Kuinka löysin sukulaisia Suomesta
Nelisen vuotta sitten sain selville, että isoisäni isoisä Erik Gabrielsson Englund syntyi Suomessa vuonna 1848. Olimme aina luulleet hänen olleen ruotsalainen, koska Englundin perhe asui Ruotsissa siihen aikaan, kun isoisäni isä muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1903.
Saatuani tietää tämän tutkin kovasti suomalaisia kirkonkirjoja ja onnistuin löytämään esivanhempieni nimiä sukupolvien ajalta. Tutkimiseni avulla sain selville, että Erik oli 13 lapsesta vanhin. Aikakirjat Maalahden kunnassa – jossa isoisäni isoisä syntyi – päättyvät kuitenkin suunnilleen vuoteen 1863. Olin siis päätynyt umpikujaan enkä pystynyt löytämään tietoa 12 sisaruksesta tai Englundien mahdollisista jälkeläisistä Suomessa. Olin miltei antaa periksi.
Sitten viime vuoden tammikuussa sain kuulla, että eräs nuori mies seurakunnastamme oli osoitettu palvelemaan lähetyssaarnaajana Suomessa. Hänen nimensä on Stephen Koch. Minun täytyy myöntää, että pieni osa sydämestäni hypähti ilosta, kun kuulin tämän uutisen. Toivoin, että hän voisi löytää suomalaisten esivanhempieni jälkeläisiä. Mutta alussa se oli tavallaan vain toive, jonka en uskonut toteutuvan. Tarkoitan, että hänet voitaisiin osoittaa 30 tai useammalle eri paikkakunnalle Suomessa. Mikä on todennäköisyys, että hän koskaan palvelisi Vaasassa, josta esivanhempani ovat lähtöisin? Ja mikä on todennäköisyys, että hän löytäisi ketään sukulaisistani, vaikka hän palvelisikin Vaasassa?
Muutaman seuraavan kuukauden aikana, kun vanhin Koch valmistautui lähtemään Suomeen, mieleeni tuli jatkuvasti valokuva eräästä suomalaisesta sukulaisesta. Näin siitä valokuvasta jopa unta. Olin nähnyt valokuvan muutama vuosi sitten, kun tapasin sukulaisiamme Ruotsissa, mutta minulla ei ollut siitä omaa kopiota. En muistanut sukulaisen nimeä enkä mitään muutakaan valokuvasta, mutta pystyin näkemään kasvot selvinä mielessäni, enkä voinut lakata ajattelemasta niitä. Näin ne unissani miltei joka yö, ja minusta tuntui, että valokuvan mies kutsui minua. Tämä oli minulle merkki siitä, että minun piti tehdä jotakin asialle.
Otin yhteyttä ruotsalaiseen sukulaiseeni Kerstin Sohlbergiin ja kuvailin hänelle valokuvan. (Se, kuinka löysin ja tapasin Kerstinin, onkin toinen kertomus ihmeistä.) Etsittyään valokuvaa jonkin aikaa hän löysi sen isoäitinsä valokuva-albumista ja lähetti minulle siitä sähköisen kopion. Valokuva saapui kesän alussa, ja sain kuulla, että kuvan miehen nimi oli Ivar Englund. Kerstin lähetti minulle myös kopion Suomesta saadusta kirjeestä, joka oli kirjoitettu 1950-luvulla. Sen oli allekirjoittanut ”Lars”, joten oli mahdollista, että toinen valokuvan pojista oli sen niminen. Mutta en pystynyt selvittämään, millä tavoin me olisimme sukua kummallekaan. Käytin useita tunteja tutkimiseen ja kokeilin jokaista sukututkimuksen näkökulmaa, joka mieleeni tuli, mutta en löytänyt mitään tietoja. Olin todella turhautunut!
Kuten usein käy, Jumala vaatii, että ryhdymme toimeen, jotta näemme Hänen tekemiään ihmeitä. Tunsin jatkuvasti innoitusta lähettää kopion valokuvasta vanhin Kochille, vaikka ei ollut mitään, mitä voisin kertoa hänelle valokuvassa olevista ihmisistä. Niinpä viimein lähetin sen hänelle vain muutama päivä ennen kuin hän lähti Suomeen.
Kirjaimellisesti samana päivänä istuutuessani etsimään lisää tietoa suomalaisista sukulaisistamme minut johdatettiin löytämään useita asiakirjoja ja yhteyshenkilöitä, joiden avulla sain tietoa Ivar Englundista ja jotka vahvistivat hänen olevan minulle sukua. Todellinen ihme!
Tämän sain selville: Ivar Englundin isä oli Johannes Gabrielsson Englund (1862–1947), isoisäni isoisän Erik Gabrielsson Englundin (1848–1915) nuorempi veli. Siten Ivar Englund on isoisäni isän Erik Alfred Englundin serkku. Hänen lapsensa ovat isoäitini Hazel Virginia Englundin pikkuserkkuja.
Kaksi päivää tämän tiedon löytämisen jälkeen sain kuulla, että vanhin Koch oli lähetetty palvelemaan Vaasaan, joka olisi hänen ensimmäinen alueensa Suomessa. Kuten voitte kuvitella, olin aivan riemuissani! Tämä oli toinen ihme. Niinpä lähetin hänelle tiedot siitä, mitä tiesin Ivar Englundista, ja kehotin häntä panemaan merkille Vaasan alueella ihmisiä, joiden sukunimi olisi ”Englund”.
