2006
Korjattavaa
Toukokuu 2006


Korjattavaa

Kun Hän sanoo hengessä köyhille ”tulkaa minun luokseni”, Hän tarkoittaa, että Hän tuntee tien ulos ja että Hän tuntee tien ylös.

Ensimmäiset sanat, jotka Jeesus lausui majesteettisessa vuorisaarnassaan, oli kohdistettu vaivatuille, lannistuneille ja alakuloisille. Hän sanoi: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.”1 Olittepa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseniä tai kuuluittepa niihin kymmeniintuhansiin tämänaamuisen lähetyksemme kuuntelijoihin, jotka eivät tunnusta uskoamme, puhun niille, joilla on elämässään ongelmia ja perheessään vaikeuksia, niille, jotka sinnittelevät taisteluissa, joita käydään sydämen yksinäisissä juoksuhaudoissa, niille, jotka yrittävät pidätellä epätoivon tulvavesiä, jotka joskus pyyhkäisevät ylitsemme kuin sielun tsunami. Haluan puhua erityisesti niille teistä, joista tuntuu, että elämänne on särkynyt näennäisesti korjauskelvottomaksi.

Kaikille sellaisille tarjoan varminta ja suloisinta lääkettä minkä tiedän. Se löytyy itsensä maailman Vapahtajan esittämästä selvästä kutsusta. Hän esitti sen palvelutyönsä alussa, ja Hän esitti sen myös lopussa. Hän esitti sen uskovaisille, ja Hän esitti sen niille, jotka eivät olleet kovinkaan varmoja. Hän esitti sen kaikille, olivatpa heidän henkilökohtaiset ongelmansa mitkä tahansa:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.

Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.”2

Tässä lupauksessa ratkaisevimpia ovat aloitussanat: ”Tulkaa minun luokseni.” Ne ovat avain siihen rauhaan ja lepoon, jota etsimme. Niin, kun ylösnoussut Vapahtaja piti saarnansa nefiläisille temppelin luona Uudessa maailmassa, Hän aloitti: ”Siunattuja ovat hengessä köyhät, jotka tulevat minun luokseni, sillä heidän on taivaan valtakunta.”3

Kun Andreas ja Johannes kuulivat ensi kertaa Kristuksen puhuvan, se vaikutti heihin niin syvästi, että he lähtivät seuraamaan Häntä, kun Hän poistui väkijoukon luota. Kun Jeesus huomasi, että Häntä seurattiin, Hän kääntyi ja kysyi noilta kahdelta mieheltä: ”Mitä te haluatte?” He vastasivat: ”Missä sinä asut?” Ja Kristus sanoi: ”Tulkaa, niin näette.” Seuraavana päivänä Hän löysi vielä yhden opetuslapsen, Filippuksen, ja sanoi tälle: ”Seuraa minua.”4 Vähän ajan kuluttua Hän kutsui Pietarin ja muut uudet apostolit samassa kehotuksen hengessä: ”Lähtekää minun mukaani”5, Hän sanoi.

Tuntuu selvältä, että velvollisuutemme ydin ja kuolevaisen elämämme perusvaatimus on tiivistetty näihin lyhyisiin lausahduksiin, joita esitettiin ties kuinka monessa Vapahtajan kuolevaisen palvelutyön tilanteessa. Hän sanoo meille: ”Luottakaa minuun, oppikaa minusta, tehkää, mitä minä teen. Sitten kun te kuljette sinne, minne minä olen menossa”, Hän sanoo, ”voimme puhua siitä, minne te olette menossa, ja niistä ongelmista, joita te kohtaatte ja vaikeuksista, joita teillä on.” ”Jos seuraatte minua, minä johdatan teidät ulos pimeydestä”, Hän lupaa. ”Annan teille vastauksia rukouksiinne. Annan sielullenne levon.”

