2015
Yksi ystävistäni haluaa kokeilla jotakin pahaa asiaa edes kerran, jotta hän voi ymmärtää muita, kun siitä puhutaan. Kuinka voin auttaa häntä ymmärtämään, ettei se ole hyvä ajatus?
Kesäkuu 2015


Kysymys ja vastaus

”Yksi ystävistäni haluaa kokeilla jotakin pahaa asiaa edes kerran, jotta hän voi ymmärtää muita, kun siitä puhutaan. Kuinka voin auttaa häntä ymmärtämään, ettei se ole hyvä ajatus?”

Parhaita asioita, mitä voit tehdä, on auttaa ystävääsi muistamaan, miksi meillä on käskyt. Taivaallinen Isä antaa meille käskyjä, koska Hän rakastaa meitä ja tietää, että ne tekevät meidät onnellisiksi ja auttavat meitä tulemaan Hänen kaltaisikseen.

Uudessa testamentissa Vapahtaja sanoi: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni” (Joh. 14:15). Auta ystävääsi ymmärtämään, että oikein valitseminen osoittaa rakkautta taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta kohtaan sekä kiitollisuutta Jeesuksen sovituksesta ja evankeliumista.

Voit myös muistuttaa häntä siitä, että huonojen asioiden tekemisellä on huonot seuraukset, vaikka niin tekisikin vain kerran. Emme voi kokea syntiä välttämättä sen seurauksia. Käskyjen tahallinen rikkominen on sama, kuin lähtisi pois taivaallisen Isän luota ja sanoisi Hänelle, ettei Hän ole niin tärkeä kuin ystävämme tai muut ihmiset.

Taivaallinen Isä rakastaa meitä, ja Hän siunaa meitä Hengen johdatuksella, kun pidämme Hänen käskynsä. Jos olemme kuuliaisia, Henki opettaa meille enemmän kuin mitä voisimme koskaan oppia syntiä kokeilemalla.

Meidän ei tarvitse kokeilla

Minä opettaisin ystävällesi, että ”kaikki, mikä on hyvää, tulee Jumalalta, ja kaikki, mikä on pahaa, tulee Perkeleeltä” (Alma 5:40). Minä selittäisin myös, että jokaisella teolla on seurauksia ja ettei meidän pitäisi tehdä mitään sellaista, mikä on meille haitaksi. Meidän ei tarvitse kokea pahaa. Ympärillämme on muutenkin paljon pahuutta, ja on helppo huomata, että monet ihmiset elävät kurjuudessa, koska he eivät pidä käskyjä.

Vinicius S., 17, São Paulo, Brasilia

Kerro, kuinka sinä voitat kiusaukset

Kerro ystävällesi, että kaikkein tärkeintä on se, mitä Herra ajattelee hänestä. Me emme saa luopua iankaikkisesta pelastuksestamme saadaksemme ajallisia kokemuksia. Lisäksi autat ystävääsi paljon enemmän, jos voit kertoa hänelle, kuinka itse voitat kiusauksia.

Emily G., 19, Puerto Rico

Meillä on jumalalliset mahdollisuudet

Voit selittää ystävällesi ystävällisesti, että vaikka yksi huono valinta saattaisikin tuntua harmittomalta, se voi johtaa vakavampiin synteihin. Voisit myös kertoa tästä pyhien kirjoitusten kohdasta: ”Minä, Herra, en voi suvaita syntiä vähäisimmässäkään määrin” (OL 1:31). Muistuta ystävääsi siitä, että yksikin syntinen kokemus voi turruttaa meidät niin, ettemme enää kuule Hengen ääntä. Ennen kaikkea anna hänen tietää, että rakastat häntä ja että oikeiden valintojen tekeminen on osa hänen jumalallisia mahdollisuuksiaan Jumalan tyttärenä.

Adriana F., 17, Arizona, USA

Yksikin kerta vahingoittaa

Kaikki pahat asiat, vaikka niitä tekisi vain kerran, ajavat Hengen pois. Jos Henki poistuu, Saatanan on helpompi houkutella sinua tekemään lisää pahoja asioita. Sinun täytyy myös tehdä parannus kaikista synneistäsi huolimatta siitä, kuinka monta kertaa olet tehnyt syntiä. Parannuksen tekeminen vakavista synneistä voi olla pitkä ja tuskallinen prosessi.

Emily L., 14, Utah, USA

Pysy vahvana

Vakuuta hänelle, että rakastat häntä ja haluat auttaa häntä valitsemaan oikein. Tiedän omasta kokemuksestani, ettei meidän tarvitse tehdä samoja valintoja kuin joku muu on tehnyt voidaksemme ymmärtää häntä. Kun elämme evankeliumin mukaan, Henki auttaa meitä tietämään, kuinka tulla toimeen ihmisten kanssa. Muistuta ystävääsi, että hänen täytyy pysyä vahvana, jotta hän voi auttaa muita noudattamaan käskyjä. Rukoile, että voit auttaa ja palvella häntä.

Vanina P., 19, Buenos Aires, Argentiina

Et ehkä pysty lopettamaan

Minä neuvoisin ystävääni olemaan edes ajattelematta koko asiaa. On huono ajatus tehdä väärin edes yhden kerran, koska kerran aloitettuaan ei ehkä voikaan lopettaa. Taivaallinen Isä on antanut meille käskyjä auttaakseen meitä pysymään turvassa ja olemaan onnellisia.

Douglas B., 13, Kalifornia, USA

Se alkaa pienestä

Vanhin Jeffrey R. Holland on kerran sanonut, että ”tuhannen mailin matka alkaa yhdestä askeleesta, joten varokaa askeltanne” (”Ei sijaa sieluni viholliselle”, Liahona, toukokuu 2010, s. 45). Minä auttaisin ystävääni ymmärtämään, että Saatana käyttää pieniä houkutuksia, jotta alkaisimme kulkea alas pahuuden polkua. Kun kokeilet jotakin väärää vaikka vain yhden kerran, annat Saatanalle ja hänen seuraajilleen luvan alkaa houkutella sinua yhä uudestaan.

Similoni F., 18, Utah, USA