Luku 2

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”

Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa on keskeistä rakkauden ja myötätunnon osoittaminen muille.

George Albert Smithin elämänvaiheita

George Albert Smith oli tunnettu kyvystään rakastaa muita. Presidentti J. Reuben Clark jr., joka oli yksi hänen neuvonantajistaan ensimmäisessä presidenttikunnassa, sanoi hänestä: ”Hänen todellinen nimensä oli Rakkaus. – – Hän soi rakkauttaan jokaiselle, jonka tapasi. Hän soi rakkauttaan kaikille, joita ei tavannut.”¹

Presidentti Smithin rakkaus muita kohtaan kumpusi hänen vilpittömästä uskostaan siihen, että me kaikki olemme veljiä ja sisaria, saman taivaallisen Isän lapsia. Elämänsä lähestyessä loppuaan hän sanoi pyhille:

”Minulla ei ole vihollista, sikäli kuin tiedän, eikä maailmassa ole ketään, jota kohtaan tunnen vihamielisyyttä. Kaikki miehet ja kaikki naiset ovat Isäni lapsia, ja olen pyrkinyt elämäni aikana noudattamaan ihmiskunnan Lunastajan viisasta ohjetta – rakastaa lähimmäistäni niin kuin itseäni. – – Ette koskaan tule tietämään, kuinka paljon rakastan teitä. En pysty ilmaisemaan sitä sanoin. Ja haluan tuntea sillä tavoin taivaallisen Isäni jokaista poikaa ja jokaista tytärtä kohtaan.”²

Presidentti Smith osoitti rakkautensa muita kohtaan lukemattomilla laupeudenteoilla. Eräs tarkkailija huomautti: ”Presidentti Smithille on tyypillistä nähdä ylimääräistä vaivaa ja lähteä itse lohduttamaan ja siunaamaan monia, jotka ovat sairaita, jotka ovat masentuneita ja joilla on syytä olla kiitollisia hänen iloisesta rohkaisustaan. Ei ole epätavallista nähdä häntä ennen työpäivää ja sen jälkeen kävelemässä sairaalan käytävillä, käymässä huoneessa toisensa jälkeen siunaamassa, rohkaisemassa ja piristämässä ilmaantumalla odottamatta noihin paikkoihin, joissa hänen lohduttava ja rohkaiseva läsnäolonsa otetaan hyvin kiitollisena vastaan. – – Hänelle on tyypillistä mennä minne tahansa, missä hän tuntee voivansa auttaa ja rohkaista.”³

Presidentti Thomas S. Monson kertoi erityisen esimerkin siitä, kuinka presidentti Smith näki vaivaa osoittaakseen rakkautta ihmiselle, joka tarvitsi apua:

”Eräänä kylmänä talviaamuna katujen kunnossapitopartio [Salt Lake Cityssä] poisti suuria jääkimpaleita katuviemäreistä. Vakinaisen partion apuna oli tilapäisiä työntekijöitä, jotka tarvitsivat kipeästi työtä. Eräällä heistä oli yllään vain ohut villapaita, ja hän paleli kovasti. Hoikka mies, jolla oli hyvinhoidettu parta, pysähtyi partion kohdalla ja kysyi työmieheltä: ’Tällaisena aamuna teillä pitäisi olla enemmän yllänne kuin tuo villapaita. Missä takkinne on?’ Mies vastasi, että hän ei omistanut takkia. Silloin häntä puhutellut mies riisui yltään oman takkinsa, ojensi sen miehelle ja sanoi: ’Saatte tämän takin. Se on paksua villaa ja pitää teidät lämpimänä. Minä olen työssä tuossa aivan vastapäätä.’ Tämä tapahtui South Temple -kadulla. Laupias samarialainen, joka käveli kirkon hallintorakennukseen päivittäiseen työhönsä ilman takkiaan, oli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentti George Albert Smith. Hänen antelias ja epäitsekäs tekonsa kertoi hellästä sydämestä. Hän oli todellakin veljensä vartija.”⁴ (Katso ehdotus 1 sivulla 18.)

