Riippuvuus
Askel 10: Päivittäinen vastuullisuus


“Askel 10: Päivittäinen vastuullisuus,” Riippuvuuksista toipumisen ohjelma: Opas riippuvuuksista toipumiseen ja paranemiseen (2005), 59–64

“Askel 10,” Riippuvuuksista toipumisen ohjelma, 59–64

Askel 10

Päivittäinen vastuullisuus

Avainperiaate: Jatka itsetutkistelua, ja kun olet väärässä, myönnä se heti.

Niihin aikoihin kun tulet askeleeseen 10, olet valmis uuteen elämäntapaan. Ensimmäiset yhdeksän askelta auttoivat sinua oppimaan sellaista elämää, jonka esikuvana ovat hengelliset periaatteet. Nyt näistä periaatteista tulee se perustus, jolle rakennat loppuelämäsi.

Ottaessasi ensimmäiset yhdeksän askelta olet soveltanut evankeliumin periaatteita – uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja parannusta. Olet nähnyt ihmeellisiä muutoksia elämässäsi. Olet kokenut rakkautta ja suvaitsevaisuutta ja olet alkanut toivoa rauhaa. Riippuvuudenhalusi on melkein kadonnut. Joutuessasi kiusaukseen huomaat usein pikemminkin kavahtavasi riippuvuutesi aiheuttajaa kuin haluavasi sitä. Tunnet nöyryyttä ja kunnioitusta siitä, että taivaallinen Isä on tehnyt sen, mitä et olisi voinut tehdä yksin.

Viimeiset kolme askelta auttavat sinua pitämään yllä uutta hengellisesti suuntautunutta elämäntapaasi, joten niitä kutsutaan usein ylläpitoaskeleiksi.

Eliniän kestävä itsearviointi ei ole mikään uusi asia. Mormonin kirjassa Alma opetti, että voimallisen sydämen muutoksen ylläpitäminen vaatii työtä. Jakeessa toisensa perään hän osoitti, että rehellisen, rukoillen tehdyn itsearvioinnin ja välittömän parannuksen teon täytyy olla jatkuva osa elämää (ks. Alma 5:14–30). Jotta voit säilyttää saavuttamasi asiat, sinun täytyy pysyä hyvässä hengellisessä kunnossa. Teet näin esittämällä Alman ehdottamia tutkivia kysymyksiä tunteistasi, ajatuksistasi, vaikuttimistasi ja käyttäytymisestäsi. Päivittäisen itsearvioinnin avulla vältyt liukumasta kieltämiseen ja omahyväisyyteen.

Kuten opit askelissa 4 ja 5, pelkkä käyttäytymisesi itsetutkistelu ei riitä muuttamaan sydäntäsi. Sinun pitää myös tutkia ajatuksiasi ja tunteitasi. Tämä periaate on aivan yhtä tosi askelessa 10. Jatka kaikenlaisen ylpeyden tarkkailua ja vie nöyrästi heikkoutesi taivaallisen Isän eteen, kuten opit askelissa 6 ja 7. Jos tunnet olevasi jollakin tavoin huolestunut, itseäsi säälivä, levoton, ahdistunut, kaunainen, mieleltäsi lihallinen tai peloissasi, käänny heti Isän puoleen ja anna Hänen korvata nämä ajatukset rauhalla.

Kun kiinnität huomiota ajatuksiisi ja tunteisiisi, voit havaita kielteiset uskomukset, joita sinulla mahdollisesti yhä on. Pyydä taivaallista Isääsi poistamaan ne. Kun otat askelen 10, sinun ei tarvitse enää turvautua puolusteluun, ei järkeilyyn eikä minkään tai kenenkään syyttämiseen. Tavoitteesi on pitää sydämesi avoinna ja mielesi keskittyneenä Vapahtajan opettamiin asioihin.

Useimmat meistä tekevät itsetutkistelua joka päivä askelessa 10. Kun suunnittelet päivääsi, tutki rukoillen vaikuttimiasi. Teetkö liian paljon vai liian vähän? Pidätkö huolta hengellisistä, emotionaalisista ja fyysisistä perustarpeistasi? Palveletko muita?

