Parannus, jäsenyyden siunaus
[Parannus] ei ole ankara periaate – –. Se on lempeä ja armollinen.
Rakkaat veljeni, tämän tehtävän vastaanottaminen sekä tekee minut nöyräksi että on minulle suuri kunnia. Syistä, jotka ovat teille päivänselviä, mieleeni ei ole koskaan juolahtanut, että saisin tällaisen kutsun. Vuosi sitten, kun minut hyväksyttiin, presidentti Hinckley teki koko kirkolle selväksi, ettei hän ollut aloittanut prosessia, joka johti minun kutsumiseeni. Sanoin hänelle myöhemmin, että olin todennäköisesti kirkon historiassa ainoa johtava auktoriteetti, jonka jäsenet ovat hyväksyneet profeetan vastalauseesta huolimatta!
Joka tapauksessa olen kiitollinen hyväksymisäänistänne ja lupaan antaa koko sydämeni tälle suurelle asialle. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen perheestäni, vaimostani ja lapsistani sekä hyvistä vanhemmistani. Äitini kuoli kaksi vuotta sitten, vain kaksi päivää huhtikuun konferenssin jälkeen. Hän oli kooltaan pieni, mutta minä tukeudun häneen joka päivä. Hänen vaikutuksensa on aina oleva kanssani. En pysty kunnolla osoittamaan hänelle kunnioitusta sillä, mitä sanon, vaan ainoastaan sillä, kuinka elän.
En tiedä, mitä sellaista sanoisin isästäni, mikä ei saisi häntä hämilleen, paitsi että rakastan häntä ja että tuen häntä. Senkin uhalla, että puhun liian henkilökohtaisia, sanon, että kun näen hänen vanhenevan, muistan niitä päiviä, jolloin me olimme pikkulapsia, kun hänellä oli tapana loikoilla lattialla ja painiskella ja leikkiä meidän kanssamme ja nostaa meidät syliinsä ja halata meitä ja kutittaa meitä, tai ottaa meidät vuoteeseen äidin ja hänen viereensä, kun me olimme sairaana tai kun meitä pelotti yöllä. Muistoni hänestä tulevat aina olemaan muistoja naurusta ja rakkaudesta, muistoja pysyvyydestä ja todistuksesta, hellittämättömästä aherruksesta, uskosta ja uskollisuudesta. Hän on ystävällinen ja viisas, ja minä olen mittaamattoman siunattu, kun sen lisäksi että saan tukea häntä profeettanani täällä kuolevaisuudessa, minulla on myös oikeus pitää hänet isänäni nyt ja koko iankaikkisuuden.
Muutama viikko sitten mieltäni piristi, kun vanhin Douglas L. Callisteria seitsemänkymmenen koorumista pyydettiin eräässä koorumin kokouksessa kertomaan lyhyesti isoisästään LeGrand Richardsista. Muiden hänen kertomiensa kiinnostavien asioiden joukossa oli seuraava: Kun vanhin Richards oli nuori piispa, hän vieraili vähemmän aktiivisten jäsenten luona. Hän pyysi rohkeasti heitä puhumaan sakramenttikokouksessa aiheesta ”Mitä jäsenyyteni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa minulle merkitsee”. On merkille pantavaa, että jotkut heistä ottivat tehtävän vastaan, ja tuo kokemus vei heidät tielle, joka johti takaisin täyteen aktiivisuuteen kirkossa.
Haluaisin puhua tänä iltana tuosta samasta aiheesta. Kehotan teitä jokaista, olittepa nuoria tai vanhoja, omistamaan pienen muistivihon tälle aiheelle. Kirjoittakaa ensimmäisen sivun ylälaitaan sanat: ”Mitä jäsenyyteni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa minulle merkitsee.” Luetelkaa sitten lyhyesti ne asiat, jotka tulevat mieleen. Ajan oloon mieleenne tulee muitakin ajatuksia, jotka voitte lisätä luetteloonne. Pian teillä on yhä enemmän asioita vihkosessanne, joka täyttää teidät kiitollisuudella ja arvonannolla jäsenyydestänne Herran kirkossa. Se voi toimia jopa lähteenä puheille, joita teitä ehkä tulevaisuudessa pyydetään pitämään.
Oma luetteloni on jo pitkä, ja olen valinnut siitä vain yhden asian, josta puhun tänä iltana. Minun täytyy säästää muut aiheet toiseen paikkaan ja ajankohtaan.
