Palvelulähetystyössä Turussa
Jaana ja Jukka Aarnipuro saivat vaarnanjohtaja Koivistolta kutsun aloittaa palvelulähetyssaarnaajan tehtävässä koronakeväänä 2020. Kun kahden vuoden palvelus tuli täyteen, heiltä kysyttiin, voisivatko he jatkaa, ja niin sitten sovittiin vielä yhdestä vuodesta. Tulee ajatelleeksi, mistä tämä into ja voima tukea toistenkin nuoria oikein tulee, kun omaa perhettä on jo kahdeksan lasta ja lastenlapsia seitsemäntoista. Veli Aarnipuro sanoo siihen nöyrästi: ”Olemme kiitollisia evankeliumista. Perheemme ja avioliittomme rakentuu evankeliumin kalliolle.”
Sisar ja veli Aarnipuron pääasiallinen tehtävä on nyt tukea Turun kahden seurakunnan nuoria aikuisia. Maanantaisin on nuorten aikuisten perheilta, keskiviikkoisin instituutti.
”Teemme molempiin tarjoilun. Keskiviikkoiltaisin se on yleensä voileipää, perheillassa esimerkiksi tacoja tai jotakin vastaavaa. Jukan paistamat pannukakut käyvät hyvin kaupaksi. Kesäaikana siirrytään sitten lettuihin. Nuoret tekevät keskenään suunnitelmat, mitä toimintoja haluavat. Me olemme Jukan kanssa niissä vain taustalla”, kertoo sisar Aarnipuro. Molemmista on mukava touhuta yhdessä toisten auttamiseksi.
Molemmat ovat vaikuttuneita siitä tarmosta ja energiasta, jolla nuoret suunnittelevat ja toteuttavat ohjelmiaan. ”He ovat todella hienoa porukkaa, on kiva toimia heidän kanssaan”,
vakuuttaa veli Aarnipuro. Hän jatkaa: ”Siinä joukossa on luontaisia johtajia, jotka palvelevat toisiaan suurella sydämellä. On hienoa, että kirkko panostaa nuoriin ja on ollut aina anteliaasti mukana.”
Nyt palvelutehtävä on lähtenyt laajentumaan myös vanhusten tukemiseen omassa seurakunnassa.
”Tehdään kirkkokyydityksiä, asiointeja ja ollaan mukana muutoissa. Korona on tehnyt sen, että kaikkia ei ole edes tavoitettu”, kertoo veli Aarnipuro.
”Kaikessa pitäisi pyrkiä siihen, että Herra hyötyy ja Kristuksen valtakunta menee eteenpäin”, veli Aarnipuro selittää. ”’Kun olette lähimmäistenne palveluksessa, olette pelkästään Jumalanne palveluksessa’ (Moosia 2:17).
Herra antaa viikoittain ohjeita: ’Tee tämä ja saat olla sitten rauhassa.’ Herra maksaa kymmen- tai satakertaisesti”, avaa veli Aarnipuro yhteyttä Herran kanssa. ”Silloin, kun oltiin murrosikäisten lasten kanssa kovassa myrskyssä, oltiin täysin Herran kädessä. Ei olisi pystytty toimimaan hetkeäkään ilman Häntä”, vakuuttavat sisar ja veli Aarnipuro yksissä tuumin. ”Saimme ilmoitusta ilmoituksen perään omaa perhettä varten”, vahvistaa sisar Aarnipuro.
Henkilökohtaisia valintoja
Kakutukset, yhteiset ruokailut, joulupuurot ja torttuhetket seurakunnassa, juhlat Suomeen vierailulle tulleille lähetyssaarnaajille Aarnipurojen kotona. Ennen näkemätöntä venymistä ja jaksamista. Kaikissa näissä yhteisissä tapahtumissa mukana olleet ovat vahvistuneet ja tunteneet ihanaa rakkautta ja ykseyttä.
Sisar Aarnipuro oli 52-vuotias, kun hän aloitti yliopisto-opinnot. ”Olet 56, kun valmistut ekonomiksi, eihän siitä ole mitään hyötyä”, pohti puoliso. ”Suorastaan kihisin kiukusta”, hän tunnustaa. ”Sitten tuli viesti: ’Sanot yhden sanan, niin Jaana lopettaa, mutta voisit myös ottaa vastaan siunaukset!’ Miten hienoa nyt onkaan, kun Jaana voi tehdä työtä kotona täysin turvassa”, kertoo veli Aarnipuro.
”Opiskelut olivat kesken, kun minut kutsuttiin Apuyhdistyksen johtajaksi”, kertoo sisar Aarnipuro. ”Jukalle oli tietysti kerrottu etukäteen asiasta ja kysytty hänen mielipidettään. Kun tulin piispan huoneesta, Jukka sanoi: ’Sinä päätät, minä tuen.’
Ensimmäinen ajatukseni oli, että täytyy jättää jotakin pois – lopettaa koulu”, tuumi sisar Aarnipuro. ”Siinä oli sitten pari kolme kurssia, jotka ajattelin hoitaa loppuun. Kun olin yhdessä tentissä, johon en ehtinyt kunnolla valmistautua, tuli ahaa-elämys. Osasin vastata jokaiseen kohtaan. Sitten tuli viesti: ’Et lopeta opiskelua, hidastat vain tahtia, että pystyt hoitamaan tehtäväsi.’”
Nyt Aarnipuroilla katsotaan kohti uusia mahdollisuuksia. He pyörähtivät aikoinaan Espanjassa. Suunnitelmissa on nyt, että seitsemän vuoden kuluttua hakeudutaan vanhemmaksi lähetyssaarnaaja-aviopariksi esimerkiksi Utahiin. Sisar Aarnipuroa kiinnostaa toimistopuoli, piispan varastohuone kumpaakin. Veli Aarnipuro taas veistelee olevansa ikuinen ”handyman”, mies, joka osaa tehdä vaikka mitä, mutta ei mitään hyvin. Oikeasti tilanne on ihan päinvastoin. Kaikki, mihin veli Aarnipuro tarttuu, tuottaa kaunista tulosta.
”Suurin siunaus perheessä on ollut se, että löysimme evankeliumin”, vakavoituu veli Aarnipuro. ”Perhe on aina ensimmäisenä mielessä. Ei ole perhettä ilman kirkkoa. Ei ole kirkkoa ilman perhettä. Tämä on ollut henkilökohtainen matka. Temppelissä veljien puolella on taulu Kristuksesta pienen vaaleatukkaisen pojan kanssa, jolla on oliivipuun oksa kädessä. Olen se pieni poika. Pieni osanen evankeliumin suuressa kokonaisuudessa. En ole ikinä löytänyt kirkosta mitään kielteistä. Se on maailman paras ’tuote’, mutta käsittämätöntä, miten vaikeaa evankeliumia on levittää. Odotamme kuitenkin aikaa, jolloin kirkkoon tulee jäseniä ovista ja ikkunoista. Jotakin sellaista tapahtuu, mikä kääntää ihmiset Herran puoleen.”