Kävi ilmi, että ensimmäisenä päivänään Vaasassa hän ja hänen toverinsa olivat tapaamassa ihmisiä kadulla. He tapasivat miehen nimeltä Kenneth, joka seisoi erään kerrostalon edessä. Hän oli tullut hetkeksi ulos polttamaan savukkeen, kun lähetyssaarnaajat menivät hänen luokseen. Hän oli hyvin ystävällinen mies ja osoitti olevansa kiinnostunut tapaamaan heidät kotonaan. Niinpä he pyysivät häneltä puhelinnumeron ja jatkoivat matkaansa.
Kun vanhin Koch myöhemmin samalla viikolla soitti sopiakseen tapaamisesta, Kenneth vastasi puhelimeen sanomalla ”Englund”. Vanhin Koch uskalsi tuskin toivoa, että yhteys löytyisi! Kun he saapuivat hänen kotiinsa tapaamiselle, he kysyivät häneltä, sattuiko hän tuntemaan miestä nimeltä Ivar Englund. Voitte vain kuvitella heidän yllätystään ja iloaan, kun Kenneth sanoi: ”Jaaaa… hän on isoisäni.” Jälleen uusi ihme!
Sain tietää tästä vanhin Kochilta saman tien ja löysin Facebookista Kenneth Englundin, joka asuu Sulvassa (Vaasa). Ilmeisesti Kenneth oli tässä vaiheessa yhä varsin epäilevä sen suhteen, että hänellä olisi amerikkalainen sukulainen. Hän ei ollut koskaan kuullut mistään sukulaisista Yhdysvalloissa. (Sain tietää tästä vasta myöhemmin.) Kun juttelimme Facebookissa, lähetin hänelle kopion valokuvasta, joka minulla on Ivar Englundista. Silloin Kenneth tiesi varmasti, että olemme sukua.
Kun Kenneth kertoi minulle, että kaksi vanhan valokuvan lapsista on yhä elossa, vuodatin ilon kyyneliä! Tiesin, että minun oli tavattava heidät molemmat, kun he vielä olivat hyväkuntoisia. Niinpä kysyin Kennethiltä, voisimmeko mennä käymään. Hän ehdotti, että tulisimme Suomeen kesällä, kun sää on kaunis. Mutta se olisi vielä yhdeksän kuukauden päässä! Kun kysyin, voisimmeko tulla aikaisemmin, hän tarjoutui urheasti toimimaan isäntänämme, vaikka olimme käytännöllisesti katsoen tuntemattomia ihmisiä, joihin hän oli vastikään sattunut saamaan yhteyden.
Jälleen uusi ihme!
Mutta kertomus ei pääty siihen. Kerstin on se sukulainen, jolla valokuva alun perin oli. Tiesin, että hän haluaisi tietää Englundin suvun jäsenistä Suomessa. Niinpä otin yhteyttä hänen perheeseensä ja kutsuin heidätkin tulemaan. Hänen lapsensa Elin ja Tommy ilmaisivat olevansa kiinnostuneita tulemaan saman tien. Mutta totta puhuakseni en ollut varma, tulisiko Kerstin. Hän ei ollut koskaan matkustanut Ruotsia tai Norjaa pidemmälle, eikä hän ollut koskaan aiemmin ollut lentokoneessa. Joten kun hän kirjoitti ja vahvisti, että myös hän tulisi mukaamme, tiesin, että kyse oli jälleen uudesta ihmeestä.
Lokakuun alussa, vain viisi viikkoa siitä, kun olimme löytäneet toisemme, saavuimme Suomeen. Kokoonnuimme kaikki ravintolaan, joka sattui olemaan sama talo, jossa Ivar Englund oli kerran asunut. Meitä kaikkia oli yhteensä suunnilleen 25, ja se oli hyvin riemukas tapahtuma!
Kun vietimme yhdessä viikonloppua, ihmeet jatkuivat. Ivar Englundin tytär Karin on ehdottomasti tiedon aarrearkku. Istuuduimme katselemaan vanhoja valokuva-albumeja, ja todella ihmeenomaisesti hän muisti yksityiskohtia ja yhteyksiä! Hän tunnisti valokuvista jokaisen henkilön, kertoi heistä ja selitti, miten he olivat yhteydessä Englundin sukuun. Hänen antamiensa tietojen pohjalta olen pystynyt löytämään paljon, paljon enemmän esivanhempia.
Toisena päivänämme Vaasassa sukulaisemme veivät meidät katsomaan hautoja, jotta voisin löytää etsimiäni päivämääriä. Sen jälkeen menimme katsomaan taloa, jossa isoisäni isoisä oli syntynyt. Oli hyvin erityistä palata paikkaan, johon meillä kaikilla on yhteys, ja kuulla paikallisen historioitsijan kertovan meille talon historiasta. (Kävi ilmi, että olen sukua hänellekin.)
Se oli konferenssisunnuntai. Päivän päättyessä tapasimme vanhin Kochin ja hänen toverinsa kirkossa Vaasassa. Kenneth Englund ja hänen perheensä suostuivat tulemaan sinne kanssamme, jotta voisimme ottaa valokuvan meistä kaikista yhdessä. Vaasan seurakunnan jäsenet olivat hyvin ystävällisiä Kennethiä ja hänen perhettään kohtaan. Heillä oli aikaa jutella heidän kanssaan, tutustua heihin ja näyttää heille kirkkoa.
Englundin sukulaiset pitivät tärkeänä kertoa minulle, että he olivat saaneet kirkostamme hyvin suotuisan ensivaikutelman. Olen paluuni jälkeen saanut useita viestejä, ja niistä jokaisessa tunnustetaan, että ”Jumalan sormi” on tuonut meidät yhteen.