Esitä itsellesi näitä ja muitakin kysymyksiä tavoitellessasi tasapainoa ja tyyneyttä päivääsi. Kun päivä etenee, voit nopeasti pysäyttää kielteiset ajatukset tai tunteet, jotka uhkaavat ottaa sinut valtaansa. Ole erityisesti varuillasi entisen käyttäytymisesi tai ajattelutapojesi suhteen vaikeissa stressitilanteissa.

Jotkut ihmiset pitävät tämäntyyppistä itsetutkistelua aikalisänä. Käytä tällaisen aikalisän aikana muutama hetki siihen, että sovellat senhetkiseen tilanteeseesi jokaista periaatetta, jonka olet oppinut noudattaessasi askelia. Muistat pian, kuinka oleellista on turvata Herraan kaikissa toipumisponnisteluissasi. Voit sanoa itsellesi kriisin kohdatessa: ”Minkä luonteenheikkouden tämä minussa laukaisee? Mitä olen tehnyt edistääkseni osaltani tätä ongelmaa? Voinko vilpittömästi sanoa tai tehdä jotakin, mikä johtaisi kunnialliseen ratkaisuun itseni tai toisen henkilön kohdalla? Herralla on kaikki valta. Rentoudun ja turvaan Häneen.”

Jos olet toiminut kielteisesti toista ihmistä kohtaan, hyvitä se niin pian kuin mahdollista. Heitä syrjään ylpeytesi ja muistuta itseäsi siitä, että vilpittömästi sanottu ”Olin väärässä” on usein aivan yhtä tärkeää suhteen eheyttämisessä kuin sanat ”Minä rakastan sinua”.

Ennen kuin menet nukkumaan, tutki kulunutta päivääsi. Kysy itseltäsi, olisiko sinun vielä tarpeen neuvotella Herran kanssa kielteisistä käyttäytymistavoistasi, ajatuksistasi tai tunteistasi. Sen lisäksi että neuvottelet Herran kanssa, voit puhua myös jollekulle neuvojen antajalle tai ohjelmassa olevalle ystävälle, jollekulle, jonka puolueettomuuteen voit luottaa suhtautumisessa ajatteluusi.

Teet edelleenkin virheitä ollessasi tekemisissä muiden kanssa, mutta sitoutuessasi askeleeseen 10 sitoudut ottamaan vastuun virheistä. Jos tutkit joka päivä ajatuksiasi ja tekojasi ja erittelet niitä, kielteiset ajatukset ja tunteet eivät lisäänny siinä määrin, että ne uhkaavat pysymistäsi vapaana riippuvuudesta. Sinun ei enää tarvitse elää erossa Herrasta tai muista ihmisistä. Sinulla on voimaa ja uskoa kohdata vaikeuksia ja voittaa ne. Voit iloita edistymisestäsi ja luottaa siihen, että harjoitus ja kärsivällisyys varmistavat jatkuvan toipumisen.

Toiminta-askelet

Osallistu pappeuspuhutteluihin osana sitoutumista itsesi arviointiin; vahvista jatkuvasti suhteitasi muihin kirkon jäseniin

Me kaikki voimme muistaa sen ajan, jolloin pelkäsimme tarkastella rehellisesti omaa käyttäytymistämme. Yritys välttää sellaisia hetkiä oli monille meistä yhtenä syynä rajoittaa osallistumistamme kirkon toimintaan. Kun kehityimme tässä tinkimättömän rehellisyyden ohjelmassa, aloimme kuitenkin ymmärtää itsearvioinnin arvon.

Nykyään meitä eivät enää pelota itsearviointimahdollisuudet, joita aktiivisuus kirkossa tuo mukanaan. Pystymme arvostamaan tämän opetuksen totuutta, jonka vanhin Joseph B. Wirthlin kahdentoista koorumista on esittänyt:

”Kelvollisuuspuhuttelut, sakramenttikokoukset, temppelissä käyminen ja muut kirkon kokoukset ovat kaikki osa Herran tarjoamaa suunnitelmaa, jotta me voisimme kouluttaa sieluamme, jotta muodostaisimme terveen tavan tarkistaa jatkuvasti sijaintimme pysyäksemme uskon polulla. Säännölliset hengelliset ’tarkistukset’ auttavat meitä suunnistamaan elämän valtateillä ja sivuteillä. – –

