Presidentti Dieter F. Uchtdorf
– hyvä perheenisä, uskon mies, ennalta asetettu
Voitteko kuvitella sitä kauhua, jota 11-vuotias Dieter Uchtdorf varmasti sydämessään tunsi, kun hänen perheensä vuonna 1952 pakeni Itä-Saksassa1 sijaitsevasta kodistaan etsiäkseen vapautta lännestä? Poliittisista syistä Dieterin isän henki oli erittäin suuressa vaarassa. Hänen täytyisi paeta yksin, jotta hänen vaimoonsa ja lapsiinsa kohdistuvat uhkat olisivat mahdollisimman vähäisiä. Epäilysten välttämiseksi muutkaan perheenjäsenet eivät voisi matkustaa yhdessä. Heidän pitäisi yrittää paeta erillään toisistaan.
Suunnitelma pantiin toimeen. Dieterin kaksi vanhempaa veljeä Wolfgang ja Karl-Heinz kulkivat erästä pohjoista reittiä pois kotikaupungistaan Zwickausta. Heidän sisarensa Christel matkusti kahden muun tytön kanssa junassa, joka kulki lyhyen matkaa Länsi-Saksan puolella matkalla pääteasemalleen erääseen Itä-Saksan kaupunkiin. Kun juna kulki Länsi-Saksan läpi, tytöt suostuttelivat konduktöörin avaamaan heille oven, ja he hyppäsivät junasta.
Dieter, joka oli 11-vuotias ja lapsista nuorin, sekä hänen rohkea äitinsä kulkivat toisenlaista reittiä. He kantoivat mukanaan vain vähän evästä ja kallisarvoisia perhevalokuvia, jotka olivat säilyneet läpi toisen maailmansodan tuhojen. Kun Dieter ja hänen äitinsä olivat kävelleet tuntikausia, sisar Uchtdorfin polvia alkoi heikottaa. Dieter kantoi heidän tavaroitaan ja auttoi äitiään kiipeämään viimeiselle kukkulalle vapauteen. Siellä he pysähtyivät syömään niukan aterian. Mutta huomatessaan venäläiset vartijat he käsittivät olevansa yhä kaukana rajasta. Äiti ja poika lopettivat eväidensä syömisen, ottivat kantamuksensa ja kiipesivät vieläkin korkeammalle, kunnes saavuttivat päämääränsä.
Dieter ja hänen äitinsä jatkoivat matkaansa pakolaisina, matkustaen peukalokyydillä ja jalkaisin aina määränpäähänsä eräälle Frankfurtin lähellä sijaitsevalle esikaupunkialueelle. Monien pitkien ja vaarallisten erossaolon päivien jälkeen perhe oli vihdoin yhdessä. Veljet saapuivat ensimmäisinä. Heidän jälkeensä tuli isä. Sitten tulivat Dieter ja hänen äitinsä, ja viimeisenä tuli hänen sisarensa. Heidän suurenmoinen jälleennäkemisensä oli riemukas.
Vähemmän tärkeä oli se seikka, että he olivat jättäneet taakseen käytännöllisesti katsoen kaiken omaisuutensa.
Seitsemän vuotta aikaisemmin toisen maailmansodan lähetessä loppuaan he olivat paenneet kotoa vieraiden joukkojen lähestyessä. Nyt he olivat taas pakolaisia. Taaskaan heillä ei ollut mitään. Jälleen kerran heidän täytyi aloittaa alusta. Mutta heillä oli toisensa. Heillä oli syvä usko Jumalaan, ja he olivat jäseniä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa, johon he olivat liittyneet lähes viisi vuotta aikaisemmin.
Perheen yksiö lähellä Frankfurtia oli pieni ja kuhisi hiiriä. Ympäriinsä juoksentelevat jyrsijät kiehtoivat nuoren Dieterin uteliaisuutta. Julkinen liikenne Frankfurtissa oli suhteellisen edullista, mutta perheellä ei ollut varaa kaikkien kirkkomatkaan joka viikko. Niinpä he kävivät vuorotellen.