George Albert Smithin opetuksia

Kaikki ihmiset ovat veljiämme ja sisariamme, taivaallisen Isämme lapsia.

Pidämme kaikkia miehiä veljinämme ja kaikkia naisia sisarinamme. Me pidämme jokaista ihmistä tässä maailmassa Isämme lapsena ja me uskomme, että samoin kuin jokainen on Isämme kuva, jokaisella on myös jumalallisuuden kipinä, ja jos sitä kehitetään, se valmistaa meitä palaamaan Hänen luokseen. – –

Se on meidän ymmärryksemme olemassaolomme tarkoituksesta maailmassa, ja se selittää kiinnostuksemme lähimmäisiimme. Monet ovat olettaneet, että me pysyttelemme omassa joukossamme, ja jotkut ovat ajatelleet, että olemme nurkkakuntaisia. Totuus on, että me pidämme jokaista tähän maailmaan syntyvää lasta Jumalan poikana tai tyttärenä, veljenämme tai sisarenamme, ja koemme, ettei onnemme ole täysi taivaan valtakunnassa, ellemme nauti perheemme ja niiden ystäviemme ja tuttaviemme toveruudesta, joihin olemme tutustuneet ja joiden hyväksi annamme niin paljon ajastamme maan päällä.⁵

Kun ajattelen sitä arvostusta ja kiintymystä, jota tunnen Isäni perhettä – ihmiskuntaa – kohtaan, muistan jotakin, mitä maanpäällinen isäni sanoi, ja olen luullakseni perinyt sen osaksi häneltä. Hän sanoi: ”En ole milloinkaan nähnyt Jumalan lasta niin syvällä katuojassa, etten olisi halunnut pysähtyä nostamaan häntä jaloilleen ja auttamaan taas alkuun.” Haluaisin sanoa, etten ole koskaan elämässäni nähnyt yhtään Isäni lasta, jota en ole pitänyt veljenäni, ja että Jumala rakastaa jokaista lastaan.⁶

Miten onnellinen maailma olisikaan, jos ihmiset kaikkialla pitäisivät kanssaihmisiään veljinä ja sisarina ja sen seurauksena rakastaisivat lähimmäistään niin kuin itseään.⁷ (Katso ehdotus 2 sivulla 18.)

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi opettaa meitä rakastamaan kaikkia Jumalan lapsia.

Evankeliumi opettaa meitä osoittamaan laupeutta ja tuntemaan rakkautta kaikkia kohtaan. Vapahtaja sanoi:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.

Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” [Matt. 22:37–40.]

Veljet ja sisaret, jos Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, sellaisena kuin se on teille tuotu, ei ole juurruttanut sydämeenne tuota rakkauden tunnetta lähimmäisiänne kohtaan, niin haluan sanoa, ettette ole nauttineet täysin siemauksin siitä suurenmoisesta lahjasta, joka saatiin maan päälle, kun tämä kirkko perustettiin.⁸ (Katso ehdotus 3 sivulla 18.)

Työmme on rakkauden työtä. Palveleminen rikastaa elämäämme. – – Jos elämme siten kuin Jumala on tarkoittanut meidän elävän, jos palvelemme siten kuin Hän haluaa meidän palvelevan, niin jokaista elämämme päivää rikastuttaa Hänen Henkensä vaikutus, rakkautemme lähimmäisiämme kohtaan lisääntyy ja sielumme avartuu, kunnes meistä tuntuu, että voisimme syleillä kaikkia Jumalan lapsia, koska haluamme siunata heitä ja auttaa heitä ymmärtämään totuuden.⁹

Meidän Kristuksen kirkon jäsenten tulisi pitää Hänen käskynsä ja rakastaa toisiamme. Silloin rakkautemme pitäisi ylittää sen kirkon rajat, johon meidät yhdistetään, ja ulottua ihmislapsiin.¹⁰

Osoittakaamme käytöksellämme, lempeydellämme, rakkaudellamme ja uskollamme, että me pidämme tuon suuren käskyn, jonka Vapahtaja sanoi olevan ensimmäisen suuren käskyn veroinen: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”¹¹

Me osoitamme laupeutta ojentamalla auttavan kätemme niille, jotka tarvitsevat apua ja rohkaisua.