Me kaikki voisimme – – hyötyä katsomalla syvälle sydämeemme jumalanpalveluksen ja rukouksen kunnioittavina tuokioina esittämällä itsellemme tämän yksinkertaisen kysymyksen:

’Olenko minä uskollinen?’ Kysymyksestä on paljon enemmän hyötyä, jos vastaamme täysin rehellisesti, ja se kannustaa meitä parannukseen ja kurssintarkistuksiin, jotka pitävät meidät uskon polulla.” (”’Uskollinen olen iäti’”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 16.)

Kun otat osaa näihin tilaisuuksiin, joissa itsearviointi on mahdollista, havaitset kehittyväsi rakkaudessa veljiä ja sisaria kohtaan kirkon piirissä.

Tutki ajatuksiasi, sanojasi ja tekojasi päivittäin; oikaise heti kaikki rikkomukset

Askel 10 edustaa sen totuuden hyväksymistä, että sinun on jatkuvasti elettävä hengellisten periaatteiden mukaan. Jos harhaudut niistä, tee heti parannus ja pyydä heti Jumalaa palauttamaan rauhasi Henkensä välityksellä. Rehellisyys ja nöyryys voivat vahvistaa sinua. Tiedostat paremmin taivaallisen Isän läsnäolon elämässäsi, kun pyydät Häntä auttamaan sinua pysymään hengellisesti puhtaana. Opit arvostamaan edistymistä ja antamaan anteeksi oman ja muiden epätäydellisyyden. Kadotat halun olla ristiriidassa minkään tai kenenkään kanssa. Kun luovut peloista ja voitat kiusaukset päivän kerrallaan, itsearvioinnista tulee elämäntapa.

Tutki ja ymmärrä

Tutki seuraavia pyhien kirjoitusten kohtia ja kirkon johtajien sanoja. Käytä näitä pyhien kirjoitusten kohtia, sanoja ja kysymyksiä mietiskelyyn, tutkimiseen ja kirjoittamiseen. Kirjoita rehellisesti ja yksityiskohtaisesti.

Tarkkaile ajatuksiasi, sanojasi ja tekojasi

”Ellette valvo itseänne ja ajatuksianne ja sanojanne ja tekojanne ja noudata Jumalan käskyjä ja pysy uskossa siihen, mitä olette kuulleet meidän Herramme tulemisesta, aina elämänne loppuun asti, teidän täytyy hukkua. Ja nyt, oi ihminen, muista, äläkä huku.” (Moosia 4:30.)

  • Saattaisi olla vaarallista, jopa hengenvaarallista, ellet kiinnittäisi huomiota siihen, mitä olet tekemässä ajaessasi autoa. Kuinka askel 10 auttaa sinua pysymään valveilla ja valppaana siinä, mihin suuntaan olet menossa elämässä?

  • Kirjoita itsesi tarkkailusta. Kuinka itsearviointi auttaa sinua välttämään luisumisen takaisin riippuvuuksiisi (ja vaaraan hukkua)?

Nöyryys ja itsehillintä

”Siunattuja ovat ne, jotka nöyrtyvät ilman, että heidän on pakko olla nöyriä” (Alma 32:16).

  • Halu poistaa kielteiset ajatukset ennen kuin ne purkautuvat vahingollisena käyttäytymisenä on nöyrtymistä ilman nöyrtymisen pakkoa. Kirjoita halustasi nöyrtyä. Kokeile päivän ajan kielteisten ajatusten poistamista. Mitä siunauksia siitä tulee sinulle?

Nykyisyydessä eläminen

”Mitä valistuneempi henkilö on, sitä enemmän hän tavoittelee parannuksenteon lahjaa ja sitä uutterammin hän pyrkii vapautumaan synnistä niin usein kuin hän rikkoo Jumalan tahtoa vastaan – –. Siitä seuraa, että Jumalaa pelkääväisten ja vanhurskaiden synnit annetaan jatkuvasti anteeksi, koska he tekevät parannuksen ja etsivät Herraa alati joka päivä ja joka hetki.” (Bruce R. McConkie, Doctrinal New Testament Commentary, 3 osaa, 1966–1973, osa 3, s. 342–343; ks. Opin ja Liittojen Kirja, oppilaan kirja, uskonto 324–325, 1986, s. 317.)

