Sinnikkyys – hengellinen taisteluvarustus nykypäivän nuorille
Vanhin Lynn G. Robbins
seitsemänkymmenen koorumista
Lapsemme pystyvät menestymään nykypäivän haasteista huolimatta. Meidän vanhempien tehtävänä on osaltamme valmistaa heitä kohtaamaan nuo haasteet rohkeasti.
Valokuva Getty Images
Tarina kertoo, että brittiläisten hallitessa Intiaa siirtomaana Delhissä ja sen ympäristössä asusti luvattoman paljon myrkyllisiä kobria. Ongelman ratkaisemiseksi paikalliset viranomaiset alkoivat maksaa palkkiota tapetuista kobrista. Epäviisas palkkio kääntyi viranomaisia vastaan, kun kekseliäät paikkakuntalaiset alkoivat kasvattaa kobria etua saadakseen. Kun palkkion maksamisesta luovuttiin, kobrankasvattajat päästivät kobrat vapaiksi, ja ongelma paheni.
Ilmiö, jossa tahattomien sivuvaikutusten aiheuttama haitta joskus ylittää aiotut hyödyt, tunnetaan nimellä ”kobravaikutus”.1
Kobravaikutus ja nouseva sukupolvi
Vieraillessani Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksella syksyllä 2017 oppilaitoksen uusi rehtori Henry J. Eyring kertoi minulle, että hänen ensisijaisena huolenaan oli korkea keskeyttäneiden määrä yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelijat jättävät yliopiston useista eri syistä, mutta sinnikkyyden puute on yksi pääsyitä siihen, miksi monet yliopistot eri puolilla Yhdysvaltoja kohtaavat tämän saman haasteen.2
Sinnikkyys on ”kyky toipua helposti epäonnesta tai muutoksesta tai mukautua siihen”3. Kun Yhdysvaltain armeijassa havaittiin, että alokkailta puuttui sinnikkyyttä, se alkoi tarjota sinnikkyyskoulutusohjelmaa vahvistamaan sotilaita armeijapalveluksen aiheuttamaa stressiä, vaatimuksia ja vaikeuksia vastaan.4
Kirkossa meillä on sama huoli, kun kokoaikaisista lähetyssaarnaajista palaa lähetystyöstä ennenaikaisesti kotiin suhteessa enemmän kuin aiempien sukupolvien kohdalla. Jotkut lähetyssaarnaajat kohtaavat vakavia terveyteen liittyviä haasteita tai muita koettelemuksia, jotka tekevät ennenaikaisen vapauttamisen välttämättömäksi, mutta toiset eivät ehkä ole yksinkertaisesti omaksuneet kylliksi sinnikkyyden hyvettä.
Lyle J. Burrup, joka on palvellut mielenterveysalan ammattilaisena kirkon lähetystyöosastolla, on havainnut, että yleisin syy emotionaalisiin ongelmiin, joita lähetyssaarnaajat kohtaavat, on sinnikkyyden puute. Hän sanoo: ”Monissa tapauksissa lähetyssaarnaaja yksinkertaisesti ei ollut oppinut selviytymään haasteista hyvin.”5
Yliopistot, armeija ja lähetyskenttä eivät aiheuta ongelmaa – ne vain tuovat sen esiin. Alhaisempi sinnikkyys nykypäivän nuorten keskuudessa saattaa itse asiassa olla tahatonta seurausta – nykypäivän kobravaikutusta – joka aiheutuu seuraavanlaisista tekijöistä:
-
Liian paljon aikaa sohvalla ja digitaalisten laitteiden ääressä, eikä yhtä paljon kuntoilua ja liikuntaa kuin aiemmilla sukupolvilla.6
-
Liian paljon altistumista epärealistiselle virtuaaliselle tai kuvitteelliselle maailmalle, mikä aiheuttaa vääristyneen minäkuvan, ahdistusta, masennusta ja alhaisen omanarvontunnon.7
-
Kärsimättömyys maailmassa, joka tarjoaa välitöntä tyydytystä ja vastauksia Google-nopeudella. (Sitä vastoin sinnikkyys kasvaa suurelta osin kärsivällisyyden hyveen avulla.)
