Itsetuntoa omavaraisuudesta

José Alberto Navas (kerrottuna Miriam Sweeneylle)

San José, Costa Rica

Olin naimisissa, minulla oli kolme lasta ja olin työtön. Työpaikkojen puute teki minut toivottomaksi. Olin huolissani perheeni turvallisuudesta enkä enää uskonut itseeni.

Vaimoni Carla kannusti minua osallistumaan omavaraisuusryhmään. Minua nolotti myöntää, ettei minulla ollut työpaikkaa, mutta hän kannusti minua osallistumaan ryhmään, jotta voisin pitää huolen perheestämme.

Kokeilin sitä vastahakoisesti. Osallistuessani ryhmään oivalsin, että englannin kielen taitoni voisi olla arvokas etu työmaailmassa. Olin opiskellut englantia lähetystyössä, mutta osasin puhua vain uskonnosta. Ilmoittauduin kirkon tarjoamille englannintunneille parantaakseni sanavarastoani. Kun kerran tulin kotiin englannintunnilta, Carla ojensi minulle puhelimen.

”Kuka siellä on?” kysyin.

”En tiedä”, hän vastasi. ”Hän puhuu englantia.”

Soittaja oli henkilöstöhallinnon edustaja eräästä Costa Rican suurimmasta liikeyrityksestä, ja hän pyysi saada haastatella minua. Olin ällistynyt, mutta haastattelu sujui huomattavan hyvin. Sain myöhemmin tietää, että Carla oli sopinut haastattelusta.

Sain sen työpaikan, ja muistin, kuinka omavaraisuusryhmäni oli auttanut minua. Sitten mietin, kuinka voisin paremmin soveltaa käytäntöön sitä, mitä olin oppinut. Aloin etsiä vieläkin parempaa työpaikkaa ja sain sellaisen. Sitten tein työtä oman rakennusyritykseni perustamiseksi.

En osaa kuvitella, missä perheeni ja minä olisimme ilman alkusysäystä, jonka saimme omavaraisuushankkeesta. Opin olemaan nöyrä ja pyytämään Herran apua. Opin myös antamaan niiden, jotka halusivat auttaa minua, olla siunauksena elämässäni. Meillä on hyvin monia siunauksia. Nyt minulla on parempi itsetunto ja voin siunata perhettäni ansaitsemillani rahoilla. Tiedän, että Henki siunaa meitä, kun olemme nöyriä.