2017
Varoituksen ääni
edellinen seuraava


Varoituksen ääni

Vaikka erityisesti profeetat tuntevat velvollisuudekseen varoittaa, tämä velvollisuus koskee muitakin.

Profeetta Hesekiel syntyi parikymmentä vuotta ennen kuin Lehi ja hänen perheensä lähtivät Jerusalemista. Vuonna 597 eKr. Hesekiel oli 25-vuotias ja yksi niistä monista, jotka Nebukadnessar lähetti pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin, ja sikäli kuin tiedämme, Hesekiel vietti siellä loppuelämänsä.1 Hän oli Aaronin pappissukua, ja kun hän oli 30-vuotias, hänestä tuli profeetta.2

Kutsuessaan Hesekielin Jehova käytti vertauskuvaa vartiomiehestä.

”Kun tuo vartiomies näkee sotajoukon lähestyvän, hän puhaltaa torveen ja varoittaa kansaa.

Jos joku kuulee torven äänen mutta ei välitä varoituksesta ja saa sen vuoksi surmansa vihollisen kädestä, hän on itse syypää kuolemaansa.”3

Toisaalta, ”jos vartiomies sotajoukon lähestyessä näkee sen mutta ei puhalla torveen, eivät maan asukkaat saa varoitusta, ja vihollinen tulee ja tappaa. Joka kuolee, kuolee kyllä syntiensä tähden, mutta hänen kuolemastaan minä vaadin tilille vartiomiehen.”4

Sitten puhuen suoraan Hesekielille Jehova julisti: ”Sinut, ihminen, minä olen pannut Israelin kansan vartiomieheksi. Kun kuulet suustani sanan, sinun tulee varoittaa maanmiehiäsi [minun puolestani].”5 Varoitus oli, että on käännyttävä pois synnistä.

”Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden – ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.

Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen vaelluksestaan ja kehotat häntä kääntymään tieltään eikä hän silti käänny, hän kyllä kuolee syntiensä tähden mutta sinä pelastat elämäsi. – –

Mutta jos minä uhkaan jumalatonta kuolemalla ja hän sitten kääntyy synneistään ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on, – –

ainoatakaan syntiä, jonka hän on tehnyt, ei enää muisteta. Hän tekee nyt oikein ja toimii vanhurskaasti, ja siksi hän saa elää.”6

Mikä kiinnostavaa, tämä varoitus pätee myös vanhurskaisiin. ”Jos minä olen vanhurskaalle taannut elämän mutta hän tekeekin vääryyttä vanhurskauteensa luottaen, ei hänen hyväkseen lueta ainoatakaan hänen vanhurskaista teoistaan. Hän teki sellaista mikä on väärin, ja siksi hänen on kuoltava.”7

Jumala sanoo Hesekielille vedoten lapsiinsa: ”Sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne! Miksi te kuolisitte, israelilaiset!”8

Taivaallinen Isämme ja Vapahtajamme eivät todellakaan ole halukkaita tuomitsemaan, vaan He tavoittelevat meidän onnellisuuttamme ja pyytävät meitä tekemään parannuksen tietäen täysin hyvin, että ”jumalattomuus ei ole koskaan ollut [eikä tule koskaan olemaankaan] onnea”9. Niinpä Hesekiel ja jokainen profeetta ennen häntä ja hänen jälkeensä on puhunut Jumalan sanaa täydestä sydämestä ja varoittanut kaikkia halukkaita kääntymään pois Saatanasta, heidän sielujensa vihollisesta, ja ”valitsemaan vapauden ja iankaikkisen elämän kaikkien ihmisten suuren Välimiehen kautta”10.

Vaikka erityisesti profeetat tuntevat velvollisuudekseen varoittaa, tämä velvollisuus koskee muitakin. Itse asiassa, ”jokaisen, jota on varoitettu, kuuluu varoittaa lähimmäistään”11. Meidän, jotka olemme saaneet tiedon suuresta onnensuunnitelmasta – ja siihen liittyvistä käskyistä – tulisi tuntea halua jakaa sitä tietoa, koska sillä on mitä suurin vaikutus, täällä ja iankaikkisuudessa. Ja jos kysymme: ”Kuka on lähimmäiseni, jota minun tulisi varoittaa?” niin varmastikin vastaus löytyy vertauksesta, joka alkaa: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet”12, ja niin edelleen.

