2022
Missä unelmat toteutuvat
Heinäkuu 2022


”Missä unelmat toteutuvat”, Liahona, heinäkuu 2022.

Julkaistaan vain sähköisenä: Henkilökuvia uskosta

Missä unelmat toteutuvat

Isäni uhkasi häätää minut talosta, jos liittyisin kirkkoon, mutta kun minut oli kastettu, näin elämässäni vain suuria siunauksia.

Kuva
Shyam, hänen vaimonsa Radhika ja heidän poikansa

Valokuva Shyamista vaimonsa Radhikan ja heidän poikansa kanssa Richard M. Romney

Ensimmäisenä lukiovuotenani eräs mukava tyttö luokaltani päätti jostakin syystä antaa minulle englanninkielisen Mormonin kirjan. En tiennyt, mikä se oli. Kun olin pieni, isäni oli antanut minulle hindinkielisen kirjan lyhennetyistä Raamatun kertomuksista. Niinpä kun yritin lukea pari sivua Mormonin kirjasta ja näin nimen Jeesus Kristus, ajattelin: ”Tämä näyttää Raamatulta.”

Pidin kirjan, mutta en lukenut sitä. En puhunut englantia, vaikka opiskelin sitä lukiossa. Samoihin aikoihin aloin valmistautua kokeisiin ystäväni kanssa, joka oli antanut minulle Mormonin kirjan. Olin hyvä kaikissa akateemisissa aineissani yhtä lukuun ottamatta.

”Olen todella huolissani englannin kokeistani”, sanoin ystävälleni. ”Pelkään, että epäonnistun.”

Hän vastasi: ”Minulla on ystäviä, jotka voivat auttaa sinua oppimaan englantia.”

Nuo ystävät olivat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaajia. Pian he alkoivat käydä kotonani ja antaa minulle opetusta englannin kieliopissa. Muutaman viikon kuluttua he alkoivat opettaa minulle evankeliumia.

Kun tutkin kirkkoa, lähetyssaarnaajat opettivat minulle Hengen hedelmistä (ks. Gal. 5:22–23) ja auttoivat minua ymmärtämään, kuinka Henki puhuu meille. He kehottivat minua myös kysymään taivaalliselta Isältä, onko heidän sanomansa totta. Rukoillessani en odottanut sellaista vastausta kuin Joseph Smith oli saanut, mutta halusin vastauksen tulevan siten, että tietäisin tekeväni oikean valinnan.

Tuo vastaus rukoukseeni tuli myöhään eräänä iltana tavalla, jota en voi kieltää. Se oli vastaus, joka oli täynnä valoa ja rauhaa. Tunsin kohottuneeni ja syntyneeni uudesti. Tuntui siltä, että halusin olla kiltein ihminen maailmassa. Jumala tiesi, kuinka vastata minulle, ja sen jälkeen minä tiesin, mitä tehdä. Itse asiassa pelkäsin, mitä minulle tapahtuisi, ellen menisi kasteelle.

Kun kerroin päätöksestäni vanhemmilleni, isäni vastusti sitä – ei siksi, ettei hän ole mukava mies, vaan kulttuuria koskevan painostuksen vuoksi. Hän ei ollut varma, kuinka yhteisömme ottaisi vastaan kasteeni.

”Jos menet kasteelle, sinut häädetään kodistamme”, hän sanoi minulle.

Sanoin kyynelissä äidilleni: ”Haluan todella mennä kasteelle, mutta näin isä sanoo.”

Hän vastasi: ”Mene vain. Katsotaan, mitä tapahtuu.”

Menin, ja minut kastettiin. Sen jälkeen en ole koskaan kääntynyt takaisin. Olen nähnyt elämässäni vain suuria siunauksia.

Isäni ei häätänyt minua, mutta vuoden tai parin ajan elämä kotona oli hankalaa. Kun perheessämme tapahtui jotakin vaikeaa, jotkut sukulaisistamme ja perheenjäsenistämme ajattelivat sen johtuvan siitä, että olin pettänyt jumalat päättämällä ottaa vastaan evankeliumin. Mutta kun vanhempani näkivät minussa myönteisiä muutoksia, asiat muuttuivat kotona. Kaksi vuotta kirkkoon liittymiseni jälkeen kastoin kaksi nuorempaa siskoani. Myöhemmin yksi muukin siskoni meni kasteelle.

Täyttynyt lupaus

Kun lähetyssaarnaajat opettivat minulle evankeliumia, ystävä, joka antoi minulle Mormonin kirjan, lupasi minulle, että jos lukisin sen kannesta kanteen englanniksi, oppisin puhumaan englantia. Otin tuon lupauksen vakavasti, joten aloin lukea, vaikka en aluksi ymmärtänyt paljoakaan. Luin ja tutkin Mormonin kirjaa joka päivä ja joka ilta. Pidin sitä jopa tyynyni alla, jotta jos heräisin yöllä, voisin alkaa taas lukea.

Vuoden sisällä puhuin englantia niin hyvin, että pystyin työskentelemään englanninkielisessä puhelinpalvelukeskuksessa. Kun olin säästänyt rahaa, minut kutsuttiin Bangaloren lähetyskentälle Intiaan.

Lähetystyöni aikana olin todella huolissani siitä, ettei koko perheeni ollut kirkossa yhdessä. Erään kerran luin tämän jakeen: ”Katso, sinulla on ollut monta ahdinkoa perheesi tähden, mutta minä siunaan sinua ja sinun perhettäsi, niin, – –; ja päivä tulee, jolloin he uskovat ja tuntevat totuuden ja ovat yhtä sinun kanssasi minun kirkossani” (OL 31:2).

Tunsin Hengen niin vahvana, että tiesin tämän jakeen puhuvan minulle. Kesti 14 vuotta, ennen kuin tuo lupaus toteutui perheessäni. Mutta kolme vuotta sitten kastoin molemmat vanhempani. Nyt me kaikki olemme kirkon jäseniä yhtä veljeäni lukuun ottamatta.

Sanon tämän usein: ”Kirkko on paikka, missä unelmat toteutuvat.” Kirkon ansiosta minulla on asioita, joita halusin eniten. Opin puhumaan englantia. Palvelin lähetystyössä, ja se oli täynnä ihmeitä. Lähetystyöni jälkeen tapasin Radhikan, joka on nyt kaunis vaimoni, ja meidät on sinetöity Bernin temppelissä Sveitsissä. Meillä on nelivuotias poika. Perheeni on kanssani kirkossa. Kaikki hyvät unelmani ovat toteutuneet.