Rakkaat ystäväni, en tiedä mitään muuta keinoa, jolla voimme onnistua tai olla turvassa elämän monien vaarojen ja ongelmien keskellä. En tiedä mitään muuta keinoa, jolla voimme kantaa taakkamme ja löytää sen, mitä Jaakob kutsui Mormonin kirjassa siksi onneksi, ”joka on pyhille valmistettu”.6

Kuinka sitten ihminen ”tulee Kristuksen luokse” tätä alituista kutsua noudattaen? Pyhissä kirjoituksissa esitetään monia esimerkkejä ja tapoja. Te tunnette hyvin niistä perustavimman laatuiset. Helpoin ja varhaisin niistä on yksinkertaisesti sydämemme halu, perimmäinen tuntemamme uskon muoto. Alma sanoo: ”Vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa” ja osoitatte vaikka vain ”vähäsen uskoa” ja annatte edes hitusen sijaa, niin että Jumalan lupaukset saavat tilaa – se riittää aluksi.7 Pelkkä usko, se että on edes ”molekyylin” verran uskoa – että edes toivoo sellaista, mikä ei vielä näy, mutta mikä on silti todella annettavissa8 – tämä yksinkertainen askel, kun se keskittyy Herraan Jeesukseen Kristukseen, on aina ollut ja on aina oleva Hänen iankaikkisen evankeliuminsa ensimmäinen periaate, ensimmäinen askel eroon epätoivosta.

Toiseksi meidän täytyy muuttaa kaikki, mitä voimme muuttaa ja mikä saattaa olla osa ongelmaa. Lyhyesti sanottuna meidän täytyy tehdä parannus, joka on ehkä kristillisen kielenkäytön toiveikkain ja rohkaisevin sana. Me kiitämme Isäämme taivaassa siitä, että meidän sallitaan muuttua, me kiitämme Jeesusta siitä, että me voimme muuttua, ja loppujen lopuksi me muutumme vain Heidän jumalallisella avullaan. Tietenkään kaikki, minkä kanssa kamppailemme, ei ole seurausta meidän teoistamme. Usein se on seurausta muiden teoista tai vain kuolevaisen elämän tapahtumista. Mutta meidän tulee muuttaa kaikki, minkä voimme muuttaa, ja loput meidän pitää antaa anteeksi. Sillä tavoin pääsemme osallisiksi Vapahtajan sovituksesta niin esteettömästi kuin epätäydellisyydessämme kykenemme. Hän huolehtii lopusta.

Kolmanneksi me yritämme niin monin tavoin kuin mahdollista omaksua Hänen identiteettinsä, ja aloitamme ottamalla päällemme Hänen nimensä. Tuo nimi annetaan virallisesti liitoin evankeliumin pelastavissa toimituksissa. Ne alkavat kasteesta ja päättyvät temppeliliittoihin, ja niitä on monia muitakin, kuten sakramentin nauttiminen, joka nivoutuu koko elämäämme lisäsiunauksena ja muistuttajana. Nefi sanoi opettaessaan oman aikansa ihmisille sanomaa, jota me julistamme tänä aamuna: ”[Seuratkaa] Poikaa täysin vilpittömin sydämin – – vakain aikein – – ottaen Kristuksen nimen päällenne – –. Tehkää sen vuoksi sitä, mitä olen sanonut teille nähneeni teidän Herranne ja Lunastajanne tekevän.”9

Näitä perustavinta laatua olevia opetuksia noudattamalla meille avautuu lukemattomin tavoin suurenmoisia yhteyksiä Kristukseen: rukous ja paasto sekä Hänen tarkoitustensa mietiskeleminen, pyhistä kirjoituksista nauttiminen, toisten ihmisten palveleminen, heikkojen auttaminen, hervonneiden käsien nostaminen ja voimattomien polvien vahvistaminen.10 Ennen kaikkea rakastaminen rakkaudella, joka on ”Kristuksen puhdasta rakkautta”, lahja, joka ”ei koskaan katoa”, lahja, joka kestää kaiken, uskoo kaiken, toivoo kaiken ja kärsii kaiken.11 Sen kaltaisen rakkauden myötä huomaamme pian, että päiviimme mahtuu kymmeniä valtaväyliä, jotka johtavat Mestarin luo, ja joka kerta, kun me vaikka kuinkakin heikosti tavoittelemme Häntä, huomaamme, että Hän on yrittänyt innokkaasti tavoittaa meitä. Niin me astumme eteenpäin, pyrimme, etsimme, emmekä koskaan anna periksi.12

