2013
Meidän sivumme
Tammikuu 2013


Meidän sivumme

Carolina L., 11, Venezuelasta, on varttunut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ja on aina halunnut käydä Caracasin temppelillä. Maaliskuussa 2012 hän kävi temppelillä ensimmäisen kerran. Se teki hänet hyvin iloiseksi.

Minulla on hyvin erityinen perhe. Kirkko on kuuden tunnin matkan päässä, mutta me käymme kirkossa silloin kun voimme. Isäni siunaa sakramentin meille joka sunnuntai, ja äitini opettaa minua Alkeisyhdistyksessä. Me käymme Recifen temppelissä kerran vuodessa. Minä lähden lähetystyöhön sitten kun olen tarpeeksi vanha. Minä tutkin pyhiä kirjoituksia ja rukoilen joka päivä. Minä yritän olla taivaallisen Isän mieleen olemalla hyvä poika. Minä rakastan evankeliumia hyvin paljon.

Kevin L., 8, Brasilia

Kun minä kävin temppelissä, minulla oli hauskaa isän ja veljeni Ryanin kanssa sillä aikaa kun äiti ja hänen ystävänsä olivat istunnossa. Olin hyvin kunnioittava, kun olin temppelin odotushuoneessa. Oli jännittävää olla taivaallisen Isän huoneessa ja tuntea Hengen kautta Hänen rakkautensa ja ystävällisyytensä. Minä rakastan Herran huonetta.

Jorge M., 6, Costa Rica

Pikkusiskostani Omegasta ja minusta on ihanaa nähdä temppeli. Kun seurakuntamme käy Monterreyn temppelissä, me lähdemme keskiyöllä, ja matka sinne kestää kuusi tuntia. Tiedän, että temppeli on paikka, jossa perheistä voi tulla iankaikkisia. Pian me muutamme Tuxtla Gutiérreziin. Siellä on temppeli, ja voimme käydä siellä useammin. Minä olen kiitollinen temppeleistä.

Helem N., 4, Meksiko

Solene S., 6, Brasilia

Tässä on piirustus Asunciónin temppelistä. Olen hyvin onnellinen, koska meidät sinetöidään pian iankaikkiseksi perheeksi. Kiitän taivaallista Isää siitä, että Hän on antanut minulle perheen.

Angelo N., 5, Paraguay

Kun astuin sisään Quetzaltenangon temppeliin, tunsin suunnatonta rauhaa. Temppelin vihkimisen aikana tunsin itseni hyvin onnelliseksi. Puheet painuivat sydämeni syvyyksiin.

Juan G., 11, Guatemala