2006
Siion Babylonin keskellä
Toukokuu 2006


Siion Babylonin keskellä

Meidän ei tarvitse omaksua Babylonin mittapuita, tapoja eikä moraalia. Me voimme luoda Siionin Babylonin keskelle.

Vaimollani ja minulla oli viime kesänä mahdollisuus matkustaa San Diegoon Kaliforniaan ja nähdä Shakespearen Macbeth siellä Old Globe -teatterissa. Katsoimme kaksi esitystä, koska tyttäremme Carolyn esitti yhtä näytelmän kolmen noidan rooleista. Meistä oli tietenkin ihastuttavaa nähdä hänet tuossa näytelmässä, ja vielä enemmän meitä ihastuttivat kuuluisat vuorosanat, jotka hän lausui dramaattisella hetkellä: ”Mun kiehelmöipi peukalon’: Jotakin pahaa tuloss’ on” (Shakespearen kootut draamat, 9 osaa, 1953–1958, suom. Paavo Cajander, osa 8, s. 59).

Sen kuullessani ajattelin, kuinka hyödyllistä olisikaan, jos olisi jokin varhainen varoitusjärjestelmä, joka kertoisi pahan tulosta ja sallisi meidän valmistautua sen varalle. Paha tulee meitä kohti, olipa meillä varhainen varoitusjärjestelmä tai ei.

Myöhemmin erään toisen kerran vaimoni ja minä ajoimme yöllä halki maan ja lähestyimme erästä suurta kaupunkia. Päästyämme vuorten yli ja nähtyämme kirkkaat valot horisontissa tönäisin vaimoni hereille ja sanoin: ”Katso, Babylonin kaupunki!”

Tietenkään nykyään ei ole mitään kaupunkia, joka yksin olisi Babylon. Babylon oli muinaisen Israelin aikana kaupunki, josta oli tullut aistillinen, rappeutunut ja turmeltunut. Kaupungin päärakennus oli temppeli, joka oli rakennettu epäjumala Belille eli Baalille, joita nimiä siitä usein käytetään.

Tuollaista aistillisuutta, turmelusta ja rappiota sekä epäjumalien palvontaa on kuitenkin nähtävissä monissa kaupungeissa, suurissa ja pienissä, kautta maapallon. Herra on sanonut: ”He eivät etsi Herraa vakiinnuttaakseen hänen vanhurskauttaan, vaan jokainen kulkee omaa tietänsä ja oman jumalansa kuvan perässä, jonka kuva on maailman kaltainen” (OL 1:16).

Liian monet maailman ihmiset ovat alkaneet muistuttaa muinaisen Babylonin asukkaita kulkemalla omia teitänsä ja seuraamalla jumalaa, jonka kuva on maailman kaltainen.

Yksi suurimmista kohtaamistamme haasteista on kyetä elämään maailmassa, mutta jotenkin ei maailmasta. Meidän on luotava Siion Babylonin keskelle.

”Siion Babylonin keskellä.” Mikä valoisa ja hehkuva ilmaus ikään kuin loistava valo hengellisen pimeyden keskellä. Mikä ajatus pidettäväksi lähellä sydäntämme, kun näemme Babylonin leviävän. Näemme Babylonin kaupungeissamme, näemme Babylonin asuinpaikkakunnillamme, näemme Babylonin kaikkialla.

Ja Babylonin vallatessa alaa meidän on luotava Siion sen keskelle. Me emme saa antaa meitä ympäröivän kulttuurin haudata meitä alleen. Käsitämme harvoin sitä, kuinka paljon asuinpaikkamme ja aikakautemme kulttuuri vaikuttaa meihin.

Muinaisen Israelin aikoina Herran kansa oli ainoan todellisen Jumalan saari, jota epäjumalien palvonnan valtameri ympäröi. Tuon valtameren aallot iskivät lakkaamatta Israelin rantoihin. Huolimatta siitä, että Israelin kansaa oli kielletty pystyttämästä jumalien kuvia ja palvomasta niitä, se ei ilmeisesti kyennyt vastustamaan paikan ja ajan kulttuuria. Herran kiellosta huolimatta, huolimatta siitä, mitä profeetat ja papit olivat sanoneet, Israel lähti yhä uudestaan etsimään vieraita jumalia ja palvoi niitä.

Kuinka Israel saattoi unohtaa Herran, joka oli tuonut heidät pois Egyptistä? Se, mikä heidän elinympäristössään oli suosittua, painosti heitä alinomaa.

Kuinka salakavala onkaan tämä kulttuuri, jonka keskellä me elämme. Se tunkeutuu meidän elämänpiiriimme, ja me ajattelemme olevamme järkeviä ja loogisia, kun eetos – se, mitä saksalaiset sanovat Zeitgeistiksi, ajan hengeksi – eli paikan ja ajan kulttuuri on aivan liian usein muovannut meitä.

