Diabetespulma
”Hän kuulee Hän vastaa” (Lasten laulukirja, s. 147).
Joen sisko Sariah oli sairas. Hän ei ollut sairas sellaiseen tapaan, jolloin yskittää tai on vatsakipua. Äiti ja isä sanoivat, että Sariahilla saattaa olla diabetes.
Joe ei tiennyt, mitä diabetes tarkoitti, mutta se kuulosti pelottavalta. Silloin äiti ja isä selittivät sen tarkoittavan sitä, että ihmisen keholla on vaikeuksia hyödyntää ruoasta saamaansa sokeria. Sariahin täytyi olla muutama päivä sairaalassa, jotta saataisiin selville, onko hänellä diabetes.
Joskus Sariah kävi Joen hermoille. Hän yritti leikkiä Joen ystävien kanssa. Kerran hän jopa kadotti Joen peliohjaimen. Mutta silti Joe piti kovasti siskostaan. En halua hänen olevan sairas, Joe ajatteli kyynelten täyttäessä hänen silmänsä.
Joen siskot auttoivat Sariahia valmistautumaan sairaalaan menoa varten. Mary haki Sariahin repun. Hannah auttoi pyjaman pakkaamisessa. Lilly toi pehmoisen huovan. Joekin halusi olla avuksi, muttei tiennyt miten.
Pian Sariahilla oli kaikki pakattuna.
”Pidetään rukous ennen lähtöä”, isä sanoi. ”Joe, voisitko sinä pitää rukouksen?”
Joe nyökkäsi. ”Rakas taivaallinen Isä”, hän aloitti. ”Siunaathan Sariahia niin ettei hänellä ole diabetesta. Siunaathan häntä niin, että hän tulee kuntoon.” Kun Joe piti rukouksen, hänestä tuntui hieman paremmalta.
Kun perhe kerääntyi halaamaan toisiaan, Joe sai idean.
”Odottakaa!” hän huudahti. Hän meni huoneeseensa ja nappasi kannettavan soittimen, jonka hän oli saanut syntymäpäivälahjaksi. Hän varmisti, että siinä oli Sariahin lempimusiikkia.
”Tässä”, hän sanoi ojentaen soittimen Sariahille. ”Voit ottaa tämän mukaan sairaalaan.” Sariah hymyili ja piteli soitinta tiukasti kädessään kävellessään autolle.
Seuraavana päivänä äiti vei Joen ja tämän siskot sairaalaan katsomaan Sariahia. Joe oli peloissaan kävellessään läpi sairaalan. ”Siunaathan Sariahia niin ettei hänellä ole diabetesta”, hän rukoili varmaan jo sadatta kertaa.
Kun he menivät Sariahin huoneeseen, Sariah istui sängyssä, ja hänen käsivarsiinsa oli kiinnitetty letkuja. Hän hymyili hieman, kun hän näki kaikki.
”Testitulokset ovat tulleet”, isä sanoi. ”Lääkärien mukaan Sariahilla on tyypin 1 diabetes. Meidän pitää muuttaa joitakin ruokia, joita syömme perheenä, ja auttaa häntä lääkityksessä. Mutta hän tulee kuntoon.”
Joen vatsaa kouraisi. Hän meni käytävälle ja kävi istumaan oven viereen. Hän hautasi kasvonsa käsivarsiinsa.
”Mikä hätänä, Joe?” äiti kysyi istuutuessaan hänen viereensä.
”Rukoilin, ettei Sariahilla olisi diabetesta”, Joe sanoi. ”Miksi taivaallinen Isä ei vastannut rukoukseeni?”
Äiti kietoi kätensä Joen ympärille. ”Taivaallinen Isä vastaa aina rukouksiimme. Mutta se ei vain aina tapahdu niin kuin me haluamme. Joskus Hän ei ota meiltä pois vaikeita asioita vaan vastaa meille antamalla meille rauhaa ja auttamalla meitä olemaan vahvoja. Tiedän, että taivaallinen Isä auttaa Sariahia.”
Joe nyökkäsi hitaasti. Hän ei juuri nyt tuntenut rauhaa tai olevansa vahva. Mutta hän muisti sen hyvän tunteen, joka hänellä oli ollut heidän perherukouksensa aikana.
Yhdessä he astelivat takaisin huoneeseen. Joen siskot pelasivat korttipeliä, aivan kuten kotona. Ja he kaikki näyttivät onnellisilta, myös Sariah.
Sitten Joe huomasi jotakin. Sariahilla oli kuulokkeet kaulallaan ja Joen musiikkisoitin sylissään.
”Hän kuuntelee jatkuvasti niitä lauluja, joita valitsit hänelle”, äiti sanoi. ”Se auttaa häntä kovasti tuntemaan rauhaa.”
Joen sisällä tuntui lämpimältä. Hän tiesi, että taivaallinen Isä jo auttoi heitä.