Ei ihme, että presidentti Uchtdorfin tunteet perheen pyhää instituutiota kohtaan ovat hyvin voimakkaat. Hän todistaa hyvin vilpittömästi, että perhe on Jumalan säätämä. Perhe on hänelle äärimmäisen tärkeä. Hänen voimallisen uskonsa siemenet kylvettiin ja niitä hoivattiin nimenomaan hänen perheessään. Perheessä hän alkoi valmistautua täyttämään hänelle ennalta asetettua tehtävää pappeusjohtajana Jumalan kirkossa.
Hyvä perheenisä
Dieter Friedrich Uchtdorf syntyi hyvien vanhempien Karl Albert ja Hildegard Else Opelt Uchtdorfin perheeseen 6. marraskuuta 1940 Määrin Ostravassa silloisessa Tšekkoslovakiassa. Perhe lähti Tšekkoslovakiasta vuonna 1944 ja muutti Zwickauhun Saksaan. Vuosina 1949–1990 Zwickau kuului Itä-Saksaan ja oli kivihiilikaivostoiminnan kannalta keskeinen paikka. Toisen maailmansodan aikana siitä tuli strategisen merkityksensä vuoksi liittoutuneiden pommikoneiden ensisijainen maalitaulu. Neljävuotiasta Dieteriä yli lentävien koneiden valot pelottivat mutta myös kiehtoivat. Hän muistaa äitinsä vieneen hänet turvaan väestönsuojiin. Perheen isä oli kutsuttu Saksan armeijan palvelukseen, ja sisar Uchtdorf piti urheasti huolta perheestään sodan riehuessa Euroopassa heidän ympärillään.
Sodan jälkeen Dieterin isä työskenteli kivihiili- ja uraanikaivoksissa Zwickaussa sellaisessa ympäristössä, joka altisti hänet pahanlaatuiselle sairaudelle, joka Saksassa vei hänen henkensä hänen ollessaan 62-vuotias. Presidentti Uchtdorf muistaa isänsä olleen ystävällinen ja rakastava, vahva ja lempeä. Hänen isänsä vaali pappeustehtäviään diakonina, opettajana, pappina ja vanhimpana.
Dieterin äiti Hildegard, joka kuoli vuonna 1991, oli paitsi rohkea myös todellinen käännynnäinen ja uskollinen opetuslapsi, joka palveli monissa kirkon tehtävissä.
Perheen vanhemmat ja heidän lapsensa sinetöitiin Sveitsin temppelissä vuonna 1956. Presidentti Uchtdorfin veljet Wolfgang ja Karl-Heinz ovat sittemmin kuolleet. Hänen sisarensa Christel Uchtdorf Ash, joka palveli lähetystyössä Saksassa, asuu nykyään Texasissa Etelä-Yhdysvalloissa.
Presidentti Uchtdorf tapasi tulevan vaimonsa Harriet Reichin heidän osallistuessaan kirkon Nuorten Valistuskerhon tilaisuuksiin. Harriet oli miltei 13-vuotias mennessään kasteelle yhdessä äitinsä ja sisarensa kanssa, sen jälkeen kun lähetyssaarnaajat olivat koputtaneet heidän oveensa ja opettaneet heille evankeliumia. Harrietin isä oli kuollut syöpään vain kahdeksan kuukautta aikaisemmin. Harrietin äiti ja sisar ovat sittemmin kuolleet.
Yksi niistä lähetyssaarnaajista, vanhin Gary Jenkins, joka oli opettanut ja kastanut Reichin perheen, sai osakseen ainutlaatuisen palkinnon. Kuinka riemukas päivä hänelle olikaan, kun vuosikymmeniä myöhemmin 16. helmikuuta 2008 hänen tyttärentyttärensä Crystal sinetöitiin mieheensä Steveniin Suolajärven temppelissä ja sinetöinnin toimitti ensimmäisen presidenttikunnan jäsen, presidentti Dieter F. Uchtdorf.
