Rakentua JA riemuita yhdessä

A. Roger Merrill

pyhäkoulun ylijohtaja

Kuva

Miettikääpä seuraavia kysymyksiä ja pyhien kirjoitusten niihin antamia vastauksia:

Minkä avulla Gadiantonin rosvot hävitettiin?

”Ja tapahtui, että lamanilaiset ajoivat takaa Gadiantonin rosvojoukkoa; ja he saarnasivat Jumalan sanaa sen jumalattomamman osan keskuudessa, niin että tämä rosvojoukko hävitettiin kokonaan lamanilaisten keskuudesta” (Hel. 6:37).

Mikä voi suojella meitä vastustajan kiusauksilta ja palavilta nuolilta?

”Eikä kukaan, joka kuulisi Jumalan sanaa ja pitäisi siitä kiinni, koskaan hukkuisi, eivätkä vastustajan kiusaukset ja palavat nuolet voisi voittaa eikä sokaista heitä eksyttääkseen heidät tuhoon” (1. Nefi 15:24).

Mikä vaikuttaa meidän mieleemme voimallisemmin kuin kuoleman tai sodan uhka?

”Ja nyt, koska sanan saarnaamisella oli suuri taipumus johdattaa kansaa tekemään sitä, mikä oli oikein – niin, sillä oli ollut kansan mieleen voimallisempi vaikutus kuin miekalla tai millään muulla, mitä heille oli tapahtunut – sen tähden Alma ajatteli olevan hyväksi, että he kokeilisivat Jumalan sanan voimaa” (Alma 31:5).

Mikä saa meidät riemuitsemaan yhdessä?

”Sen tähden se, joka saarnaa, ja se, joka ottaa vastaan, ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja riemuitsevat yhdessä” (OL 50:22).

Kiinnostavaa kyllä, vastaus kaikkiin näihin kysymyksiin on sama: Jumalan sanan voima. Juuri sen avulla meidän on mahdollista suojella lapsiamme ja voittaa viimeisten aikojen suuret haasteet – henkilökohtaisessa elämässämme, perheessämme ja maailmassa.

Kuinka me siis saamme osaksemme ne siunaukset, jotka ovat meidän ulottuvillamme Jumalan sanan voiman kautta? Henkilökohtainen opiskelu on epäilemättä perustavaa laatua olevalla sijalla. Saamme suurta voimaa kuitenkin myös silloin, kun opimme, kuinka opettaa ja vastaanottaa sanaa Hengen avulla. Näin me rakennumme ja riemuitsemme yhdessä.

Vastaanottaminen Hengen avulla

Vaikka evankeliumin opetustilanteessa kiinnitetäänkin aiheellisesti suurta huomiota opettajan rooliin, niin meidän on tarkasteltava huolellisesti myös omaa rooliamme oppijoina.

Eräänä sunnuntaina muutama vuosi sitten palvellessani vyöhykeseitsenkymmenenä paikallinen lähetysjohtaja ja minä matkustimme yhdessä pitämässä kokouksia muutamien eri ryhmien kanssa. Kun saavuimme viimeiseen kokoukseen, olimme kumpikin väsyneitä. Olimme jo ajaneet yli 300 mailia (480 km) ja puhuneet useita kertoja. Aloitimme kokouksen ja aloimme käydä läpi samaa luetteloa, jonka olimme käyneet läpi muissa kokouksissa.

Meidän puhuessamme tapahtui kuitenkin jotakin suurenmoista. Hengen vaikutus voimistui, ja opettaminen ja oppiminen siirtyivät uudelle tasolle, mitä jatkui koko kokouksen ajan. Myöhemmin huomautimme toisillemme: ”Se oli mahtavaa. Se oli päivän paras kokous!”

Mikä sai aikaan eron? Syynä ei ollut mikään, mitä me olisimme tehneet. Emme olleet yhtäkkiä muuttuneet etevämmiksi tai kaunopuheisemmiksi tai hengellisemmiksi. Itse asiassa, jos jotakin, niin olimme jokseenkin uupuneita päivän tilaisuuksista. Käsittelemämme aiheet olivat samoja, joita oli käsitelty muissa kokouksissa.

Kun keskustelimme asiasta, huomasimme, että viimeiseen kokoukseen osallistuneet ihmiset olivat nöyrempiä ja hengellisesti valmistautuneempia. Sen tuloksena he olivat avoimempia ja tunsivat suurempaa sanan nälkää, ja Herra pystyi käyttämään meitä tehokkaammin kanavana siunatakseen heidän elämäänsä. Sen kokouksen onnistuminen johtui enemmän heistä kuin meistä.