On mahdotonta mitata sitä, mitä rakkaus ja laupeus voivat saada aikaan maailmassa. Jokaisessa seurakunnassa ja jokaisella lähetyskentällä tarjoutuu tilaisuuksia lähteä levittämään auringonpaistetta, luomaan onnea ja kohottamaan niitä, jotka ovat lannistuneita, sekä tuomaan iloa ja lohtua niille, jotka ovat ahdingossa.¹²

Herra sanoo näin:

”Katsokaa, että rakastatte toisianne; lakatkaa olemasta ahneita; oppikaa antamaan toisillenne, kuten evankeliumi vaatii. – –

Ja ennen kaikkea, pukekaa päällenne – kuten viitta – rakkauden side, joka on täydellisyyden ja rauhan side.” [OL 88:123, 125.] – –

Noudatatteko Hänen rakkautta koskevaa neuvoaan? Haluan sanoa, että tänä erityisenä ajankohtana elämässämme meidän pitää osoittaa rakkautta, ei vain antamalla omastamme tarvitseville, vaan meillä pitää olla rakkautta Isämme lasten heikkouksia ja epäonnistumisia ja virheitä kohtaan.¹³

Jos tapaamme miehen tai naisen, joka ei ole onnistunut elämässä, jonka usko on heikkenemässä, älkäämme kääntäkö hänelle selkäämme. Ottakaamme asiaksemme käydä hänen luonaan ja lähestyä häntä ystävällisyydessä ja rakkaudessa ja rohkaista häntä muuttamaan suuntaansa. Mahdollisuuksia tehdä yksilöllistä työtä kansamme keskuudessa on kaikkialla. Tässä kirkossa on vain harvoja miehiä ja harvoja naisia, jotka eivät halutessaan voisi kurkottaa vähän kauemmas siitä piiristä, johon heidän katsotaan kuuluvan, ja lausua ystävällistä sanaa tai opettaa totuutta joillekuille Isämme lapsista. – – Tämä on Isämme työtä. Se on tärkein asia, mihin meidät tässä elämässä tullaan yhdistämään.¹⁴

Sydämessäni on pelkkää hyvää tahtoa ihmiskuntaa kohtaan. Sydämessäni ei ole mitään vihamielisyyttä ketään elävää ihmistä kohtaan. Tiedän joitakuita, joiden toivoisin käyttäytyvän vähän paremmin, mutta se on heidän vahinkonsa, ei minun. Jos voin kietoa käteni heidän ympärilleen ja auttaa heidät takaisin onnen valtatielle opettamalla heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, niin se lisää onneani. – – Ette voi pakottaa ihmisiä tekemään sitä, mikä on oikein, mutta rakkaudella voitte saada heidät tekemään niin, jos esimerkkinne on luonteeltaan sellainen, että he näkevät teidän tarkoittavan sitä mitä sanotte.¹⁵ (Katso ehdotus 4 sivuilla 18–19.)

Muiden rakastaminen ja palveleminen tuo todellista onnea.

Älkää unohtako, että annoittepa kuinka paljon rahaa tahansa, halusittepa kuinka paljon tahansa tämän maailman asioita tullaksenne onnellisiksi, onnenne on suhteessa laupeuteenne ja ystävällisyyteenne ja rakkauteenne niitä kohtaan, joiden kanssa olette tekemisissä täällä maan päällä. Taivaallinen Isämme on sanonut hyvin selkein sanoin, että se, joka sanoo rakastavansa Jumalaa mutta ei rakasta veljeään, ei ole totuudellinen [ks. 1. Joh. 4:20].¹⁶

Ei pelkästään se, mitä saamme, tee meistä onnellisia, vaan se, mitä me annamme. Ja mitä enemmän me annamme sitä, mikä kohottaa ja rikastuttaa Isämme lapsia, sitä enemmän meillä on annettavaa. Se kasvaa kuin suuri elämän lähde ja kumpuaa iankaikkiseen onneen.¹⁷