Kun tässä yhteydessä ajatellaan vertausta laupiaasta samarialaisesta, se muistuttaa meitä siitä, että kysymys ”Kuka on lähimmäiseni?” liitettiin kahteen suureen käskyyn: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”13 Motiivina varoituksen äänen kohottamiselle on rakkaus – rakkaus Jumalaa ja rakkaus lähimmäistä kohtaan. Varoittaminen on välittämistä. Herra käskee, että se tulee tehdä ”lempeydessä ja sävyisyydessä”14 ja ”taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä – – ja vilpittömällä rakkaudella”15. Se voi tapahtua kiireesti, kuten silloin kun varoitamme lasta laittamasta kättään tuleen. Sen tulee olla selkeä ja joskus luja. Toisinaan se saattaa ilmetä nuhteluna, ”kun Pyhä Henki kehottaa”16, mutta se perustuu aina rakkauteen. Katsokaa esimerkiksi sitä rakkautta, joka kannustaa lähetyssaarnaajiamme palvelemaan ja uhrautumaan.

Epäilemättä rakkaus saa vanhemmat varoittamaan lähimpiä ”lähimmäisiään” – omia lapsiaan. Tämä tarkoittaa evankeliumin totuuksien opettamista ja niistä todistamista. Se tarkoittaa sitä, että opettaa lapsille Kristuksen oppia: uskoa, parannusta, kastetta ja Pyhän Hengen lahjaa.17 Herra muistuttaa vanhempia: ”Minä olen käskenyt teidän kasvattaa lapsenne valossa ja totuudessa.”18

Yksi ratkaisevan tärkeä osatekijä vanhempien velvollisuudessa varoittaa on kuvailla paitsi synnin turmelevia seurauksia myös sitä iloa, joka tulee kuuliaisuudesta käskyille. Muistakaa Enosin sanoja siitä, mikä johti hänet etsimään Jumalaa, saamaan syntinsä anteeksi ja kokemaan kääntymyksen:

”Katso, minä menin metsiin eläimiä metsästämään; ja sanat, joita olin usein kuullut isäni puhuvan iankaikkisesta elämästä ja pyhien ilosta, painuivat syvälle sydämeeni.

Ja – – minä polvistuin maahan Luojani eteen, ja minä huusin hänen puoleensa voimallisessa rukouksessa ja anomisessa.”19

Koska Jeesus tunsi vertaansa vailla olevaa rakkautta ja huolenpitoa muita ja heidän onnellisuuttaan kohtaan, Hän ei epäröinyt varoittaa. Palvelutyönsä alussa Jeesus alkoi saarnata ja sanoa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!”20 Koska Hän tietää, ettei mikä tahansa tie johda taivaaseen, Hän on käskenyt:

”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.

Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”21

Hän omisti aikaansa syntisille sanoen: ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät.”22

Mitä tulee lainopettajiin, fariseuksiin ja saddukeuksiin, Jeesus tuomitsi ehdottomasti heidän tekopyhyytensä. Hänen varoituksensa ja käskynsä olivat suoria: ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta.”23 Kukaan ei varmaan voi syyttää Vapahtajaa siitä, ettei Hän rakastanut näitä lainopettajia ja fariseuksia – Hänhän kärsi ja kuoli pelastaakseen myös heidät. Mutta koska Hän rakasti heitä, Hän ei voinut antaa heidän jatkaa syntistä elämää oikaisematta heitä selkeästi. Eräs henkilö on havainnut: ”Jeesus opetti seuraajiaan tekemään samaa, mitä Hän itse teki: ottamaan mielellään vastaan kaikki mutta myös opettamaan, mitä synti on, koska rakkaus edellyttää, että varoittaa ihmisiä siitä, mikä voi vahingoittaa heitä.”24

Toisinaan ne, jotka kohottavat varoituksen äänen, sivuutetaan tuomitsevina. On kuitenkin ristiriitaista, että ne, jotka väittävät totuuden olevan suhteellista ja moraaliin liittyvien mittapuiden riippuvan henkilökohtaisesta mieltymyksestä, ovat usein samoja, jotka kaikkein ankarimmin arvostelevat niitä, jotka eivät hyväksy ”oikean ajattelun” tämänhetkistä normia. Eräs kirjoittaja nimitti tätä ”häpeän kulttuuriksi”:

”Syyllisyyden kulttuurissa ihminen tietää olevansa hyvä tai huono sen mukaan, mitä hän tuntee omassatunnossaan. Häpeän kulttuurissa ihminen tietää olevansa hyvä tai huono sen mukaan, mitä yhteiskunta sanoo hänestä – sen mukaan, arvostaako se häntä vai sulkeeko se hänet ulkopuolelle. – – [Häpeän kulttuurissa] moraalinen elämä ei rakennu hyvän ja pahan jatkumolle; se rakentuu ihmisen mukaan ottamisen ja pois sulkemisen jatkumolle. – –