Harriet ja Dieter sinetöitiin 14. joulukuuta 1962 Bernin temppelissä Sveitsissä. Dieter pitää Harrietia elämänsä auringonpaisteena. Tämän tuki on jatkuva voimanlähde. Harriet on hänen elämänsä rakkaus. Harriet kuvailee miehellään olevan suuri sydän. ”Hän on ystävällinen. Hän on hyvä ja myötätuntoinen johtaja. Kuulemme sitä monilta hänen entisiltä työtovereiltaan samoin kuin ystäviltä kirkossa. Hän on ihana aviomies, joka etsii aina tapoja tukea minua. Hän on hyvin huumorintajuinen ja nokkela. Olen hyvin siunattu saadessani olla hänen vaimonsa.”
Uchtdorfeilla on kaksi lasta. Heidän tyttärensä Antje on naimisissa David A. Evansin kanssa. Antjella ja Davidilla on kolme poikaa: 19-vuotiaat kaksoset Daniel ja Patrick sekä 8-vuotias Eric. He asuvat Darmstadtissa Saksassa.
Uchtdorfien poika Guido palveli Washington D.C:n eteläisellä lähetyskentällä. Hän solmi avioliiton Sveitsin Baselista kotoisin olevan Carolyn Waldnerin kanssa. Guido ja Carolyn asuvat nykyään Sveitsissä lähellä Zürichiä, missä Guido palvelee Wetzikonin seurakunnan piispana St. Gallenin vaarnassa. Heillä on kolme lasta: 7-vuotias Jasmin, 5-vuotias Robin ja 1-vuotias Niklas Ivan.
Kun Antjelta kysyttiin hänen isästään ja tämän uudesta tehtävästä, hän vastasi: ”Meitä on siunattu, kun meillä on niin ihanat vanhemmat. Kun olimme nuorempia, en ymmärtänyt, kuinka kiireinen isäni oli, koska meille hänellä oli aina aikaa. Emme olleet koskaan toisella sijalla. Kun meillä on jokin ongelma, kysymme häneltä neuvoa. Ja lapsistamme tuntuu, että olipa kysymys mikä tahansa, niin ukki tietää aina vastauksen. Nyt kun hän on ensimmäisessä presidenttikunnassa, tunnemme vieläkin suurempana vastuunamme tehdä parhaamme.”
Guidon muistikuvat ovat aivan samanlaisia. Hän kertoi tapauksesta useita vuosia sitten, kun hän, hänen sisarensa, äitinsä ja isänsä osallistuivat kaikki laskettelutunneille. Se oli alkuna hauskalle perheperinteelle – yhdessä laskettelulle. Guido ymmärsi, että isän ammatti liikennelentäjänä vaati sitä, että hän oli pitkiä aikoja poissa kotoa. ”Mutta kun isä palasi kotiin, me leikimme, pelasimme, juttelimme ja nauroimme yhdessä”, Guido lisäsi. ”Se oli laatuaikaa!”
Guido ja Antje oppivat vanhemmiltaan, miten tärkeää on yhdessä perheen kanssa vietetty aika. Olipa retken tarkoituksena opettaminen tai virkistyminen, se auttoi vahvistamaan perhesiteitä. Etävanhempana ja etäisovanhempana olemista helpottaa Uchtdorfien perheessä nykyään uudenaikaisen tekniikan käyttäminen. Sähköpostiviestejä ja puheluja täydentävät Internetin kautta lähetetyt videofilmileikkeet ja valokuvat.
Yhteistä aikaa pidetään kuitenkin arvossa. Erityisen merkityksellistä Guidolle oli se, kun hän pystyi osallistumaan huhtikuun 2008 yleiskonferenssiin ja olemaan läsnä, kun hänen isänsä seisoi konferenssikeskuksen puhujakorokkeella.
Neuvoessaan perhettään presidentti Uchtdorf on aina tähdentänyt perusperiaatteita. Kuten Guido selitti: ”Isä kertoo siunauksista, jotka tulevat rukouksesta, pyhien kirjoitusten tutkimisesta, kuuliaisuudesta käskyille ja myönteisestä asenteesta. Nämä asiat ovat hänelle paljon tärkeämpiä kuin miettiä sitä, missä Kolob sijaitsee.”
40-vuotishääpäivänsä kunniaksi presidentti ja sisar Uchtdorf kokoontuivat lastensa, näiden puolisoiden ja vanhempien lastenlasten kanssa Bernin temppeliin Sveitsiin osallistumaan yhdessä pyhiin toimituksiin. Tämä temppeli on Harrietille ja Dieterille rakas, koska heidän vanhempansa, heidät itse ja heidän lapsensa on kaikki sinetöity siellä.