Kun elämämme täällä päättyy ja me palaamme kotiin, huomaamme, että ansioksemme siellä lasketaan jokainen tekemämme hyvä teko, jokainen osoittamamme ystävällisyyden ele, jokainen pyrkimys, johon olemme ryhtyneet kanssaihmistemme hyväksi. – –

Osoittakaamme kiitollisuutemme siitä, mitä Herra on meille antanut, palvelemalla Häntä, ja me palvelemme Häntä, kun teemme hyvää Hänen lapsilleen. Lahjaksi olemme saaneet, lahjaksi siis antakaamme [ks. Matt. 10:8]. Jatkakaamme vakaasti eteenpäin sydän täynnä rakkautta ja ystävällisyyttä kanssaihmisiämme kohtaan, kunnes viimeinen kutsu kuuluu ja edessämme on tilinteon hetki. Jos silloin olemme kehittäneet kykyjämme, jos olemme olleet rehellisiä, uskollisia, kunniallisia, hyväntahtoisia ja laupiaita ja olemme pyrkineet kohottamaan jokaista sielua, jonka kanssa olemme olleet tekemisissä, jos olemme eläneet saamamme valon mukaan ja levittäneet tuota valoa aina tilaisuuden tullen, niin kuinka onnellisia olemmekaan ja kuinka sydämemme pakahtuukaan kiitollisuudesta, kun saamme taivaan ja maan Luojalta tämän tervetulotoivotuksen: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!” [Matt. 25:21.]¹⁸ (Katso ehdotus 5 sivulla 19.)

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Harkitse näitä ideoita, kun tutkit lukua tai valmistaudut opettamaan. Katso lisää apua sivuilta V–VII.

Mieti tapoja, joilla voit osoittaa rakkautta presidentti Smithin tavoin (ks. s. 11–13). Kuinka esimerkiksi voimme osoittaa rakkautta hoitamalla kotiopetus- ja kotikäyntiopetustehtävämme?
Kun tutkit opetusten ensimmäistä osiota (s. 13–14), mieti, kuinka näiden opetusten soveltaminen saattaisi parantaa suhdettasi naapureihisi, työtovereihisi, perheenjäseniisi ja muihin.
Lue viimeinen kokonainen kappale sivulta 14. Mitkä pyhien kirjoitusten opetukset tai kertomukset innoittavat sinua rakastamaan ja palvelemaan muita?
Tutki osiota, joka alkaa sivulta 15, etenkin kahta viimeistä kappaletta. Mieti jotakuta, joka ei kenties kuulu siihen ”piiriin, johon sinun katsotaan kuuluvan”. Mitä erityistä voit tehdä ojentaaksesi auttavan kätesi sellaiselle henkilölle?
Pohdi presidentti Smithin opetuksia sivuilla 17–18. Mitkä kokemukset ovat opettaneet sinulle, että muiden tekeminen onnelliseksi tuo todellista onnea?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia: Matt. 5:43–44; 25:34–40; Luuk. 10:25–37; Joh. 13:34–35; 1. Joh. 4:7–8; 1. Nefi 11:16–25; Moroni 7:44–48

Opetusvihje: ”Melkoinen osa opetuksesta kirkossa on jokseenkin jäykkää, se on luentoa. Luokassa luennot eivät juurikaan herätä vastakaikua. Teemme näin sakramenttikokouksessa ja konferensseissa, mutta opettaminen voi olla kaksisuuntaista, niin että voi esittää kysymyksiä. Luokassa voi helposti herätellä kysymyksiä.” (Boyd K. Packer ja L. Tom Perry, ”Opettamisen ja oppimisen periaatteet”, Liahona, kesäkuu 2007, s. 55.)

”Evankeliumi opettaa meitä osoittamaan laupeutta ja tuntemaan rakkautta kaikkia kohtaan.”

”Osoittakaamme käytöksellämme, – – että me pidämme tuon suuren käskyn – – ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’.”

Lähtekäämme ”levittämään auringonpaistetta, luomaan onnea ja kohottamaan niitä, jotka ovat lannistuneita, sekä tuomaan iloa ja lohtua niille, jotka ovat ahdingossa”.