-
Suojelu kovilta myrskyiltä. ”Tyynillä vesillä ei tulla taitaviksi merimiehiksi.”8
-
Maailma, joka tarjoaa äärettömän määrän vaihtoehtoja, jotka vetävät huomiomme, kilpailevia ääniä, jotka hämmentävät, ja mukavan elämän, joka voi turruttaa nuoret ja aikuiset Hengen vaikutukselle.
-
Liian paljon digitaalista kommunikaatiota eikä riittävästi aikaa kasvotusten, mikä johtaa alikehittyneisiin sosiaalisiin taitoihin.
Tästä monitahoisesta ja valtavasta haasteesta on kirjoitettu monia kirjoja, kuten eräs, jonka nimi on paljonpuhuva: iGen: Why Today’s Super-Connected Kids Are Growing Up Less Rebellious, More Tolerant, Less Happy – and Completely Unprepared for Adulthood [iSukupolvi: Miksi nykyajan erityisen hyvin toisiinsa yhteydessä olevista nuorista kasvaa vähemmän kapinoivia, suvaitsevaisempia, onnettomampia – ja täysin valmistautumattomia aikuisuuteen].
Maailma muuttuu. Herra on varannut tätä aikaa varten henkiä, jotka kykenevät menestymään nykypäivän haasteista huolimatta. Hoivaavina vanhempina meidän tehtävänämme on osaltamme valmistaa heitä kohtaamaan nuo haasteet rohkeasti vaalimalla ja edistämällä heidän sinnikkyyttään, uskoaan ja lujuuttaan.
Kun evankeliumin voimalliset periaatteet ovat tukenamme, voimme auttaa nuoria vahvistamaan sinnikkyyttään niin että heistä voi tulla enemmän Vapahtajan kaltaisia – niin että heille karttuu ikää (fyysistä ja henkistä) ja viisautta (älyllistä) ja Jumalan (hengellinen) ja ihmisten (sosiaalinen ja emotionaalinen) suosio seuraa heitä (ks. Luuk. 2:52). Haluan käsitellä näitä neljää evankeliumin periaatetta: 1) omavaraisuus, 2) vastakohtaisuus kaikessa, 3) Pyhän Hengen lahja ja 4) moraalinen tahdonvapaus.
1. Omavaraisten lasten kasvattaminen: joulupukki – saituri
Pyrkiessämme auttamaan apua tarvitsevia me yritämme löytää oikean tasapainon kahden toisiaan täydentävän periaatteen välillä: olla hyväntekijä ja kannustaa omavaraisuuteen. Se, joka on hyväntekijä ilman että kannustaa omavaraisuuteen, on joulupukki. Se, joka kannustaa omavaraisuuteen olematta ystävällinen, on saituri.9 Kumpikin ääripää on itsessään epäsuhtainen.
Hyväntekeväisyys (antaa henkilölle kala) ja omavaraisuus (opettaa henkilö kalastamaan) koskevat myös vanhemmuutta. Voisimme tehdä kaikki päätökset lastemme puolesta, mutta olisi paljon viisaampaa opettaa heille päätöksen tekemisen taitoa ja siten auttaa heitä tulemaan älyllisesti, hengellisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti omavaraisiksi.
Innoittava esimerkki tästä on koskettavassa näytelmäteoksessa The Miracle Worker [Ihmeidentekijä], joka pohjautuu Helen Kellerin omaelämäkertaan. Helen sairastui pienenä lapsena sairauteen, joka teki hänestä kuuron ja sokean.10 Helenin turhankin holhoavat vanhemmat kasvattivat tytärtään joulupukkiasenteella – ylihuolehtien ja hemmotellen. Tämän menetelmän haitalliset vaikutukset olivat esteenä Helenin älylliselle, hengelliselle, sosiaaliselle ja emotionaaliselle kasvulle.