Toiveeni tänään on meille kaikille, ei vain niille, jotka ovat ”hengessä köyhiä”, vaan meille kaikille, että saisimme suoranaisempaa henkilökohtaista kokemusta Vapahtajan esimerkistä. Kurkotamme taivaaseen joskus liian epäsuorasti keskittymällä ohjelmiin tai historiaan tai toisten kokemuksiin. Ne ovat tärkeitä, mutta eivät yhtä tärkeitä kuin henkilökohtainen kokemus, todellinen opetuslapseus ja voima, jota saa Hänen kosketuksensa majesteettisuuden omakohtaisesta kokemisesta.

Taisteletteko riippuvuuden riivaajaa vastaan – tupakkaa tai huumeita tai pelaamista tai aikamme tuhoisaa pornografian vitsausta vastaan? Onko avioliittonne vaikeuksissa tai lapsenne vaarassa? Hämmentääkö teitä sukupuoli-identiteetti tai etsittekö omanarvontuntoa? Oletteko te – tai joku rakkaanne – kasvokkain sairauden tai masennuksen tai kuoleman kanssa? Mitä tahansa muita askeleita saatattekin joutua ottamaan näiden ongelmien ratkaisemiseksi, tulkaa ensiksi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin luo. Luottakaa taivaan lupauksiin. Tässä suhteessa Alman todistus on minun todistukseni: ”Minä tiedän”, Alma sanoo, ”että jokainen, joka panee turvansa Jumalaan, saa vahvistusta koettelemuksissaan ja vastoinkäymisissään ja ahdingoissaan.”13

Tämä turvautuminen Jumalan armolliseen luonteeseen on Kristuksen opettaman evankeliumin keskeisin sisältö. Todistan, että Vapahtajan sovitus kohottaa harteiltamme paitsi syntiemme kuorman, niin myös pettymystemme ja surujemme, murheidemme ja epätoivomme kuorman.14 Alusta asti siihen apuun turvautumisen oli määrä antaa meille sekä syy että keino kehittyä, kannustin laskea taakkamme ja ottaa vastaan pelastuksemme. Elämässä voi olla paljon vaikeuksia. Siitä huolimatta sielu, joka tulee Kristuksen luo, joka tuntee Hänen äänensä ja pyrkii tekemään niin kuin Hän teki, saa voimaa, joka on suurempi kuin hänen omansa.15 Vapahtaja muistuttaa mieliimme, että Hän on ”piirtänyt [meidät kättensä] kämmeniin”.16 Kun ottaa huomioon ristiinnaulitsemisen ja sovituksen käsittämättömän hinnan, lupaan teille, ettei Hän aio kääntää meille selkäänsä nytkään. Kun Hän sanoo hengessä köyhille ”tulkaa minun luokseni”, Hän tarkoittaa, että Hän tuntee tien ulos ja että Hän tuntee tien ylös. Hän tuntee sen, koska Hän on kulkenut sen. Hän tuntee tien, koska Hän on se tie.

