Riippuvuus
Askel 2: Toivo


“Askel 2: Toivo,” Riippuvuuksista toipumisen ohjelma: Opas riippuvuuksista toipumiseen ja paranemiseen (2005), 7–12

“Askel 2,” Riippuvuuksista toipumisen ohjelma, 7–12

Askel 2

Toivo

Avainperiaate: Ala uskoa, että Jumalan voima voi palauttaa täyden hengellisen terveytesi.

Kun oivalsimme voimattomuutemme riippuvuuksiimme nähden, useimmat meistä tunsivat jäävänsä vaille toivoa. Ne meistä, jotka olivat kasvaneet ilman käsitystä Jumalasta, olivat varmoja, että olivat ammentaneet tyhjäksi jokaisen avunlähteen. Ne meistä, jotka uskoivat Jumalaan, olivat puolestaan vakuuttuneita siitä, että Hän oli liian pettynyt meihin auttaakseen meitä. Kummassakin tapauksessa askel 2 antoi meille vastauksen, jota emme olleet koskaan harkinneet tai jonka olimme hylänneet – kääntymisen Jumalan puoleen ja toivon löytämisen Jeesuksen Kristuksen sovitustyöstä.

Viimein nöyrrytettyinä aloimme etsiä apua. Hennoista hennoimmalta tuntuvaa toivonsädettä seuraten aloimme käydä toipumiskokouksissa. Täynnä epäilyksiä ja pelkoja tulimme ensimmäisiin kokouksiimme. Olimme peloissamme ja ehkä jopa kyynisiä, mutta ainakin tulimme. Siellä kuulimme miesten ja naisten kuvailevan rehellisesti, millaista heidän elämänsä oli ollut, mikä sai heidät muuttumaan ja millaista oli elää riippuvuudesta toipuneena. Havaitsimme, että monet kokouksissa tapaamistamme ihmisistä olivat ennen tunteneet itsensä yhtä toivottomiksi kuin mekin. Mutta nyt he nauroivat, juttelivat, hymyilivät, kävivät kokouksissa, rukoilivat, lukivat pyhiä kirjoituksia ja kirjoittivat toipumispäiväkirjojaan.

Vähitellen periaatteet, joista he kertoivat ja joita he noudattivat, alkoivat toimia meidänkin kohdallamme. Kun tulimme yhä uudestaan, aloimme tuntea jotakin, mitä emme olleet tunteneet vuosiin – toivoa. Jos oli olemassa toivoa muille, jotka olivat olleet tuhon partaalla, ehkä oli olemassa toivoa meillekin! Olimme kiitollisia kuullessamme, että jos kääntyisimme Herran puoleen, ”ei ole tapaa, ei riippuvuutta, ei kapinaa, ei syntiä, ei rikkomusta, jota ei koskisi lupaus täydellisestä anteeksiannosta” (Boyd K. Packer, ”Anteeksiantamuksen kirkas aamu”, Valkeus, tammikuu 1996, s. 19).

Tässä uskon ja todistuksen ilmapiirissä löysimme toivon, joka alkoi herättää meidät havaitsemaan Jumalan armon ja voiman. Me aloimme uskoa, että Hän voi vapauttaa meidät riippuvuuden kahleista. Seurasimme toipumassa olevien ystäviemme esimerkkiä. Osallistuimme kokouksiin, rukoilimme, tulimme uudelleen aktiivisiksi kirkossa, pohdimme ja sovelsimme pyhiä kirjoituksia, ja omalla kohdallamme alkoi tapahtua ihmeitä. Huomasimme, että meitä siunattiin Jeesuksen Kristuksen armolla, niin että pystyimme olemaan vapaina riippuvuudestamme päivän kerrallaan. Kun otimme askelen 2, meissä heräsi halu uskoa Jeesuksen Kristuksen rakkauteen ja voimaan sen sijaan että olisimme luottaneet itseemme ja riippuvuuksiimme. Otimme tämän askelen mielessämme ja sydämessämme ja opimme tuntemaan sen totuuden, että riippuvuudesta toipumisen perustan täytyy olla hengellinen.

Kun otat tässä oppaassa suositellut askelet, opit tuntemaan saman totuuden. Se on vaivan arvoista. Tämä ohjelma on hengellinen, ja se perustuu toimintaan. Jos seuraat näitä periaatteita ja sallit niiden vaikuttaa elämääsi, havaitset hengellisen terveytesi palautuvan, koska löydät uudelleen suhteesi Herraan. Hänen Henkensä auttaa sinua huomaamaan valintasi rehellisemmin ja selkeämmin. Tulet tekemään päätöksiä sopusoinnussa evankeliumin periaatteiden kanssa.