Sitä vastoin Helenin yksityisopettaja Anne Sullivan ymmärsi, että Helen oli saanut osakseen liian paljon hemmottelua, ja alkoi siksi auttaa Heleniä kohtaamaan ongelmansa ja tulemaan omavaraisemmaksi. Lopulta juuri Anne Sullivan – eivät Helenin vanhemmat – auttoi Heleniä yltämään todellisiin mahdollisuuksiinsa.
Koska rakastamme lapsiamme, me haluamme nähdä heidän menestyvän. Saatamme tuntea houkutusta poistaa kaikki esteet heidän tieltään. Tai minimoidaksemme heidän pettymyksensä ja epäonnistumisensa saatamme tuntea houkutusta tehdä kova työ heidän puolestaan, kuten Helenin vanhemmat tekivät. Niin tehdessämme saatamme kuitenkin tahattomasti estää lapsiamme omaksumasta sitä sinnikkyyttä, jota he tarvitsevat ollakseen vahvoja, riippumattomia Kristuksen opetuslapsia.
Sen sijaan että olisimme ylihuolehtivia ja rientäisimme liian nopeasti pelastamaan heitä, meidän tulisi pohtia Vapahtajan suhtautumistapaa. Hän vahvistaa meitä niin että pystymme kantamaan kuormamme (ks. Moosia 24:15), eikä Hän useinkaan tule pelastamaan meitä niin nopeasti kuin haluaisimme (ks. OL 121:1–3).
2. Vastakohtaisuus: vaikeiden asioiden tuoma siunaus
Yksi tapa, jolla taivaallinen Isä, meidän täydellinen Isämme, kasvattaa meistä sinnikkäitä ja valmistaa meitä tulevaisuuden onnellisuuteemme, on lähettämällä meidät maailmaan, missä sinnikkyyttämme koetellaan ja se hioutuu, kuten käy ilmi seuraavista pyhien kirjoitusten kohdista:
-
Meitä koetellaan niin kuin Abrahamia (ks. OL 101:4).
-
Vastoinkäymiset antavat meille kokemusta ja ovat meidän hyväksemme (ks. OL 122:7).
-
”Kaikessa on vastakohtaisuutta” (2. Nefi 2:11), joten taivaallinen Isä antaa meidän maistaa karvasta, jotta tietäisimme antaa arvoa hyvälle (ks. Moos. 6:55).
-
Me ”[emme] saa todistusta, ennen kuin [uskomme] on koeteltu” (Et. 12:6).
Se, että opimme omaksumaan Kristuksen kaltaisia hyveitä, muun muassa uskoa, kärsivällisyyttä, uutteruutta ja sinnikkyyttä, ei voi tapahtua ilman vastustusta eli ”ahdingon ahjoa” (ks. Jes. 48:10). Sen vuoksi meidän taivaallinen Isämme sallii meidän kohdata vaikeita haasteita ja tehdä hankalia asioita. Kuinka meistä voi koskaan tulla suuren esimerkkimme kaltaisia, ellemme kohtaa samanlaisia koettelemuksia kuin ne, jotka tekivät Hänestä sellaisen, mitä Hän on?
Sanon usein lähetyssaarnaajille: ”Lähetyskentällä osallistutte monille maisterikursseille: muun muassa Uutteruus 501 ja Kärsivällisyys 505. Ainoastaan tämän syventävän opinto-ohjelman avulla opitte tulemaan suurenmoisiksi lähetyssaarnaajiksi sekä myöhemmin erinomaisiksi aviomiehiksi ja vaimoiksi, isiksi ja äideiksi. Jos teillä on rankka päivä, kiittäkää kärsimystänne, kuten apostolit Pietari ja Johannes tekivät, kun he jouduttuaan vankilaan ja ruoskituiksi olivat ’[iloisia] siitä, että olivat saaneet kunnian kärsiä häväistystä Jeesuksen nimen tähden’.” (Ks. Ap. t. 5:18, 40–41; ks. myös 1. Piet. 4:13; Kol. 2:8.)
