Ryöstö, kirja ja todistus
Asun Chilessä ja olen ollut kirkon jäsen kahdeksanvuotiaasta asti. Olen aina tiennyt olevani oikeassa kirkossa ja tunsin, että minulla oli todistus Mormonin kirjasta, mutta se oli lainattu todistus. Vaikka halusinkin lukea Mormonin kirjan, en ollut koskaan lukenut sitä kokonaan läpi. En ollut koskaan lukenut ensimmäistä Nefiä pidemmälle.
Heinäkuun 4. päivän iltana 2002 ystäväni ja minä osallistuimme Mormonin kirjan kurssin instituuttiluokkaamme. Jäimme tunnin jälkeen juttelemaan, kunnes huomasimme, että oli tullut myöhä. Lähdimme kävelemään kotiin neljännestä yli kymmenen aikoihin, ja kun tulimme paikkaan, jossa meidän oli määrä erota, pysähdyimme ja jatkoimme juttelemista.
Kaksi miestä kulki ohi ja kysyi meiltä, mitä kello oli, mutta olimme niin syventyneitä keskusteluumme, että tuskin kuulimme heitä. Yhtäkkiä he tulivat takaisin. Toinen heistä tarttui minusta kiinni käsivarsillaan ja painoi veitsen kaulaani vasten. Sitten hän päästi minut irti ja uhkasi ystävääni. Toinen mies pyysi meiltä rahoja, ja kun sanoimme, ettei meillä ollut yhtään, he olivat raivoissaan. He vaativat saada takkimme ja reppumme.
Minun oli tehnyt mieli sitä takkia pitkän aikaa, ja vihdoin kuukausi aikaisemmin olin pystynyt ostamaan sen. Ja pidin kovasti repustani, jonka isoveljeni oli antanut minulle. Ystävälläni oli repussaan koulutöitä, jotka hänen piti palauttaa. Olin todella peloissani – miltei paikalleen jähmettyneenä. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun olin joutunut ryöstön kohteeksi.
Ilman epäröintiä annoimme heille tavaramme. Yhtäkkiä sanoin kuitenkin: ”Odottakaa! Saanko ottaa repusta Mormonin kirjani? Se on ainoa arvokas esine, joka minulla on.” Varas katsoi minua oudoksuen, mutta antoi minun ottaa kirjan. Sitten he pakenivat.
Puristin kirjaa rintaani vasten enkä välittänyt mistään muusta. Tunsin rauhaa, koska olin pelastanut tämän kallisarvoisen kirjan kahdelta rikolliselta.
Sinä iltana päätin osoittaa arvostavani enemmän tätä aarrettani sekä kaikkia niiden ihmisten tekemiä uhrauksia, jotka olivat tuoneet sen päivänvaloon. Aloin lukea sitä, ja aloin tuntea sanoin kuvaamatonta rauhaa ja valtavaa iloa. Yhtäkkiä se oli minulle hyvin paljon arvokkaampi. Sain kirjan luettua kaksi kuukautta myöhemmin, ja vihdoinkin sain kirjasta henkilökohtaisen todistuksen.
En vieläkään tiedä, mistä sain rohkeutta pyytää kirjaani takaisin, mutta en kyllä koskaan kadu sitä, että tein niin. En haudo mielessäni mitään pahoja tunteita niitä miehiä kohtaan, koska sen kokemuksen kautta sain kaipaamani todistuksen.
Se todistus auttoi minua kiinnostumaan palvelemisesta lähetystyössä. Olen nyt palannut kotiin palveltuani Argentiinassa, missä saatoin kertoa ihmisille Mormonin kirjasta ja siitä, kuinka ihmeellistä tämä työ todellakin on.