Joillekuille meistä tämä ihme tapahtui miltei heti; toisille toipuminen on ollut asteittaisempi. Miten tahansa se sinulle tapahtuukin, pystyt lopulta sanomaan kanssamme, että olemalla lujana Kristuksessa olet pelastunut riippuvuudesta ja voit nauttia täydellisestä toivon kirkkaudesta (ks. 2. Nefi 31:20).

Vanhin David A. Bednar kahdentoista koorumista on opettanut, että Herran voima auttaa sinua:

”Emme saa aliarvioida tai ylenkatsoa Herran lempeiden armotekojen voimaa. Herran lempeiden armotekojen yksinkertaisuus, suloisuus ja pysyvyys vahvistavat ja suojaavat meitä suuresti niinä levottomina aikoina, joita elämme nyt ja tulemme elämään vielä tulevaisuudessa. Kun sanat eivät pysty tarjoamaan tarvitsemaamme lohtua tai ilmaisemaan tuntemaamme iloa, kun on yksinkertaisesti hyödytöntä yrittää selittää sitä, mitä ei pysty selittämään, kun logiikka ja järkeily eivät pysty antamaan riittävää ymmärrystä elämän epäoikeudenmukaisuuksiin ja kohtuuttomuuksiin, kun kuolevaisuuden kokemus ja arviointi eivät riitä tuottamaan haluttua lopputulosta ja kun näyttää siltä, että kenties olemme täysin yksin, niin todellakin meitä siunataan Herran lempeillä armoteoilla ja meidät tehdään voimallisiksi jopa niin, että meillä on voimaa vapautua (ks. 1. Nefi 1:20).

Jotkut, jotka kuulevat tai lukevat tämän puheen, saattavat erehtyä väheksymään tai jättämään vaille huomiota Herran lempeiden armotekojen tarjolla olon omassa elämässään – –. Saatamme aiheettomasti ajatella, että sellaiset siunaukset ja lahjat on varattu muille ihmisille, jotka tuntuvat olevan vanhurskaampia tai jotka palvelevat näyttävissä kirkon tehtävissä. Todistan, että Herran lempeät armoteot ovat meidän kaikkien ulottuvilla ja että Israelin Vapahtaja on halukas suomaan meille sellaisia lahjoja.” (”Herran lempeät armoteot”, Liahona, toukokuu 2005, s. 100–101.)

Tulet havaitsemaan Herran lempeitä armotekoja elämässäsi, kun opit tarkkailemaan niitä ja alat uskoa, että Jumalan voima voi todella auttaa sinua toipumaan.

Toiminta-askelet

Rukoile, lue ja pohdiskele pyhiä kirjoituksia

Kun luovut ylpeydestä ja alat harkita Jumalan ottamista takaisin elämääsi, rupeat ajattelemaan enemmän rukoilemista. Lopulta huomaat olevasi valmis polvistumaan ja rukoilemaan ääneen. Huomaat, kuinka hyvältä tuntuu ilmaista tunteensa ja tarpeensa Jumalalle. Tunnet avanneesi uudelleen keskustelun jonkun kanssa, joka vastaa sinulle aina, ei aina myönteisesti, mutta aina rakastavasti. Viimein alat kokea, että murtautuminen itse aiheutetusta eristyneisyydestä vaikuttaa parantavasti.

Halu olla yhteydessä Jumalaan johtaa sinut tutkimaan nykyisten ja muinaisten profeettojen sanoja. Kun kuulet toisista, jotka ovat löytäneet vastauksia pyhistä kirjoituksista, sinussa alkaa vahvistua toivo, että sinäkin voit löytää vastauksia. Kun kirjoitat muistiin ajatuksiasi, saat lisää innoitusta Hengeltä. Tutki rukoillen, ja Herra vastaa kysymyksiisi ja tarpeisiisi.

Voit hyvin aloittaa tutkimisesi tämän oppaan jokaisen luvun lopussa olevista jakeista. Jokainen jae on valittu toipumista silmällä pitäen ja jokainen kysymys on esitetty siinä toivossa, että se voisi auttaa sinua soveltamaan tuota jaetta elämääsi. Varaa joka päivä muutama minuutti aikaa ottaaksesi selville, mitä Herra haluaa sanoa sinulle.

Usko Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja Hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen

Useimmilla meistä oli kasvaessamme jonkinlainen käsitys Jumalasta, ja meillä kirkon jäsenillä on ollut ainakin jotakin tietoa taivaallisesta Isästä, Jeesuksesta Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä. Me olemme jopa saattaneet yksinkertaisella tavalla uskoa Heihin, mutta useinkaan emme yhdistäneet omia kamppailujamme tarpeeseemme saada Jumalan voima elämäämme.

Askelen 2 vaatima toiminta alkaa yksinkertaisesti halusta uskoa taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen rakkauteen ja armoon sekä Pyhän Hengen johdatukseen ja siunaukseen. Todistuksemme on, että voit tulla tuntemaan täysin yhtä olevien jumaluuden jäsenten rakkauden tarkkailemalla todisteita Heidän rakkaudestaan ja voimastaan omassa elämässäsi ja toisten elämässä.