Juuri vaikeudet, kamppaileminen ja venyminen auttavat meitä omaksumaan sinnikkyyttä – kykyä nousta, pudistaa pölyt päältämme ja jatkaa kulkua pitkin kaitaa ja kapeaa polkua. Se polku on usein jyrkkä ja kivikkoinen, ja me kaikki saamme oman osamme kompuroinnista ja takaiskuista. Nimenomaan Herran lahjaksi antama rajaton määrä uusia yrityksiä suo meille mahdollisuuden kulkea eteenpäin sinnikkäinä.11
3. Pyhä Henki ja innoitettu päätöksenteko
Helppojen vastausten saamisen sijaan lasten pitää kasvaa päätöksentekotaidossa. Voimme antaa ohjausta, mutta meidän pitää antaa heidän ajatella itse ja sallia heidän alkaa tehdä pieniäkin päätöksiä.
Koska Pyhän Hengen lahja on suurin lahja, minkä kuolevainen ihminen voi saada12, niin kaiken mahdollistava ja suurin asia, minkä isä tai äiti voi opettaa lapselle, on se, kuinka tunnistaa Pyhän Hengen kuiskauksia. Se, että opetamme lapsia olemaan tämän suurenmoisen lahjan arvoisia ja opetamme, kuinka vastaanottaa henkilökohtaista ilmoitusta, on tärkein asia, minkä voimme tehdä kasvattaaksemme lapsista hengellisesti omavaraisia.
Opimme erään tärkeän asian Oliver Cowderylta, joka pyysi rukouksessa eikä saanut pyytämäänsä. Herra sanoi hänelle:
”Katso, sinä et ymmärtänyt; kuvittelit, että minä antaisin sen sinulle, vaikka et käyttänyt harkintaa, paitsi että pyysit minulta.
Mutta katso, minä sanon sinulle, että sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein, ja jos se on oikein, minä saatan sinun sydämesi palamaan sisälläsi; sen tähden sinä tunnet, että se on oikein.” (OL 9:7–8.)
Kun lapsemme tulevat luoksemme ja pyytävät apua esimerkiksi kotitehtävässä, me emme tee tehtävää heidän puolestaan. Annamme ohjausta ja sitten, kuten Herra sanoi Oliverille, sanomme: ”Käyhän nyt tekemään sitä, ja kun olet valmis, tule takaisin, niin katsotaan, oletko saanut siihen oikean vastauksen.”
Se, että opetamme lapsille, kuinka he voivat selviytyä koettelemuksistaan ja voittaa ne, auttaa heitä ajattelemaan itsenäisesti, järkeilemään ongelmiin ratkaisuja ja tunnistamaan Pyhän Hengen kuiskauksia. Ainoastaan saamalla omaa kokemusta ongelmien ratkaisemisesta he omaksuvat maalaisjärkeä ja viisautta sekä kasvavat kyvyssään ”tutkia sitä tarkoin” ja vastaanottaa ilmoitusta.
Ellemme opeta lapsillemme hengellistä omavaraisuutta ja sinnikkyyttä, meitä koskee tämä presidentti Russell M. Nelsonin esittämä vakavoittava varoitus: ”Tulevina päivinä ei ole mahdollista selviytyä hengellisesti ilman Pyhän Hengen johdattavaa, ohjaavaa, lohduttavaa ja jatkuvaa vaikutusta.”13
4. Kunnioittakaa tahdonvapautta elämän risteyskohdissa
Olen kuullut presidentti Nelsonin kertovan siitä, kun hänen kahdeksanvuotias tyttärensä tuli hänen luokseen eräänä sunnuntaina ja kysyi, voisiko hän mennä kelkkamäkeen erään seurakunnan perheen kanssa. Hän sanoi: ”Tiesin, ettei olisi viisasta vastata joko kyllä tai ei. Avasimme Raamatun jakeen 2. Moos. 31:13 kohdalta: ’Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut, sillä sapatti on sukupolvesta toiseen oleva merkkinä liitosta, jonka minä olen teidän kanssanne tehnyt.’ Sitten kysyin häneltä, mitä mieltä hän oli menemisestä kelkkamäkeen lepopäivänä. Hän sanoi: ’Isä, haluan näyttää taivaalliselle Isälle, että rakastan Häntä, joten en lähde.’”