Koska vaimollani ja minulla on ollut tilaisuus asua kymmenessä eri maassa, olemme nähneet vallitsevan kulttuurin vaikutuksen käyttäytymiseen. Tapoja, jotka ovat täysin hyväksyttäviä yhdessä kulttuurissa, pidetään kelvottomina toisessa. Joissakin paikoissa kohteliaana pidettyä kielenkäyttöä pidetään muualla kauhistuttavana. Kaikkien kulttuurien ihmiset elävät itseensä tyytyväisen itsepetoksen umpiossa täysin vakuuttuneina siitä, että asiat ovat juuri sellaisia, jollaisina he ne näkevät.

Kulttuurimme on taipuvainen määräämään sen, mistä ruoista pidämme, kuinka pukeudumme, mikä on kohteliasta käyttäytymistä, mitä urheilulajeja seuraamme, millainen musiikillisen makumme pitäisi olla, kuinka tärkeänä pidetään koulutusta, sekä asenteemme rehellisyyttä kohtaan. Se vaikuttaa myös siihen, kuinka tärkeänä miehet pitävät harrastuksia tai uskontoa, se vaikuttaa naisten ammattiuraa tai lastenkasvatusta koskeviin asenteisiin, ja sillä on voimallinen vaikutus siihen, kuinka suhtaudumme lisääntymiseen ja moraalisiin kysymyksiin. Liiankin usein olemme kuin sätkynukkeja, kun kulttuurimme päättää siitä, mikä on ”coolia”.

On tietenkin olemassa sellainen ajan henki, johon meidän tulee kiinnittää huomiota, ja se on Herran eetos, Jumalan kansan kulttuuri. Kuten Pietari asian ilmaisee: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa” (1. Piet. 2:9).

Se on niiden eetos, jotka pitävät Herran käskyt, vaeltavat Hänen teitään ja elävät ”jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” (OL 84:44). Jos se tekee meistä erilaisia, olkoon niin.

Osallistumiseni Manhattanin temppelin rakentamiseen antoi minulle mahdollisuuden olla temppelissä melko usein ennen sen vihkimistä. Oli suurenmoista istua selestisessä huoneessa ja olla siellä täydellisessä hiljaisuudessa, ilman että ulkopuolella olevilta vilkkailta New Yorkin kaduilta kuului ääntäkään. Kuinka oli mahdollista, että temppelissä saattoi olla niin kunnioittavan hiljaista, kun suurkaupungin touhu ja hyörinä oli vain muutaman metrin päässä?

Vastaus piilee temppelin rakenteessa. Temppeli rakennettiin olemassa olevan rakennuksen seinien sisäpuolelle, ja temppelin sisäseinät yhdistettiin ulkoseiniin vain hyvin harvassa liitoskohdassa. Sillä tavalla temppeli (Siion) rajoitti Babylonin eli ulkopuolisen maailman vaikutusta.

Tässä saattaa piillä meille opetus. Me voimme luoda todellisen Siionin keskuuteemme rajoittamalla sitä, kuinka paljon Babylon vaikuttaa elämäämme.

Kun Babylonian Nebukadnessar tuli noin vuonna 600 eKr. ja valloitti Juudan, hän vei mennessään Herran kansan. Nebukadnessar valitsi muutamia nuorukaisia erityiskasvatukseen ja koulutukseen.

Heihin kuuluivat Daniel, Hananja, Misael ja Asarja. Heidän piti olla etuoikeutettuja Babyloniin vietyjen nuorukaisten keskuudessa. Kuninkaan palvelija sanoi, että heidän piti syödä kuninkaan ruokaa ja juoda kuninkaan viiniä.

Meidän pitää ymmärtää selvästi, millaisen paineen alla nuo neljä nuorta miestä olivat. Valloittaja oli vienyt heidät pois pakkosiirtolaisuuteen, ja he olivat sellaisen kuninkaan taloudessa, jolla oli valta heidän elämäänsä ja kuolemaansa. Mutta Daniel ja hänen veljensä kieltäytyivät kuitenkin siitä, mitä he pitivät vääränä, huolimatta siitä, kuinka oikeana babylonialainen kulttuuri sitä piti. Ja tuon uskollisuuden ja rohkeuden tähden Herra siunasi heitä ja ”antoi taitoa ja kykyä kaiken opin ja viisauden ymmärtämiseen” (Dan. 1:17).

Oman kulttuurimme turmelemina me usein tuskin huomaammekaan omaa epäjumalien palvontaamme, kun se, mikä on suosittua babylonilaisessa maailmassa, vetelee meitä naruista. Runoilija Wordsworth on sanonut osuvasti: ”Maailma on liikaa meissä” (”The World Is Too Much With Us; Late and Soon”, The Complete Poetical Works of William Wordsworth, 1924, s. 353; ks. myös James E. Faust, ”Mitä hyötyä siitä on minulle?”, Liahona, marraskuu 2002, s. 19).

