2022
Herran johdatuksella
Heinäkuu 2022


”Herran johdatuksella”, Liahona, heinäkuu 2022.

Myöhempien aikojen pyhien kertomaa

Herran johdatuksella

Vastoinkäymisten keskellä opin, että pystyn tekemään vaikeita asioita.

Kuva
sairaanhoitaja auttaa potilasta

Kuvitus Stephanie Hock

Koska olen anestesiasairaanhoitaja Yhdysvaltain laivaston reservissä, minut kutsuttiin koronaviruspandemian aikana töihin ja määrättiin New York Cityssä Jacob K. Javitsin kongressikeskukseen pystytettyyn kenttäsairaalaan, jossa annoin eturintamassa hoitoa kaupungin koronavirusepidemian ollessa pahimmillaan.

Kun aloitin työni, monet huolenaiheet täyttivät mieleni. Kannoin erityistä huolta siitä, kuinka huolehtisin potilaista ja taistelisin tätä heikentävää virusta vastaan.

Tunsin olevani kuin Nefi, sillä ”Henki johdatti minua edeltä käsin tietämättäni, mitä minun pitäisi tehdä” (1. Nefi 4:6). Tämä ajatus auttoi minua luottamaan taivaalliseen Isään ja rukoilemaan usein, että kuulisin Hänen äänensä, noudattaisin Hänen ohjeitaan ja antaisin potilailleni parasta mahdollista hoivaa.

Ensimmäisenä iltanani eräs potilas otettiin sisään kriittisessä tilassa. Kun työtoverini ja minä aloimme arvioida hänen tilaansa, huomasin pian, että hän pystyi kommunikoimaan vain espanjaksi. Olin siellä ainoa espanjaa puhuva. Olin oppinut puhumaan espanjaa ollessani lähetystyössä Venezuelassa.

Kun aloin puhua potilaalle, hän kysyi, tulisiko hän kuntoon. Vakuutin hänelle, että hän saisi parasta mahdollista hoitoa. Näin hänen silmissään suurta luottamusta ja lohtua. Koko loppuyön kävin usein hänen vuoteensa ääressä arvioimassa hänen tilaansa ja antamassa päivityksiä. Muutamassa päivässä hänen tilansa koheni merkittävästi ja hänet kotiutettiin.

Tehtäväni aikana tapasin monia potilaita, jotka kommunikoivat pääasiassa espanjaksi. Kykyni puhua heille tarjosi heille huojennusta ja varmuutta heidän toipumisensa aikana. 

Kun pohdin tätä kokemusta siitä, kun tavoittelin taivaallista johdatusta antaakseni potilaille parasta hoitoa, mieleeni muistuu seitsemänkymmenen koorumin jäsenen, vanhin Brook P. Halesin neuvo. Hän sanoi, että taivaallinen Isä osallistuu ”elämämme yksityiskohtiin” ja että ”meillä on oikeus jumalallisen johdatuksen jatkuvaan virtaan Pyhän Hengen vaikutuksen ja innoituksen kautta”.1

Tulin hyvin tietoiseksi siitä, että kykyni puhua espanjaa oli aivan yhtä arvokas kuin lääketieteelliset taitoni. Kun huolehdin muista, sain myös selkeän näkökulman siihen, että vastoinkäymisten keskellä ja Herran johdatuksella pystyn tekemään vaikeita asioita.