Presidentti Nelson jatkoi: ”Kun oli kulunut sukupolvi ja tyttäreni oli nyt äiti, olin hänen kodissaan, kun hänen pieni poikansa pyysi häneltä lupaa hyvin samaan tapaan. Minusta oli kiehtovaa ja ilahduttavaa katsella, kun tyttäreni avasi Raamatun poikansa kanssa ja luki sen saman jakeen.”
Monia vuosia sitten luin eräästä isästä, joka yhtenä sunnuntaina herätti poikansa valmistautumaan kirkkoon lähtöä varten. Poika vastasi: ”En ole lähdössä tänään kirkkoon.” Monet vanhemmat olisivat sillä hetkellä tunteneet houkutusta sanoa: ”No, kyllähän sinä olet” ja sitten lisänneet uhkauksen. Tämä isä oli viisaampi ja sanoi yksinkertaisesti: ”Poika, ei sinun tarvitse selitellä syitä minulle, koska ei tämä ole minun kirkkoni. Mutta sinun pitäisi käydä polvillesi ja selittää syysi taivaalliselle Isällesi.”
Sitten isä jätti poikansa risteyskohtaan Pyhän Hengen kanssa. Pyhä Henki voi havahduttaa lapsemme paljon paremmin kuin me itse pystymme, jos vain luotamme siihen suurenmoiseen lahjaan. ”Mikään todistaja ei ole niin kauhistuttava eikä mikään syyttäjä niin voimakas kuin omatunto.”14 Muutaman minuutin sisällä tämä nuori oli noussut ja valmistautumassa kirkkoon. Jos isä olisi pakottanut poikansa lähtemään kirkkoon, hän olisi saattanut kylvää kaunan ja kapinan siemeniä ja kobravaikutus olisi luikerrellut mukaan kuvaan.
Lastemme tahdonvapauden kunnioittamiseen ja siihen, että jätämme heidät tiellä risteyskohtaan, liittyy riskejä. Mutta eikö taivaallinen Isämme ottanut sitä samaa riskiä kuolevaisuutta edeltäneessä elämässä ja sen seurauksena menettänyt kolmasosaa henkilapsistaan? Koska tahdonvapautta koskeva oppi oli välttämätön pelastussuunnitelman kannalta, riski oli väistämätön Lusiferin vastusteluista huolimatta.
Jos voisin hieman muuttaa profeetta Joseph Smithin lausumia sanoja, esittäisin ne tällä tavoin liittyen lapsiin: ”Opetamme heille oikeita periaatteita, koska – pidimmepä siitä tai emme – he hallitsevat itse itseään.”15 Päivä koittaa, kun lapsemme lähtevät pois kotoa. Ainoa toivomme vanhempina on opettaa heille oikeita periaatteita pelastussuunnitelmasta ja auttaa heitä tunnistamaan Hengen kuiskaukset, jotka opastavat heitä käyttämään viisaasti tahdonvapauttaan. Muutoin heiltä saattaa puuttua hengellistä omavaraisuutta ja sinnikkyyttä kohdata tulevia koettelemuksia ja saatamme menettää heidät.
Olemme kaikki syvästi ja iankaikkisesti kiitollisia maailmanhistorian suurimmasta sinnikkyyden teosta – Jeesuksen Kristuksen sovituksesta. Vapahtaja ei kavahtanut kohdatessaan tulikokeensa, edes ollessaan käsittämättömän paineen ja kuormituksen alla.
Pyhän Hengen lahja ja hengellinen omavaraisuus tukevat hengellistä sinnikkyyttä, joka tarkoittaa samaa kuin kestäminen. Ja ne, jotka kestävät loppuun asti, saavat iankaikkisen elämän (ks. 2. Nefi 31:20).
Siunatkoon Herra meitä vanhempia tärkeässä velvollisuudessamme kasvattaa älyllisesti, fyysisesti, hengellisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti sinnikkäitä lapsia.