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään:

”Minä kirjoitan teille: te olette voimakkaita, Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet Pahan.

Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on.” (1. Joh. 2:14–15.)

Meidän ei tarvitse omaksua Babylonin mittapuita, tapoja eikä moraalia. Me voimme luoda Siionin Babylonin keskelle. Meillä voi olla omat mittapuumme musiikkiin, kirjallisuuteen, tanssiin, elokuviin ja kielenkäyttöön nähden. Meillä voi olla omat mittapuumme pukeutumiseen ja käytökseen, kohteliaisuuteen ja kunnioitukseen nähden. Me voimme elää Herran moraalilakien mukaan. Me voimme haluamassamme määrin rajoittaa Babylonin pääsyä kotiimme tiedotusvälineiden kautta.

Me voimme elää Siionin kansana, jos haluamme. Onko se vaikeaa? Totta kai se on, sillä babylonilaisen kulttuurin aallot iskevät lakkaamatta rantojamme vasten. Vaatiiko se rohkeutta? Tietenkin se vaatii.

Meitä ovat aina kiehtoneet kertomukset rohkeudesta, ihmisistä, jotka ovat joutuneet pelottaviin vaikeuksiin ja voittaneet. Rohkeus on kaikkien muiden hyveidemme pohja ja perustus, rohkeuden puute heikentää kaikkia muita hyveitä, joita meillä on. Jos me aiomme saada Siionin Babylonin keskelle, me tarvitsemme rohkeutta.

Oletteko koskaan kuvitelleet, että kun rohkeutenne joutuisi koetteille, tekisitte jotakin urhoollista? Minä ainakin kuvittelin poikana. Kuvittelin, että joku oli vaarassa ja että minä pelastin hänet oman henkeni uhalla. Tai kuvittelin, että jossakin vaarallisessa yhteenotossa pelottavan vastustajan kanssa minulla oli rohkeutta voittaa. Sellaisia ovat nuoruuden kuvitelmat!

Miltei 70 ikävuotta ovat opettaneet minulle, että tuollaiset mahdollisuudet osoittaa sankaruutta ovat harvassa, mikäli niitä on lainkaan.

Sen sijaan paljon useammin tulee mahdollisuuksia puolustaa sitä, mikä on oikein, kun paineet ovat hienovaraisia ja kun ystävämmekin suostuttelevat meitä antamaan periksi aikamme epäjumalien palvonnalle. Paikalla ei ole ketään valokuvaajaa ikuistamassa sankaruuttamme, kukaan lehtimies ei räväytä sitä sanomalehden etusivulle. Ainoastaan mietiskellessämme asioita kaikessa rauhassa omantuntomme kanssa tiedämme, että kohtasimme rohkeustestin: Siion vai Babylon?

Älkää erehtykö niiden suhteen. Iso osa Babylonista, ellei suurin osa siitä, on pahaa, eikä peukalomme kihelmöinti varoita meitä. Mutta aalto toisensa jälkeen vyöryy ja iskee rantojamme vasten. Valitsemmeko me Siionin vai valitsemmeko me Babylonin?

Jos Babylon on maailman kaupunki, niin Siion on Jumalan kaupunki. Herra on sanonut Siionista: ”Eikä Siionia voida rakentaa muuten kuin selestisen valtakunnan lain periaatteiden mukaan” (OL 105:5) ja: ”Tämä on Siion: puhdassydämiset” (OL 97:21).

Olimmepa missä tahansa, asuimmepa missä kaupungissa tahansa, voimme rakentaa oman Siionimme selestisen valtakunnan periaatteiden mukaan ja pyrkiä alati tulemaan puhdassydämisiksi. Siion on kaunis, ja Herra pitää sitä omissa käsissään. Kotimme voivat olla turva- ja suojapaikkoja, kuten Siion on.

Meistä ei tarvitse tulla sätkynukkeja paikan ja ajan kulttuurin käsissä. Me voimme olla rohkeita ja kulkea Herran polkuja ja seurata Hänen askeliaan. Ja jos me kuljemme, meitä kutsutaan Siioniksi ja me olemme Herran kansa.

Rukoilen, että meillä on voimaa vastustaa Babylonin hyökkäystä ja että me voimme luoda Siionin koteihimme ja asuinpaikkakunnillemme – että meillä todellakin olisi Siion Babylonin keskellä.

Me etsimme Siionia, koska siellä asuu Herramme, joka on Jeesus Kristus, Vapahtajamme ja Lunastajamme. Siionissa ja Siionista hohtaa Hänen loistava ja hehkuva valonsa, ja Hän on oleva hallitsija ikuisesti. Todistan, että Hän elää ja rakastaa meitä ja varjelee meitä.

Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.