Me puhumme Kristuksesta
Ei ole liian myöhäistä saada uutta mahdollisuutta
Kirjoittaja asuu Virginiassa Yhdysvalloissa.
Eräs isä sanoi heikosti menestyvälle tyttärelleen, joka oli oppilaani: ”Sinun ei ole liian myöhäistä onnistua.” Herra antaa meille saman viestin.
Kuvitus Kelley McMorris
Sandra oli oppilaana äidinkielen syventävällä kurssillani. Lukuvuodesta oli kulunut useita viikkoja, mutta hän ei ollut tehnyt yhtään läksyjä tai projekteja. Hän oli vain unelmoinut pulpettinsa ääressä. Hän keksi verukkeita sille, miksi hän ei ollut tehnyt tehtäviään, eikä hän osoittanut sen enempää oikeaa asennetta kuin haluakaan tehdä työtä, jota menestyminen niin vaativalla kurssilla edellytti.
Sandran opintoneuvoja ja minä sovimme tapaamisen Sandran, hänen isänsä ja muutamien muiden hänen opettajiensa kanssa ratkaistaksemme, mitä hänen pitäisi tehdä: keskeyttäisikö hän syventävät kurssinsa ja siirtyisi sen sijaan normaaleille kursseille? Olennaisinta oli ääneen lausumaton kysymys, joka painoi meidän kaikkien mieltä: löytäisimmekö keinon auttaa Sandraa menestymään?
Koska uskoin, että Sandra oli saanut monia mahdollisuuksia menestyä mutta oli sen sijaan päättänyt epäonnistua, lähdin tapaamiseen hyvin lannistuneena. Salaa toivoin, että hän päättäisi keskeyttää kurssini, jotta minun ei tarvitsisi enää kantaa hänestä huolta. Tunsin tehneeni kaiken voitavani ja minusta tuntui, että oli jo liian myöhäistä.
Tapaamisessa Sandran kehonkieli kertoi, että hän itsekin epäili kykyään menestyä. Hän tuijotti pöytää kertoessani hänen laiminlyönneistään äidinkielen kurssilla. Kun historianopettaja vahvisti, että Sandra laiminlöi tehtäviään hänenkin kurssillaan, Sandra lyyhistyi alemmas tuolillaan ja näin kyynelten vierivän hänen poskilleen.
Myötätuntoa osoittaen selitin Sandralle ja hänen isälleen, että jos Sandra halusi menestyä näillä haastavilla kursseilla, hänen piti muuttaa käyttäytymistä, joka oli vienyt hänet näin syvälle tähän kuoppaan, ja että se olisi hyvin vaikeaa.
Isän viesti
Sitten opintoneuvoja kääntyi Sandran isän puoleen, jolla oli vain vähän koulutusta ja joka vaikutti vaivautuneelta tässä kouluympäristössä. Opintoneuvoja kysyi isältä, oliko tällä jotakin kysyttävää opettajilta. Isä sanoi, ettei hänellä ollut, ja kiitti meitä siitä, mitä olimme tehneet Sandran hyväksi. Mutta sitten hän lisäsi, että hänellä oli jotakin sanottavaa tyttärelleen.
Sydäntäni ahdisti. Olin osallistunut joihinkin vanhempien ja opettajan välisiin keskusteluihin, joissa vanhemmat olivat nuhdelleet lapsiaan opettajien ja opintoneuvojien edessä moittien heitä laiskuudesta, tarkkaamattomuudesta ja motivaation puutteesta. Valmistauduin kuulemaan samaa uudelleen.
Sen sijaan kuulemani yllättikin minut. Sandran nöyrä isä kääntyi kyynelehtivän 16-vuotiaan tyttärensä puoleen, jota häpeä ja katumus painoivat, ja sanoi tälle: ”Ei ole liian myöhäistä. Sinun ei ole liian myöhäistä menestyä. Ei todellakaan ole liian myöhäistä.”
Lähdin tuosta tapaamisesta kiitollisena tämän isän rakastavasta suhtautumistavasta mutta huolissani siitä, ettei hänellä ollut mitään käsitystä, mitä hänen tyttäreltään vaadittaisiin kurssien suorittamiseksi tässä tilanteessa. Se tuntui mahdottomalta. Sain kuulla myöhemmin, että Sandra oli päättänyt keskeyttää historiankurssinsa mutta ei äidinkielenkurssiani.
Kun myöhemmin samana päivänä polvistuin rukoukseen miettien omia puutteitani ja pyytäen taivaalliselta Isältäni anteeksiantoa, tajusin, kuinka paljon minulla oli opittavaa Sandran isältä. Epävarmuus ja riittämättömyyden tunteet olivat toisinaan omassa elämässäni saaneet minut miettimään, olinko kelvollinen saamaan uuden mahdollisuuden tai ansaitsinko sellaisen. Noina hetkinä Herra, kuten Sandran isä, oli päättänyt olla moittimatta minua vaan oli sen sijaan vakuuttanut: ”Ei ole liian myöhäistä, tyttäreni. Ei ole liian myöhäistä.”
Evankeliumin viesti
Kuinka usein olemmekaan uskoneet vastustajan viestin, ettei meillä ole toivoa? Profeetat kertovat meille kuitenkin toista. Jesaja julistaa: ”Kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas” (Jes. 55:7). Mormon lisää todistuksensa: ”Niin usein kuin he tekivät parannuksen ja etsivät anteeksiantoa vakain aikein, heille annettiin anteeksi” (Moroni 6:8). Evankeliumin ilo on siinä, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Niin usein kuin me pyydämme anteeksiantoa, me voimme Herran lunastuksen ansiosta aloittaa uudelleen.
Sandra, jolla oli intoa aloittaa uudelleen, teki hitaita mutta merkittäviä muutoksia. Muuttuminen ei ollut helppoa – huonoista tavoista eroon pääseminen vaati päivittäisiä ponnisteluja – mutta hän näki ponnistelujensa tulokset, kun hänen arvosanansa vähitellen parani.
Evankeliumin näkökulman loppuarvosanassamme ei oteta huomioon, kuinka pitkään olemme horjuneet tai kuinka syvälle kuoppaan olemme itsemme kaivaneet. Sen sijaan Herra tuomitsee elämämme sen mukaan, mihin suuntaan olemme menossa, kuinka olemme tehneet parannusta ja kuinka paljon olemme turvautuneet Hänen sovitukseensa.
Olin rajallisella ymmärrykselläni epäillyt Sandran kykyä päästä eroon menneistä virheistään. Sen sijaan meidän täydellinen Isämme ei koskaan menetä toivoaan lastensa kykyyn saavuttaa pelastus tulemalla täydellisiksi Kristuksessa. Ei ole väliä sillä, kuinka kauas olemme joutuneet, sillä Hän lähtee aina etsimään sitä, joka on eksynyt. Herra pyytää, ettemme enää vaeltaisi muukalaisina synnissä vaan sen sijaan etsisimme Häntä tuntien toivoa ja nauttisimme Hänen äärettömän sovituksensa siunauksista. Tosiaankaan koskaan ei ole liian myöhäistä.