkymmenen koorumista
Abrahamin esimerkki opettaa meille, että kun asetamme Herran ensimmäiselle sijalle, siitä seuraa siunauksia.
Abraham ja Iisak, Harold Copping, © Look and Learn / Bridgeman Images; kultareunus Getty Images
Kun olin seurakunnanjohtajana Nigeriassa, eräs nuori sisar, joka oli käännynnäinen, ilmaisi halunsa palvella lähetystyössä. Hänen isänsä, joka ei ollut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen, oli vahvasti hänen suunnitelmiaan vastaan. Seurakuntaneuvostomme keskusteli tilanteesta. Päätimme, että seurakunnan johtokunnan olisi sopivaa käydä tapaamassa hänen isäänsä.
Vierailu ei alkuun tuntunut kovinkaan onnistuneelta, kunnes tunsin innoitusta kertoa hänen isälleen Abrahamin halukkuudesta uhrata poikansa Iisak, kuten sitä kuvataan luvussa 1. Moos. 22. Abraham on esimerkki luottamuksesta ja uskosta Jumalaan. Vaikka Iisak oli Abrahamin ja Saaran ainoa poika, joka syntyi, kun he kumpikin olivat iäkkäitä, niin kun Herra pyysi uhrausta, Abraham totteli auliisti.
Kun Abraham oli valmis uhraamaan poikansa, enkeli puuttui tilanteeseen. Enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” (1. Moos. 22:12.) Verbi pelätä tässä jakeessa tarkoittaa ”Jumalan kunnioittamista ja hänen käskyjensä noudattamista”1.
Pehmennyt sydän
Tämä muistutus Abrahamin kuuliaisuudesta kosketti isää. Hän sanoi, ettei hän ollut koskaan odottanut, että häntä voitaisiin pyytää tekemään jotakin samankaltaista, vaikkakaan ei yhtä suurta. Hän suostui siihen, että hänen tyttärensä palvelisi lähetystyössä ja hän tukisi tätä taloudellisesti puolentoista vuoden ajan.
Tuo sisar palveli kunniakkaasti. Palattuaan hän solmi avioliiton samassa seurakunnassa olevan miehen kanssa. He palvelevat edelleen uskollisesti kirkossa ja heillä on kolme lasta. Kaikista hänen sisaruksistaan on tullut kirkon jäseniä. Myös hänen veljensä palveli lähetystyössä. Ja hänen nuorin siskonsa on naimisissa nuorimman veljeni kanssa.
Kun muistelen tämän isän päätöstä, se tekee minuun vaikutuksen. Hän antoi ensimmäisen lapsensa, joka oli kääntynyt erilaiseen uskoon, palvella lähetystyössä. Muistan myös siunaukset, joita hänen perheensä on saanut, kun lisää hänen lapsiaan liittyi kirkkoon. He ovat nykyään onnellisesti naimisissa kelvollisten puolisoiden kanssa ja elävät uskollisesti Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaista elämää. Isä ei koskaan liittynyt kirkkoon, mutta varmasti hänen uhrinsa – kuten Abrahamin usko Jumalaan – luettiin hänelle vanhurskaudeksi (ks. 1. Moos. 15:6).
