2012
Mormonin kirja kertoo Jeesuksesta Kristuksesta
Tammikuu 2012


Kertomuksia Jeesuksesta

Mormonin kirja kertoo Jeesuksesta Kristuksesta

Vanhassa testamentissa meille kerrotaan Jeesuksesta Kristuksesta ennen kuin Hän tuli elämään maan päälle. Häntä sanottiin Jehovaksi. Vanha testamentti kertoo ihmisistä, jotka seurasivat Jehovaa.

Uusi testamentti on pyhä kirja, joka kertoo meille Jeesuksen elämästä maan päällä. Hänen opetuslapsensa kirjoittivat Hänen elämästään ja Hänen opetuksistaan.

Myös Mormonin kirja kertoo Jeesuksesta Kristuksesta ja ihmisistä, jotka seurasivat Häntä.

Mormonin kirja alkaa Jerusalemista Vanhan testamentin aikaan, noin 600 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Se kertoo, kuinka profeetta Lehi ja hänen perheensä lähtivät Jerusalemista ja kuinka heidät johdatettiin luvattuun maahan, kauas valtameren yli Uuteen maailmaan.

Mormonin kirjan profeetat opettivat, että Jeesus tulisi maan päälle. He opettivat myös, että parannuksen tekeminen ja Jeesuksen Kristuksen seuraaminen toisivat onnen.

Kun Jeesus oli ristiinnaulittu ja noussut kuolleista Jerusalemissa, Hän kävi Uudessa maailmassa opettamassa ihmisiä. Hän opetti kasteesta, sakramentista ja siitä, kuinka tulee rakastaa muita. Hän järjesti kirkon, jossa oli kaksitoista apostolia. Hän kokosi lapset yhteen ja siunasi heitä, aivan kuten Hän oli tehnyt Uudessa testamentissa.

Samoin kuin Raamatun profeetat, myös Mormonin kirjan profeetat todistivat Jeesuksesta Kristuksesta.

Mormonin kirjan viimeinen profeetta oli Moroni, joka eli noin 400 vuotta sen jälkeen kun Jeesus oli käynyt Uudessa maailmassa. Ennen kuolemaansa Moroni kirjoitti, että jokainen, joka lukee Mormonin kirjan, voi tietää, että se on totta, jos hän rukoilee uskossa. Moroni kutsui kaikkia tulemaan Kristuksen luokse (ks. Moroni 10:32).

Lapset myös tänä aikana voivat rukoilla saadakseen todistuksen siitä, että Mormonin kirja on totta ja että Jeesus Kristus on heidän Vapahtajansa.

Jeredin veli näki Jeesuksen Kristuksen.

Herran ääni tuli Enosin mieleen, kun Enos rukoili.

Lehi näki Jeesuksen Kristuksen unessa tai näyssä.

Kuningas Benjamin opetti kansalleen Jeesuksen sovitusta.

Vasemmalla: kuvitus Robert T. Barrett; oikealla: kuvitus Paul Mann ja Gary Kapp