Tutki ja ymmärrä

Seuraavat pyhien kirjoitusten kohdat voivat auttaa sinua ottamaan askelen 2. Suosittelemme, että käytät näitä pyhien kirjoitusten kohtia ja kysymyksiä keskusteluun, tutkimiseen ja kirjoittamiseen. Muista kirjoittaa rehellisesti ja yksityiskohtaisesti.

Usko Jumalaan

”Uskokaa Jumalaan; uskokaa, että hän on ja että hän on luonut kaiken sekä taivaassa että maan päällä; uskokaa, että hänellä on kaikki viisaus ja kaikki valta sekä taivaassa että maan päällä; uskokaa, että ihminen ei käsitä kaikkea, minkä Herra voi käsittää” (Moosia 4:9).

  • Monet todisteet taivaassa ja maan päällä tuovat ilmi Jumalan olemassaolon. Mitä todisteita Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan sinä olet saanut?

Usko Jeesukseen Kristukseen

”Saarnaa sille parannusta ja uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen; opeta sitä nöyrtymään ja olemaan sävyisä ja sydämeltään nöyrä; opeta sitä vastustamaan Perkeleen jokaista kiusausta uskollaan Herraan Jeesukseen Kristukseen” (Alma 37:33).

  • Moni meistä on yrittänyt vapautua riippuvuuksistaan pelkällä tahdonvoimalla tai uskomalla ystävään tai terapeuttiin. Ennemmin tai myöhemmin huomasimme, että uskolla itseemme tai muihin emme kyenneet täysin voittamaan riippuvuuksiamme. Kirjoita tämänpäiväisistä tunteistasi, jotka liittyvät nöyränä olemiseen ja haluun kääntyä ennen kaikkea Kristuksen ja Hänen evankeliuminsa puoleen pyrkiessäsi toipumaan.

Vapahtajan myötätunto

”Silloin pojan isä heti huusi: ’Minä uskon! Auta minua epäuskossani!’” (Mark. 9:24.)

  • Tämä mies etsi apua Vapahtajalta ja sai sitä. Jeesus ei nuhdellut häntä hänen epäuskonsa vuoksi. Kirjoita Vapahtajan myötätunnosta ja kärsivällisyydestä.

  • Miltä sinusta tuntuu kertoa tunteistasi Herralle?

Armon lahja

”Astukaamme – – rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme” (Hepr. 4:16).

  • Pyhien kirjoitusten oppaassa määritellään, että armo on ”jumalallista apua tai voimaa”, jota ”annetaan Jumalan armeliaisuuden ja rakkauden kautta” (hakusana ”Armo”, s. 15). Tämä jumalallisen voiman lahja auttaa sinua tekemään enemmän kuin pystyisit yksin tekemään. Vapahtaja tekee puolestasi sen, mitä itse et pysty tekemään. Hänen armonsa on se keino, jonka avulla voit tehdä parannuksen ja muuttua. Millä tavoin olet tuntenut armon lahjan elämässäsi?

  • Kuinka jumalallisen voiman lahja voi auttaa sinua jatkamaan toipumistasi?

Paraneminen

”Uskotko sinä Kristuksen pelastavaan voimaan? – – Jos sinä uskot Kristuksen lunastukseen, sinut voidaan parantaa.” (Alma 15:6, 8.)

  • Kun ajattelemme paranemista, ajattelemme tavallisesti ruumistamme. Mikä muu sinussa saattaisi tarvita Jeesuksen Kristuksen parantavaa voimaa?

  • Kirjoita tarpeestasi saada Kristuksen lunastavaa (vapauttavaa, muutokseen johtavaa) voimaa.

Herääminen

”Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoitatte vähäsen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani” (Alma 32:27).

  • Tietoiseksi tuleminen – tai herääminen ja kykyjesi herättäminen – on tärkeä osa uskomaan oppimisen prosessia. Millä tavoin olet tänään tietoisempi Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen voimastaan elämässäsi kuin viime viikolla? Viime kuussa? Viime vuonna?

Orjuudesta vapautuminen

”He olivat vankeudessa, ja jälleen Herra vapautti heidät orjuudesta sanansa voimalla” (Alma 5:5).

  • Jumalan sanassa on voimaa vapauttaa sinut orjuudesta. Voit löytää Jumalan sanaa pyhistä kirjoituksista ja puheista, joita kuulet konferenssissa tai luet kirkon lehdistä. Voit saada Jumalan sanaa myös suoraan Pyhältä Hengeltä. Kirjoita joitakin niistä asioista, joita haluat tehdä tänään ottaaksesi vastaan sen, mitä Hän sanoo sinulle.