  • Se, että opit elämään nykyhetkessä, on – henkisesti, emotionaalisesti ja hengellisesti – yksi kaikkein hyödyllisimmistä näiden askelten kuvaamien periaatteiden mukaisen elämän seurauksista. Kuinka askel 10 auttaa sinua kohtaamaan elämän tarvittaessa hetken kerrallaan?

  • Kuinka sinua auttaa tieto siitä, että sinun on elettävä näiden periaatteiden mukaan vain päivä kerrallaan?

Jatkuva parannuksenteko ja anteeksiannon etsiminen

”Niin usein kuin he tekivät parannuksen ja etsivät anteeksiantoa vakain aikein, heille annettiin anteeksi” (Moroni 6:8).

  • Tieto siitä, että Herra haluaa antaa sinulle anteeksi niin usein kuin teet parannuksen vakain aikein, voi antaa sinulle rohkeutta yrittää uudelleen joka kerta, kun lankeat. Kirjoita, mitä ajattelet sen tarkoittavan, että ihminen tekee parannuksen ja etsii anteeksiantoa vakain aikein.

Hengellisen kasvusi jatkaminen

”Ja nyt minä tahdon teidän olevan nöyriä ja olevan myöntyviä ja lempeitä, sopuisia, täynnä kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä, itsenne hillitseviä kaikessa” (Alma 7:23).

  • Se, joka sepitti vanhan sanonnan ”Harjoitus tekee mestarin”, ei maininnut, kuinka paljon kärsivällisyyttä tarvitaan jatkuvaan harjoitteluun. Kuinka päivittäinen itsearviointi ja hyvittäminen takaavat sen, että nöyrtymisesi ja hengellinen kehityksesi jatkuu?

”Katso, viimeisinä aikoina – – sekä ne, jotka tulevat tähän maahan, että ne, jotka ovat muissa maissa, aivan niin, kaikissa maailman maissa, katso, he juopuvat pahuudesta ja kaikenlaisista iljetyksistä. – –

Sillä katso, te kaikki, jotka teette pahaa, seisahtukaa ja kummastelkaa, sillä te tulette huutamaan ja parkumaan; niin, te tulette juopumaan, mutta ette viinistä, te tulette hoippumaan, mutta ette väkijuomasta.” (2. Nefi 27:1, 4.)

”Ja kun yö tuli, he olivat juopuneita vihasta, niin kuin mies, joka on juopunut viinistä; ja he nukkuivat jälleen miekkojensa päällä” (Et. 15:22).

  • Tässä jakeessa ihmiset kuvataan juopuneina mutta ei viinistä. Toipumassa olevat riippuvaiset viittaavat usein tämänkaltaiseen tilanteeseen puhuessaan ”kuivahumalasta” tai ”tunnesolmusta”. Kirjoita, miten saatat käyttää mitä tahansa taipumustasi verukkeena pitää kiinni vihasta tai muista vahingollisista tunteista.

  • Kuinka itsetutkistelu jokaisen päivän päätteeksi auttaa sinua voittamaan tämän taipumuksen?

Elinikäinen edistyminen

”Haluan – – tähdentää myöhempien aikojen pyhille, miten tarpeellista on tarkoin soveltaa evankeliumin periaatteita elämässämme, käytöksessämme ja sanoissamme ja kaikessa, mitä teemme. Ja jotta voisi tulla tuntemaan totuuden sellaisena kuin se on Jeesuksessa Kristuksessa, se vaatii koko ihmisen, koko elämän pyhittämistä itsensä kehittämiselle.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 22.)

  • Näiden askelten ottamista voitaisiin selvästikin kuvata evankeliumin periaatteiden ”tarkoin soveltamiseksi”. Kuinka halu arvioida itseäsi päivittäin joka tasolla – teoissa, sanoissa, ajatuksissa, tunteissa ja uskomuksissa – auttaa sinua omistautumaan elinikäiselle kehittymiselle?