Sittemmin olen löytänyt lukuisia esimerkkejä tästä periaatteesta toiminnassa. Missään sitä ei opeteta selvemmin kuin Herran itsensä palvelutyössä, jonka Hän suoritti kuolevaisuudessa. Evankeliumissa Matteuksen mukaan sanotaan, että kun Vapahtaja ”meni kotikaupunkiinsa, – – [niin] koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa” (Matt. 13:54, 58). Voimme miltei kuulla Moronin julistavan taustalla: ”Minä tahdon kehottaa teitä olemaan kieltämättä Jumalan voimaa, sillä hän toimii voiman kautta ihmislasten uskon mukaan, samana tänään ja huomenna ja ikuisesti” (Moroni 10:7, kursivointi lisätty).

Pyytäisin teitä nyt ajattelemaan sitä, mitä tästä periaatteesta seuraa, mitä tulee omaan kykyynne saada suuria hengellisiä kokemuksia, kun osallistutte sunnuntaina luokkaan tai sakramenttikokoukseen. Mikä on teidän roolinne sellaisen ympäristön luomisessa, jossa Henki voi opettaa teille ne asiat, jotka teidän on tarpeen tietää? Jos kirkon jokin luokka tai sakramenttikokous tuntuu teistä ikävystyttävältä, kertooko se enemmän opettajasta – vai teistä?

Miettikääpä sitä, mitä presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) vastasi, kun joku kerran kysyi häneltä: ”Mitä tehdä, jos huomaa olevansa ikävystyttävässä sakramenttikokouksessa?” Presidentti Kimball mietti hetken ja vastasi sitten: ”En tiedä; en ole koskaan ollut sellaisessa.”¹ Monien kirkossaolovuosiensa aikana presidentti Kimball oli epäilemättä ollut monissa kokouksissa, joissa ihmiset olivat lukeneet puheensa, puhuneet yksitoikkoisella äänellä tai esittäneet matkakertomuksia sen sijaan, että olisivat opettaneet oppia. Kuitenkin mitä todennäköisimmin presidentti Kimball opetti, ettei hän mennyt sakramenttikokoukseen viihtyäkseen; hän meni palvelemaan Herraa, uudistamaan liittonsa ja saamaan opetusta korkeudesta. Jos hän osallistuisi avoimin sydämin, haluten tulla ravituksi ”Jumalan hyvällä sanalla” (Moroni 6:4) ja rukoillen puhujien puolesta – pikemminkin kuin arvostellen heitä – Henki opettaisi hänelle sen, mitä hänen tulisi tehdä ollakseen tehokkaampi ja uskollisempi opetuslapsi. Presidentti Kimball opetti Hengen avulla oppimisen periaatetta.

Opissa ja liitoissa Herra opettaa meille sekä opettamista että oppimista Hengen avulla:

”Totisesti minä sanon teille: Saarnaako se, jonka minä olen asettanut ja lähettänyt maailmaan saarnaamaan totuuden sanaa Lohduttajan mukaan totuuden Hengessä, sitä totuuden Hengessä vai jollakin muulla tavalla?

Ja jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta.

Ja vielä, ottaako se, joka ottaa vastaan totuuden sanan, sen vastaan totuuden Hengen kautta vai jollakin muulla tavalla?

Jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta.

Miksi siis ette voi ymmärtää ja tietää, että se, joka ottaa sanan vastaan totuuden Hengen kautta, ottaa sen vastaan sellaisena kuin sitä saarnataan totuuden Hengen mukaan?

Sen tähden se, joka saarnaa, ja se, joka ottaa vastaan, ymmärtävät toisiansa, ja molemmat rakentuvat ja riemuitsevat yhdessä.” (OL 50:17–22.)

Huomatkaa Hänen sanovan, että jos me opetamme tai otamme vastaan jollakin muulla tavalla kuin Hengen kautta, se ei ole Jumalasta. Vain Henki tuntee meidän jokaisen ajatuksemme, jokaisen tunteemme, jokaisen tarpeemme. Vain Hän voi välittää täsmällisesti ja yksilöllisesti meille jokaiselle sen, mitä meidän tulee tietää Jumalan täydellisen viisauden perusteella.

Oppijoina meidän ei pidä odottaa, että meitä jatkuvasti viihdytetään, että tunteitamme herkistetään tai meitä hemmotellaan. Meidän tulee aktiivisesti ja rukoillen valmistautua sekä etsiä erityistä innoitusta Hengeltä, jotta Hän auttaisi meitä kohtaamaan oman elämämme ainutlaatuiset haasteet. Sillä, opettaako luokkaa veteraaniopettaja, jolla on 20 vuoden kokemus instituutista, vai uusi käännynnäinen, joka on ammatiltaan putkimies eikä ole koskaan ennen opettanut luokassa, ei pitäisi olla suurtakaan vaikutusta oppimisemme laatuun. Pietari oli kalastaja. Joseph Smith oli käynyt koulua vain kolme vuotta. Juuri Hengeltä meidän tulee etsiä opetusta, ja kykymme vastaanottaa Hengen vaikutusta riippuu täysin meistä itsestämme.