Vertauskuva
Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun, Harry Anderson, Pacific Press Publishing Association Inc:in luvalla, kopiointi kielletty
Abrahamin halukkuus uhrata poikansa oli tietysti ”vertauskuva Jumalasta ja hänen ainosyntyisestä Pojastaan” (MK Jaak. 4:5). Tässä kaaviossa tuodaan esiin joitakin samankaltaisuuksia:
|
Jeesus Kristus, Jumalan Poika |
Iisak, Abrahamin poika |
|
Jumala kuvailee Jeesusta Kristusta rakkaaksi Pojakseen (ks. Matt. 3:17; JS–H 1:17). |
Jumala kuvailee Iisakia pojaksi, jota Abraham rakastaa (ks. 1. Moos. 22:2). |
|
Vapahtaja on Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit (ks. Joh. 1:29; 1. Nefi 11:21, 33; Moosia 14:7; Alma 7:14). |
Iisak on karitsa, jonka Abraham uhraisi (ks. 1. Moos. 22:7–8). |
|
Jumala antoi Poikansa, koska Hän rakastaa meitä (ks. Joh. 3:16). |
Abraham oli halukas antamaan poikansa, koska hän rakasti Jumalaa (ks. 1. Moos. 22:12). |
|
Vapahtaja on Isän valtaistuimen perillinen (ks. Room. 8:17; Hepr. 1:2). |
Iisak on Abrahamin perillinen (ks. 1. Moos. 15:4). |
|
Kristuksen kautta me olemme valtakunnan perillisiä (ks. Room. 8:17; Gal. 3:29). |
Iisakin kautta (eli liiton kautta) meitä pidetään Abrahamin jälkeläisinä (ks. 1. Moos. 21:12–13). |
|
Herran uhri on välttämätön lunastukselle. Uskollisuuden, toimitusten ja liittojen avulla meistä voi tulla Hänen kaltaisiaan. |
Abrahamille ja Iisakille annettujen lupausten ansiosta meistä voi tulla liiton lapsia, Jumalan valittuja. |
Kun me noudatamme Herran käskyjä auliisti, me teemme uhrauksia Hänelle. Kun teemme niin, tunnemme enemmän Hänen kaiken mahdollistavaa voimaansa, joka sallii meidän voittaa omaksemme iankaikkisen elämän, kun olemme tehneet kaiken parhaan kykymme mukaan (ks. 2. Nefi 25:23; Moroni 7:25). Kun otamme vastaan Vapahtajan sovituksen, rakkautemme Häntä kohtaan lisääntyy. Tunnemme suurempaa yhteenkuuluvuutta Häntä kohtaan. Tämän ansiosta me voimme tehdä kaiken, mitä Hän meiltä vaatii.
Aulis uhraus
Pyhissä kirjoituksissa on monia esimerkkejä niistä, jotka ovat auliisti tehneet uhrauksia ja saaneet sitten voimaa Jumalalta.
Esimerkiksi isä Lehi jätti kaiken taakseen mennäkseen lupauksen maahan. Sitten Jumala auttoi Lehin poikia hankkimaan pronssilevyt Labanilta, antoi Liahonan opastamaan heitä erämaan halki, näytti Nefille, kuinka rakentaa laiva, ja suojeli hänen perheensä jäseniä heidän ylittäessään valtamerta. (Ks. 1. Nefi 2–18.)
Alma nuorempi jätti ylituomarin virkansa omistautuakseen ylipapin pyhempään kutsumukseen (ks. Alma 4:11–20). Sitten hän ”[lujitti] seurakunnan järjestystä” (Alma 6:4), työskenteli Amulekin kanssa opettaen monia sieluja ja pakeni vankilasta Herran voiman avulla (ks. Alma 8–16).
Se, että Alma uhrasi yhden asemansa keskittyäkseen toiseen, muistuttaa minua omasta kokemuksestani, kun minut kutsuttiin vyöhykeseitsenkymmeneksi. Pian sen jälkeen kun minut oli kutsuttu, yhtiö, jossa työskentelin, halusi minun ottavan vastaan nelivuotisen tehtävän Euroopassa. Tehtävä merkitsisi muuttoa muualle, joten kieltäydyin. Niille, jotka yllättyivät päätöksestäni, selitin, ettei Herra olisi kutsunut minua palvelemaan Afrikan läntisellä vyöhykkeellä huhtikuussa vain antaakseen minun lopettaa ja lähteä Eurooppaan toukokuussa. Muistin Vanhan testamentin kertomuksen Joonasta (ks. Joona 1–3). Tiesin, että Herra oli kutsunut minut, enkä aikonut hylätä kutsumustani.