Puhun lyhyesti parannuksen periaatteesta. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä ymmärryksestä, joka meillä on tästä suuresta periaatteesta. Se ei ole ankara periaate, niin kuin luulin ollessani poikaiässä. Se on lempeä ja armollinen. Sanan hepreankielinen kanta tarkoittaa yksinkertaisesti ’kääntyä’1 tai kääntyä takaisin Jumalan luokse. Jehova vetosi Israelin lapsiin sanomalla: ”Käänny, – – minä en enää ole vihoissani sinulle, minä olen armollinen – – ei minun vihani jatku loputtomiin. Tunne kuitenkin rikoksesi: Sinä olet luopunut Herrasta, Jumalastasi.”2
Kun me myönnämme syntimme, tunnustamme ne ja hylkäämme ne ja käännymme Jumalan luokse, Hän antaa meille anteeksi.
Palvellessani hiljattain lähetysjohtajana kaksi vanhimmistamme pyysi minua tapaamaan tutkijaa, joka oli määrä kastaa seuraavana päivänä. Hänellä oli joitakin kysymyksiä, joihin he eivät osanneet vastata. Me ajoimme tutkijan kotiin, missä tapasin nuoren kolmeakymmentä lähestyvän leskirouvan, jolla oli lapsi. Hänen miehensä oli muutama vuosi sitten saanut surmansa traagisessa onnettomuudessa. Hänen kysymyksensä olivat syvällisiä, ja hän oli vastaanottavainen. Kun asiat oli selvitetty, kysyin, oliko hänellä muita huolia. Hän sanoi, että oli ja että hän halusi puhua kanssani kahden kesken. Pyysin vanhimpia menemään ulos ja seisomaan nurmikolla, mistä he voisivat selvästi nähdä meidät suuren ikkunan läpi. Heti oven sulkeuduttua heidän takanaan nainen alkoi itkeä. Hän kertoi yksin vietetyistä vuosistaan, jotka olivat täynnä syvää surua ja yksinäisyyttä. Noina vuosina hän oli tehnyt muutamia vakavia virheitä. Hän sanoi tienneensä, mikä oli oikein, mutta häneltä oli puuttunut voimaa valita oikea tie, kunnes hän oli tavannut lähetyssaarnaajamme. Niiden viikkojen kuluessa, joina he opettivat häntä, hän oli pyytänyt Herraa antamaan hänelle anteeksi. Hän halusi minun vakuuttavan, että hän voisi parannuksensa ja Pyhän Hengen vastaanottamisen toimituksen kautta tulla puhtaaksi ja kelvolliseksi kirkon jäsenyyteen. Opetin häntä pyhien kirjoitusten kohtien avulla ja todistin parannuksen periaatteesta ja sovituksesta.
Seuraavana päivänä vaimoni ja minä osallistuimme hänen ja hänen pienen tyttönsä kastetilaisuuteen. Huone oli täynnä hänen ystäviään seurakunnasta, valmiina ja innokkaina tukemaan häntä uutena kirkon jäsenenä. Lähtiessämme tuosta tilaisuudesta tunsin valtavaa kiitollisuutta suurenmoisesta parannuksen periaatteesta ja sovituksesta, joka tekee sen mahdolliseksi, kääntymyksen ihmeestä, tästä suurenmoisesta kirkosta ja sen jäsenistä ja lähetyssaarnaajistamme.
Mitä jäsenyyteni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa minulle merkitsee? Se merkitsee kaikkea. Se vaikuttaa kaikkeen, elävöittää ja valaisee läpikotaisin kaiken ja antaa tarkoituksen ja merkityksen elämässä kaikelle, mikä on minulle tärkeätä: suhteelleni Jumalaan, iankaikkiseen Isääni, ja Hänen pyhään Poikaansa, Herraan Jeesukseen Kristukseen. Se opettaa minulle, että kuuliaisuuden kautta evankeliumin periaatteille ja toimituksille löydän rauhan ja onnen tässä elämässä ja minut kutsutaan elämään Jumalan luona perheeni kanssa elämässä, joka varmasti seuraa kuolevaisuutta, missä Hänen armonsa tyydyttää oikeudenmukaisuuden vaatimukset ja sulkee minut ja omaiseni sekä teidät ja omaisenne turvallisten käsivarsien suojaan.3 Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.