2012
Kirjeitä toimitukselle
Tammikuu 2012


Kirjeitä toimitukselle

Voimallinen apuneuvo

Olen pitänyt Liahonan tilaukseni aina voimassa, mutta kun olin vähemmän aktiivinen, en lukenut lehteä kovinkaan usein. Kerran olin siivoamassa erästä komeroa ja käsiini osui muutamia hyvin vanhoja numeroita. Kun selailin niitä, huomioni kiinnittyi yhteen kertomukseen. Se kertoi sisaresta, joka oli ollut vähemmän aktiivinen usean vuoden ajan ja jolla ei ollut mitään aikomusta palata kirkkoon. Mutta innoitettu piispa esitti hänelle kutsun tehtävään, ja hän luopui pahoista tavoistaan ja tuli takaisin. Sillä kertomuksella oli minuun syvällinen vaikutus – se oli ensimmäinen askel paluussani aktiivisuuteen. Nyt vuosia myöhemmin Liahona on voimallinen apuneuvo kodissamme. Lehden neuvot, opastus ja todistukset auttavat meitä joka päivä.

Moema Lima Salles Broedel, Brasilia

Kertomuksia lapsille – ja aikuisille

Olen pienen lapsen äiti, ja joka ilta ennen nukkumaanmenoa minusta on ihanaa lukea hänelle Liahonasta lapsille tarkoitettuja kertomuksia. Se on ollut siunaus itsellenikin, koska olen oppinut lisää Jeesuksesta Kristuksesta, profeetta Joseph Smithistä, kunnioituksesta, rukouksesta ja monista muista asioista. Jatkakaa hyvää työtä!

Silvia Ruiz de Muñoz, Ecuador