Välttämätön osa evankeliumia
Uhraus on vanhurskauden hedelmä. Se edellyttää luonnollisen ihmisen voittamista, kun taivumme Pyhän Hengen kutsuun (ks. Moosia 3:19). Tässä on muutamia uhrauksia, joita me kirkon jäsenet teemme säännöllisesti.
Kymmenysten lain pitäminen. ”Katso, nyt sanotaan tänä päivänä Ihmisen Pojan tulemiseen asti, ja totisesti se on uhripäivä ja minun kansani kymmenysten päivä” (OL 64:23). Kuvittele Herran sanovan sinulle: ”Nyt minä tiedän, että sinä kunnioitat Jumalaa, koska et ole pidättänyt kymmenyksiäsi.”
Lepopäivän kunnioittaminen. Me teemme uhrauksia olemalla ajamatta omia etujamme voidaksemme tehdä pyhäpäivästä ilon päivän Herralle, ja Hän lupaa suuria siunauksia niille, jotka pitävät lepopäivän pyhänä (ks. Jes. 58:13–14). ”Nyt minä tiedän, että sinä kunnioitat Jumalaa, koska kunnioitat lepopäivää.”
Lähetystyöpalvelu. Voiko nouseva sukupolvi ”[jättää] heti verkkonsa” (Matt. 4:20), tai mikä heitä sitten pidätteleekin, ja seurata Herraa palvelemalla lähetystyössä? ”Nyt minä tiedän, että sinä kunnioitat Jumalaa, koska et ole pidättänyt itseäsi palvelemasta lähetystyössä.”
Kirkon tehtävien vastaanottaminen ja niiden pitäminen kunniassa. Kun otamme auliisti vastaan tehtäviä palvella Herraa, me tavoittelemme Hänen ohjaustaan tehdäksemme kaiken voitavamme. ”Nyt minä tiedän, että sinä kunnioitat Jumalaa, koska teet kaiken, mitä vaaditaan, ja enemmänkin.”
Toisten palveleminen. Se, että uhraamme aikaamme ja voimavarojamme palvellessamme muita, käydessämme heidän luonaan sekä tukiessamme ja kohottaessamme heitä, tekee meistä Kristuksen tosi opetuslapsia. Sukututkimustyö ja temppelissä palveleminen ovat niiden palvelemista, jotka ovat verhon toisella puolella. ”Nyt minä tiedän, että sinä kunnioitat Jumalaa, koska palvelet Hänen lapsiaan.”
Osoitus rakkaudesta
Presidentti M. Russell Ballard, kahdentoista apostolin koorumin virkaa toimittava presidentti, on sanonut: ”Uhraaminen on puhtaan rakkauden osoittamista. Rakkautemme määrä Herraa, evankeliumia ja lähimmäisiämme kohtaan voidaan mitata sillä, mitä me olemme halukkaat uhraamaan heidän hyväkseen.”2
Kun emme pidättele mitään Herran käskyjen täyttämisessä, meistä tulee enemmän Hänen kaltaisiaan ja meistä tulee Israelia, kuten presidentti Russell M. Nelson on opettanut. Hän kysyi: ”Haluatko sinä antaa Jumalan vallita elämässäsi? – – Haluatko sinä antaa sen, mitä Hän haluaakin sinun tekevän, mennä kaikkien muiden päämäärien edelle? Haluatko sinä antaa oman tahtosi sulautua Hänen tahtoonsa?”3
Kun annamme Jumalan vallita elämässämme, näemme uhrimme Hänelle osoituksena siitä, että olemme kiitollisia Hänen rakkaudestaan. Me näemme palvelemisen Hänen valtakunnassaan etuoikeutena, emme taakkana. Uhrauksesta tulee helppoa, kun uskomme Herraan nauttiessamme Hänen lunastavasta rakkaudestaan.