2012
Tahdonvapaus on lahja, jonka ansiosta voimme valita itse
Tammikuu 2012


Alkeisyhdistyksen opetuksia kotona

Tahdonvapaus on lahja, jonka ansiosta voimme valita itse

Voit käyttää tätä oppiaihetta ja toimintaa saadaksesi tietää lisää Alkeisyhdistyksen tämän kuukauden aiheesta.

”Hyvää syntymäpäivää, Juliana!” isä sanoi. Hän ojensi Julianalle kiiltävään paperiin käärityn paketin, joka oli sidottu nauhalla.

Juliana virnisti. Hän oli innoissaan siitä, että sai isältä lahjan, ja malttoi tuskin odottaa paketin avaamista.

Oletko sinä yhtä innoissasi kuin Juliana, kun saat lahjan? Taivaallinen Isä on antanut meille jokaiselle erään arvokkaan lahjan. Sitä sanotaan tahdonvapaudeksi. Tahdonvapaus on sitä, että me saamme valita itse.

Ennen kuin tulimme maan päälle, Saatana ei halunnut kenenkään saavan valinnan mahdollisuutta. Hän halusi pakottaa meidät tulemaan maan päälle ja tekemään, mitä hän halusi meidän tekevän. Mutta taivaallinen Isä tiesi, että meidän on tärkeää tehdä omat valintamme. Joka kerta kun valitsemme oikein, me pääsemme lähemmäksi taivaallista Isää ja Jeesusta Kristusta. He haluavat, että me teemme hyviä valintoja, jotta voimme palata asumaan Heidän luokseen.

Tänä vuonna Alkeisyhdistyksessä me opimme, kuinka voimme käyttää tahdonvapauttamme valitaksemme oikein!

Kuvitus Maryn Roos