Moraalijärjestelmässä, joka perustuu ihmisen mukaan ottamiseen ja pois sulkemiseen, jokainen tuntee jatkuvaa turvattomuutta. Ei ole mitään pysyviä mittapuita, vain suuren yleisön vaihtelevaa arviointia. Sitä kulttuuria luonnehtivat yliherkkyys, ylireagoiminen ja toistuvat moraalin pakokauhut, joita kokiessaan kaikki tuntevat olevansa pakotettuja hyväksymään vallitsevat käsitykset. – – 

Syyllisyyden kulttuuri voi olla ankara, mutta siinä sentään voi vihata syntiä ja silti rakastaa synnintekijää. Nykypäivän häpeän kulttuurin väitetään arvostavan ihmisten mukaan ottamista ja suvaitsevaisuutta, mutta se voi olla oudon armoton niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä, ja niitä kohtaan, jotka eivät sovi siihen.”25

Tämän vastakohtana on ”Lunastajamme kallio”26, oikeudenmukaisuuden ja hyveellisyyden vakaa ja pysyvä perusta. Kuinka paljon parempi onkaan, että meillä on Jumalan muuttumaton laki, jonka mukaan me voimme toimia ja siten valita kohtalomme, kuin olla sosiaalisen median mellakoitsijoiden arvaamattomien sääntöjen ja vihan panttivankina. Kuinka paljon parempi onkaan tuntea totuus kuin ”[ajelehtia] kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä”27. Kuinka paljon parempi onkaan tehdä parannusta ja nousta evankeliumin tasovaatimusten tasolle kuin teeskennellä, ettei ole mitään oikeaa ja väärää, ja riutua synnissä ja joutua katumaan.

Herra on julistanut: ”Varoituksen ääni kuuluu kaikille ihmisille niiden minun opetuslasteni suusta, jotka minä olen valinnut näinä viimeisinä aikoina.”28 Vartiomiehinä ja opetuslapsina me emme voi suhtautua puolueettomasti tähän ”verrattomasti muita parempaan tiehen”29. Kun näemme sotajoukon lähestyvän maata, me emme voi – kuten ei voinut Hesekielkään – olla puhaltamatta torveen.30 Tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi jyskyttää naapurimme oveen tai seisoa kaupungin aukiolla huutamassa: ”Tehkää parannus!” Tosiaan, kun asiaa ajattelee, niin meillä on palautetussa evankeliumissa se, mitä ihmiset sisimmässään oikeasti haluavat. Niinpä varoituksen ääni on yleensä paitsi kohtelias myös psalminkirjoittajan sanoin ”riemuhuuto”31.

Deseret Newsin kolumnisti Hal Boyd mainitsi yhden esimerkin vaiti pysymiseen liittyvästä karhunpalveluksesta. Hän huomautti, että vaikka käsitys avioliitosta on yhä ”älyllisen väittelyn” aiheena amerikkalaisen yhteiskunnan eliitin keskuudessa, avioliitto itsessään ei heidän kohdallaan ole väittelyn aiheena käytännössä. ”’Eliitti menee naimisiin ja pysyy naimisissa ja pitää huolen siitä, että sen lapset saavat nauttia vakaan avioliiton hyödyistä.’ – – Ongelma on kuitenkin siinä, että [he] eivät pyri saarnaamaan sitä, mitä he noudattavat.” He eivät halua ”tyrkyttää” ajatuksiaan niille, jotka voisivat todella hyötyä heidän moraalisesta johtajuudestaan, mutta ”on ehkä korkea aika, että ne, joilla on koulutusta ja vahva perhe, lakkaavat teeskentelemästä puolueettomuutta ja alkavat saarnata sitä, minkä mukaan he elävät avioliitossa ja vanhempina, – – [ja] auttavat muita amerikkalaisia omaksumaan saman käsityksen.”32

Olemme varmoja siitä, että varsinkin te nouseva sukupolvi – nuoret ja nuoret aikuiset, joihin Herran täytyy tukeutua saadakseen menestystä työssään tulevina vuosina – hyväksytte evankeliumin opetukset ja kirkon tasovaatimukset niin julkisesti kuin yksityisestikin. Älkää jättäkö niitä, jotka haluaisivat ottaa vastaan totuuden, kompuroimaan ja lankeamaan tietämättömyydessä. Älkää antako myöten väärille käsityksille suvaitsevaisuudesta älkääkä pelolle – pelolle epämukavuudesta, paheksumisesta tai edes kärsimyksestä. Muistakaa Vapahtajan lupaus:

”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.

Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”33

Viime kädessä me olemme kaikki tilivelvollisia Jumalalle valinnoistamme ja siitä, kuinka elämme elämämme. Vapahtaja on julistanut: ”Minun Isäni lähetti minut, jotta minut korotettaisiin ristille ja jotta minä sen jälkeen, kun minut oli korotettu ristille, voisin vetää kaikki ihmiset luokseni, niin että niin kuin ihmiset ovat korottaneet minut, samoin Isä korottaisi ihmiset seisomaan minun edessäni tuomittavina teoistaan, olivatpa ne hyviä tai olivatpa ne pahoja.”34

Tunnustaen tämän – Herran ylimmän vallan – pyydän Alman sanoin:

”Ja nyt, veljeni [ja sisareni], minä toivon sydämeni pohjasta, niin, jopa tuskallista huolta tuntien, että te – – panisitte pois syntinne ettekä lykkäisi parannuksenne aikaa;

vaan että te nöyrtyisitte Herran edessä ja huutaisitte avuksi hänen pyhää nimeään ja valvoisitte ja rukoilisitte alati, ettei teitä kiusattaisi enempää kuin voitte kestää ja että Pyhä Henki näin johdattaisi teitä – –;

teillä olisi usko Herraan; teillä olisi toivo, että saatte iankaikkisen elämän; teillä olisi Jumalan rakkaus aina sydämessänne, jotta teidät ylennettäisiin viimeisenä päivänä ja te pääsisitte hänen lepoonsa.”35

Toivon, että pystymme jokainen sanomaan Herralle Daavidin tavoin: ”Minä en ole pitänyt vanhurskauttasi omana tietonani, olen puhunut sinun uskollisuudestasi ja pelastusteoistasi. En ole salannut juhlakansalta, kuinka hyvä ja uskollinen sinä olet ollut. Herra, ethän ota minulta pois armoasi!”36 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. Richard Neitzel Holzapfel, Dana M. Pike ja David Rolph Seely, Jehovah and the World of the Old Testament, 2009, s. 344.

  2. Ks. Hes. 1–3; Holzapfel, Jehovah and the World of the Old Testament, s. 344.

  3. Hes. 33:3–4.

  4. Hes. 33:6.

  5. Hes. 33:7.

  6. Hes. 33:8–9, 14, 16.

  7. Hes. 33:13.

  8. Hes. 33:11.

  9. Alma 41:10.

  10. 2. Nefi 2:27.

  11. OL 88:81.

  12. Luuk. 10:30.

  13. Luuk. 10:27.

  14. OL 38:41.

  15. OL 121:41.

  16. OL 121:43.

  17. Ks. OL 68:25.

  18. OL 93:40.

  19. En. 3–4, kursivointi lisätty. Kuten presidentti Russell M. Nelson ilmaisi asian yleiskonferenssissa puoli vuotta sitten: ”Rakkaat veljeni ja sisareni, elämämme olosuhteet eivät vaikuta kovinkaan paljon tuntemaamme iloon mutta siihen vaikuttaa erittäin paljon se, mihin me keskitymme elämässämme. – – Ilo tulee [Jeesuksesta Kristuksesta] ja Hänen ansiostaan. Hän on kaiken ilon lähde.” (”Ilo ja hengellinen selviytyminen”, Liahona, marraskuu 2016, s. 82.)

  20. Matt. 4:17.

  21. Matt. 7:13–14.

  22. Luuk. 5:32.

  23. Matt. 23:23.

  24. Chris Stefanick, Absolute Relativism: The New Dictatorship and What to Do about It, 2011, s. 33.

  25. David Brooks, ”The Shame Culture”, New York Times, 15. maaliskuuta 2016, s. A29.

  26. Ks. Hel. 5:12.

  27. Ef. 4:14. Meidän tulee pitää mielessä, että jotkut, joita pyrimme varoittamaan, eivät ehkä käsitä omaa ahdinkoaan. Herra puhuu monista meidän aikamme ihmisistä sanoessaan:

    ”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.

    Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin [todella] näet.” (Ilm. 3:17–18.)

  28. OL 1:4; ks. myös OL 1:5.

  29. Ks. 1. Kor. 12:31.

  30. Ks. Hes. 33:6.

  31. Ps. 66:1; 98:4.

  32. Hal Boyd, ”Hey Progressive Elites! It’s Time to Preach What You Practice”, Deseret News, 20. lokakuuta 2016, deseretnews.com. Hän lainaa myös Virginian yliopiston sosiologia W. Bradford Wilcoxia.

  33. Matt. 5:11–12.

  34. 3. Nefi 27:14.

  35. Alma 13:27–29.

  36. Ps. 40:11–12.