Uskon mies
Tämän suurenmoisen miehen elämää ei voi tarkastella saamatta käsitystä hänen ainutlaatuisesta ja järkkymättömästä uskostaan. Hänellä on täydellinen usko Jumalaan, usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, usko kirkkoon ja usko siihen, että tarvitessaan hän saa taivaallista apua.
Hänen vanhempansa vaaransivat henkensä vapautensa ja uskonsa vuoksi. Hänen isänsä kunnioitti pappeutta, joka hänelle oli uskottu. Äidiltään hän oppi – varsinkin heidän vaarallisen pakonsa aikana Itä-Saksasta – rukoilemisen ja Herraan luottamisen.
Presidentti Uchtdorf kuvailee äitiään lahjakkaaksi. Hän selittää, että äiti osasi ratkaista laskuja päässään ja opetti hänelle saman taidon. Vaikka heidän perheensä oli kahdesti sotapakolaisina rutiköyhä, he elivät kymmenysten lain mukaan. He tiesivät, että Herra avaisi taivaan ikkunat ja vuodattaisi siunauksia niiden päälle, jotka uskollisesti noudattaisivat tätä lakia.2
Presidentti Uchtdorfilla on erityisen lämpimiä tunteita edesmennyttä vanhin Theodore M. Burtonia (1907–1989) kohtaan, joka palveli Länsi-Saksan lähetyskentän johtajana. Aikana, jolloin monet hyvät saksalaiset myöhempien aikojen pyhät lähtivät kotimaastaan, Uchtdorfien perhe otti vaarin vanhin Burtonin neuvosta pysyä Saksassa ja vahvistaa kirkkoa siellä. Juuri vanhin Burton asetti Dieter F. Uchtdorfin vanhimman virkaan ja antoi mieleenpainuvia ohjeita, joista Dieter otti tarkasti vaarin. Sisar Harriet Uchtdorf ymmärsi, kuinka tärkeää Uchtdorfien perheen oli noudattaa vanhin Burtonin neuvoa jäädä Eurooppaan vahvistamaan kirkkoa siellä. Siitä tuli heille käsky. Heidän lapsensa ovat pitäneet kiinni samasta neuvosta. Nykyään lapset leikillään moittivat vanhempiaan siitä, että nämä ovat lähteneet Yhdysvaltoihin, kun he ovat puolestaan jääneet Eurooppaan.
Vanhin Burton ei tietenkään ollut ainoa johtaja, jolla oli suuri vaikutus presidentti Uchtdorfiin. Dieter muistaa seurakuntansa johtajan siltä ajalta, kun hänet erotettiin diakonien koorumin johtajaksi. Tämä seurakunnanjohtaja antoi perusteelliset ohjeet, jotka koskivat uuden koorumin johtajan velvollisuuksia ja vastuuta. Dieter muistaa, kuinka merkityksellistä oli se opetus, jonka heikompi johtaja olisi laiminlyönyt siitä yksinkertaisesta syystä, että diakonien koorumiin kuului hänen lisäkseen vain yksi jäsen.
Tämän perheen uskosta on esimerkkinä presidentti Uchtdorfin isoäidin usko. Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen isoäiti seisoi ruokajonossa, kun eräs vanhempi naimaton sisar, jolla ei ollut omaa perhettä, kutsui hänet sakramenttikokoukseen. Dieterin isoäiti ja vanhemmat ottivat kutsun vastaan. He menivät kirkkoon, tunsivat Hengen vaikutuksen, kokivat jäsenten ystävällisyyden kohottavana ja ylentyivät palautuksen laulujen vaikutuksesta.3 Vuonna 1947 Dieterin vanhemmat menivät kasteelle Zwickaussa. Dieter kastettiin lähes kaksi vuotta myöhemmin kahdeksanvuotiaana. Perheen sitoutumisesta kirkkoon tuli vahva ja kestävä.