Veljet ja sisaret, olipa ahdistuksenne mikä hyvänsä, pyydän: älkää antako periksi, älkää antako pelolle valtaa. Minua on aina koskettanut se, että kun veli Bryant S. Hinckleyn poika, nuori Gordon, oli lähdössä lähetystyöhön Englantiin, isä syleili poikaansa hyvästiksi ja sujautti sitten hänelle käsinkirjoitetun lappusen, jossa oli vain muutama sana Markuksen evankeliumin viidennestä luvusta: ”Älä pelkää, vaan usko.”17 Ajattelen myös yötä, jolloin Kristus riensi pelokkaiden opetuslastensa avuksi kävellen veden päällä päästäkseen heidän luokseen ja huutaen: ”Minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Pietari huudahti: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” Kristuksen vastaus hänelle oli kuten se on aina ja joka kerta: ”Tule!” Heti paikalla Pietari luonteenomaiseen tapaansa hyppäsi veneen laidan yli kuohuvaan veteen. Kun hän piti katseensa kiinnitettynä Herraan, tuuli sai tuivertaa hänen tukkaansa ja pärskeet kastella hänen viittansa, mutta kaikki oli hyvin – hän oli tulossa Kristuksen luo. Vasta kun hänen uskonsa horjui ja pelko sai vallan, vasta kun hän siirsi katseensa Herrasta ja katsoi raivoisiin aaltoihin ja allaan olevaan uhkaavaan mustaan kurimukseen, vasta silloin hän alkoi upota veteen. Vasta heränneessä kauhussaan hän huusi: ”Herra, pelasta minut!”

Jokaisen ongelman ja pelon Herra, Hän, joka on ratkaisu jokaiseen lannistumiseen ja pettymykseen, ojensi epäilemättä hieman surullisena kätensä ja tarttui hukkuvaan opetuslapseen nuhdellen tätä lempeästi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”18

Jos olette yksinäisiä, niin tietäkää, että voitte löytää lohtua. Jos olette lannistuneita, tietäkää, että voitte löytää toivoa. Jos olette hengessä köyhiä, tietäkää, että voitte vahvistua. Jos tunnette olevanne särkyneitä, tietäkää, että teidät voidaan korjata.

Nasaretissa kaita tie

saa vaeltajan uupumaan.

Paikassa, jonne polku vie,

Puuseppä asui aikoinaan.

Pölyistä tietä kulkivat

ihmiset usein romuineen

ja tavaransa laskivat

eteensä korjattavakseen.

Toi tyttö nuken särkyneen

ja vaimo tuolin kolhuisen,

mies auran, ikeen murtuneen

sanoen: ”Korjaisitko sen?”

Ne korjaamatta jääneet ei.

Tuolin tai nuken, aurankin,

minkä vain särjettynä vei,

sen ehjänä sai takaisin.

Vuodesta vuoteen kukkulaa

nousevat raskain askelin

ne, joita taakka ahdistaa,

ja rukoilevat kyynelin:

”Puuseppä Nasaretin, oi,

elämän rikoin, sydämen.

En korjata mä sitä voi.

Puuseppä, korjaisitko sen?”

Ja lempein käsin korjaa Hän

sydämen, siihen laittaen

paikaksi oman elämän,

uudeksi aivan tehden sen.

”Särkynyt aarre sydämen,

halut ja toiveet, uskokin,

ehjäksi sorvaa uudelleen,

oi Puuseppä Nasaretin!”19

Tulkaamme me kaikki, varsinkin hengessä köyhät, Hänen luokseen korjattaviksi, rukoilen Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Matt. 5:3.

  2. Matt. 11:28–29.

  3. 3. Nefi 12:3, kursivointi lisätty.

  4. Joh. 1:35–39, 43.

  5. Matt. 4:19.

  6. 2. Nefi 9:43.

  7. Ks. Alma 32:27, kursivointi lisätty.

  8. Ks. Alma 32:21.

  9. 2. Nefi 31:13, 17.

  10. Ks. OL 81:5.

  11. Ks. Moroni 7:47, 46, 45.

  12. Ks. Alfred Lord Tennyson, ”Ulysses”, julkaisussa The Complete Poetical Works of Tennyson, 1898, s. 89.

  13. Alma 36:3.

  14. Ks. Alma 7:11–12.

  15. Ks. ”Lord, I Would Follow Thee”, Hymns, 220.

  16. 1. Nefi 21:16.

  17. Mark. 5:36.

  18. Matt. 14:27–31.

  19. George Blair, ”The Carpenter of Nazareth”, julkaisussa Obert C. Tanner, Christ’s Ideals for Living, (pyhäkoulun oppikirja, 1955), s. 22.