Uskon perustus sai Dieterin luottamaan omaan kykyynsä yltää saavutuksiin. Hänen uransa alkoi insinöörikoulutuksesta, jonka jälkeen hän palveli kuusi vuotta Saksan ilmavoimissa. Saksan ja USA:n hallitusten keskinäisten sopimusten ansiosta hän pääsi sitten lentäjäkoulutukseen Big Springiin Texasiin, ja siellä hän valmistui lentäjäksi sekä Saksan että Yhdysvaltain ilmavoimiin. Hän ansaitsi tavoitellun Commander’s Trophyn (komentajan pokaalin) kurssinsa parhaana lentäjäkokelaana. Vuonna 1970 ollessaan 29-vuotias Dieter F. Uchtdorf sai kapteenin lentolupakirjan liikennelentäjänä lentoyhtiö Lufthansan palveluksessa. Viimein hänestä tuli lentoyhtiö Lufthansan pääohjaaja ja lentotoiminnasta vastaava vanhempi varapääjohtaja.
Vuonna 2004 ennen kuin vanhin Uchtdorf kutsuttiin kahdentoista apostolin koorumiin, aivan sattumalta hän ja minä matkustimme yhdessä eräällä Lufthansan lennolla Eurooppaan. Ei ole mitenkään epätavallista, että lentomatkustajat tunnistavat samassa koneessa matkustavat johtavat auktoriteetit ja tervehtivät heitä. Tällä kertaa tervehtimiset olivat aivan toisenlaisia. Käytännöllisesti katsoen jokainen Lufthansan miehistön jäsenistä tuli innokkaana tervehtimään entistä pääohjaajaansa. He jonottivat saadakseen etuoikeuden kätellä häntä. Heidän osoittamansa ansaitun ihailun tunteet häntä kohtaan olivat minusta aivan ilmeiset. He tuntuivat huomaavan hänen suuren uskonsa samoin kuin hänen välittämisensä heistä.
Presidentti Uchtdorfin usko Herraan on käynyt ilmi hänen ottaessaan vastaan kutsuja palvella kirkossa. Vuonna 1985 hänet kutsuttiin Frankfurtin vaarnan johtajaksi. Kun rajoja sitten muutettiin, hänet kutsuttiin Mannheimin vaarnan johtajaksi. Vuonna 1994 hänet kutsuttiin seitsemänkymmenen toiseen koorumiin. Hän asui edelleen kotonaan Saksassa ja huolehti työtehtävistään Lufthansassa. Vuonna 1996 hänestä tuli kokoaikainen johtava auktoriteetti, joka palveli seitsemänkymmenen ensimmäisessä koorumissa. Kolme vuotta myöhemmin vanhin ja sisar Uchtdorf muuttivat Utahiin, jota tilaisuutta he silloin pitivät omana ”ulkomaan komennuksenaan”.
Kun vanhin Uchtdorf kutsuttiin pyhään apostolinvirkaan lokakuussa 2004, jotkut tiedotusvälineiden edustajat tervehtivät häntä ”saksalaisena apostolina”. Silloin hän opetti aivan oikein, että hänet kutsuttiin edustamaan Herraa ihmisille, eikä päinvastoin. Se on todellakin hänen pyhä kutsumuksensa. Hänen on määrä opettaa ja todistaa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle.4
Vanhin David A. Bednar kutsuttiin kahdentoista apostolin koorumiin samaan aikaan kuin vanhin Uchtdorf. Kun presidentti Uchtdorf kutsuttiin ensimmäiseen presidenttikuntaan, vanhin Bednar sanoi: ”Se, että olen saanut istua presidentti Uchtdorfin vieressä, palvella hänen kanssaan ja oppia häneltä, on ollut suurenmoisena siunauksena elämässäni. Hänen opetuksensa ja miellyttävä, rakastettava käytöksensä innoittavat minua työskentelemään uutterammin ja kehittämään itseäni. Rakastan ja tuen presidentti Uchtdorfia hänen pyhissä vastuullisissa tehtävissään.”
Ennalta asetettu
Tämän suurenmoisen miehen elämää ei voi tarkastella saamatta käsitystä myös hänen ennalta asettamisestaan niihin suuriin vastuullisiin tehtäviin, jotka hänellä nykyään on. Tätä oppia opettavat muinaiset ja nykyajan profeetat. Alma opetti, että pappeusjohtajat ”asetettiin – he olivat kutsuttuja ja valmistettuja maailman perustamisesta asti Jumalan ennalta tietämisen mukaisesti”5.
Presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) ilmoitti, että johtajat (kuten presidentti Uchtdorf) ”olivat myös niiden jalojen ja suurten joukossa, jotka oli valittu alussa tulemaan johtajiksi Jumalan kirkkoon.
Tosiaan ennen syntymäänsä he saivat monien muiden kanssa ensimmäiset opetuksensa henkien maailmassa ja heitä valmistettiin tulemaan maailmaan Herran hyväksi näkemänä aikana tekemään työtä hänen viinitarhassaan ihmissielujen pelastamiseksi.”6
Eikö olisi mukavaa, jos olisi mahdollista kysyä presidentti Uchtdorfin äidiltä, oliko hänellä aavistustakaan siitä, että hänen nuorin poikansa saatettaisiin kutsua jonakin päivänä palvelemaan kirkon ensimmäisessä presidenttikunnassa? Mitä hän tunsi, kun hän hoivasi pientä poikaansa, mahdollisti hänen vapautensa ja pelasti hänen henkensä? Kerran hän ja lapset olivat eräässä kokoussalissa. Hän tunsi innoitusta lähteä rakennuksesta välittömästi. Tuon pakottavan tunteen takia hän otti rattaat, laittoi pienen Dieterin niihin ja säntäsi lastensa kanssa ulos mahdollisimman nopeasti. Pian sen jälkeen pommitus tuhosi rakennuksen. Useimmat salissa olleista ihmisistä saivat surmansa. Sisar Uchtdorf ja hänen lapsensa säästyivät.
Varttuessaan lapsena toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina presidentti Uchtdorf muistaa leikkineensä pommitetuissa taloissa ja löytäneensä kivääreitä, ammuksia ja muita aseita hylättyinä läheisestä metsästä. Läpi vuosien hän on elänyt jatkuvasti läsnä olleessa sodan seurausten ilmapiirissä ja tietoisuudessa siitä, että hänen oma maansa oli aiheuttanut kauheaa tuskaa muille. Itse asiassa myös hän ja hänen perheensä olivat tyrannimaisen diktatuurin uhreja.
Myöhemmin eräässä tilanteessa lentokonetta lentäessään presidentti Uchtdorf selvisi hengissä, kun ohjaus ei toiminutkaan kunnolla. Jos ohjaus ei alkaisi toimia, tilanne johtaisi siihen, että kone jatkaisi pyörimistä ja syöksyisi maahan. Lukuisat yritykset saada lukkiutunut ohjaussauva toimimaan epäonnistuivat. Kerran toisensa jälkeen hänen lennonopettajansa käski hänen hypätä koneesta. Vihdoin lentäjä Dieter F. Uchtdorf, joka oli hyvin vahva, voitti vastuksen ja teki onnistuneen pakkolaskun. Presidentti Uchtdorf tunnustaa Herran käden siinä, että sai pelastua sellaisesta koetuksesta.7
Matemaattinen mahdollisuus siihen, että tämä Tšekkoslovakiassa syntynyt käännynnäisperheen lapsi säilyisi hengissä niin riskialttiissa elämässä ja sitten kutsuttaisiin palvelemaan ensimmäisessä presidenttikunnassa, on mitä epätodennäköisin. Herra on kuitenkin tuntenut tämän erityisen miehen ja rakastanut häntä jo ennen kuin maailma muodostettiin. Niin, hänet on asetettu ennalta tehtäviinsä yhtenä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtohenkilönä.
Nyt hän seisoo pyhässä kutsumuksessaan presidentti Thomas S. Monsonin rinnalla. Presidentti Henry B. Eyring ja presidentti Dieter F. Uchtdorf ovat suurenmoisia Herran palvelijoita, halukkaita ja kykeneviä antamaan neuvoa kirkon presidentille. Nämä kolme johtavaa ylipappia täydentävät toisiaan. Kirkon jäsenet seuraavat iloiten ja kiitollisina heidän innoitettua johtoaan.