Etsiä ja kysyä

Kuinka me siis otamme vastaan Hengen avulla? Ehdottaisin kahta ajatusta: hyväksymme vastuun omasta oppimisestamme ja esitämme oikeita kysymyksiä.

Ensimmäinen ajatus tulee Almalta: ”Jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoitatte vähäsen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani” (Alma 32:27).

Me emme voi suhtautua evankeliumin oppimiseen välinpitämättömästi ja odottaa saavamme sanan voimaa elämäämme. Meidän täytyy herätä ja herättää kykymme. Meidän täytyy kokeilla Hänen sanojaan. Meidän täytyy osoittaa uskoa. Meidän täytyy haluta uskoa. Meidän täytyy antaa tämän halun tehdä työtä itsessämme ja antaa sijaa osalle Hänen sanoistaan. Huomatkaa, ettei Alma kuvaile ”ilmestyn paikalle sunnuntaina ja odotan opettajan viihdyttävän minua” -asennetta. Hän opettaa meille, että meidän täytyy ottaa vastuu omasta oppimisestamme ja tavoitella uskossa, jos odotamme saavamme sanan voiman elämäämme.

Toinen ajatus tulee Jaakobilta – niistä pyhistä sanoista, jotka innoittivat Joseph Smithiä menemään pyhään lehtoon:

”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne.” (Jaak. 1:5–6.)

Herra opastaa meitä jatkuvasti kysymään, etsimään ja kolkuttamaan antaen meille jumalallisen lupauksen, että tulemme saamaan ja löytämään ja että ilmoituksen ovet tullaan avaamaan meille. Oikeiden kysymysten esittäminen on Herran antama kaava, jolla voimme kutsua Hengen opastuksen elämäämme. Miettikääpä joitakin niistä monista kysymyksistä, joita Josephilla oli mielessään, kun hän luki Jaakobin sanat:

”Tämän sanasodan ja mielipidetemmellyksen keskellä sanoin usein itselleni: Mitä on tehtävissä? Mitkä näistä kaikista ryhmäkunnista ovat oikeassa, vai ovatko ne peräti kaikki väärässä? Jos jokin niistä on oikeassa, mikä se on ja kuinka saan tietää siitä?”(JS–H 10.)

Jaakobin sanat tulivat voimallisesti Josephin sydämeen (ks. JS–H 12), koska hänellä oli mielessään kysymyksiä.

Millaisia kysymyksiä meidän olisi siis soveliasta esittää? Oletetaan, että teidän on määrä osallistua pyhäkoulun oppitunnille, jolla käsitellään näitä Jaakobin kirjeen jakeita. Kun valmistaudutte oppitunnille – tai vain ajattelette näitä jakeita oppitunnilla – voisitte pohtia seuraavanlaisia kysymyksiä:

Kuka Jaakob oli? Mitkä kysymykset tai olosuhteet toivat esiin tämän nimenomaisen kohdan?
Mitä on viisaus?
Mitä merkitsee ”pyytää uskossa”?
Onko mahdollista pyytää asioista, joita ei ymmärrä, ja silti pyytää ”lainkaan epäilemättä”? Mitä epäileminen tarkoittaa? Milloin ja miksi itse epäilen? Millaisia valintoja voin tehdä varmistuakseni, etten epäile?
Millaisissa olosuhteissa olen tuntenut tuulen ajavan minua sinne tänne? Millaista oivallusta voin saada niistä hetkistä, jotta ne voisivat auttaa minua pyytämään uskossa?
Mitä oppeja tai periaatteita näissä jakeissa opetetaan? Missä muualla pyhissä kirjoituksissa opetetaan näitä periaatteita?
Kuinka nämä periaatteet liittyvät Vapahtajan elämään ja palvelutehtävään? Kuinka ne voivat auttaa minua pääsemään lähemmäksi Häntä?
Kuinka nämä periaatteet voivat auttaa minua tai rakkaitani kohtaamaan erityisiä haasteitamme ja mahdollisuuksiamme?

Kun teemme oman osamme esittäen innoitettuja kysymyksiä ja etsien vilpittömästi opastusta elämäämme, me kutsumme Hengen opettamaan meitä sanan voimalla.

Opettaminen Hengen avulla

Herra on sanonut, että sen lisäksi, että otamme vastaan Hengen avulla, meidän on määrä myös opettaa Hengen avulla. Mitä se tarkoittaa?

Kenties olette nähneet, kun joku (tai jopa te itse) kävelee käytävää pitkin opettamaan luokkaa, silmäilee oppikirjaa ja sanoo: ”No niin, minulla ei ole ollut aikaa valmistautua. Minun täytyy vain opettaa Hengen avulla.” Tai kenties olette nähneet jonkun (tai olette itse) käyttäneen viikkoja oppiaiheen valmistamiseen, joka koostuu huolellisesti laadituista monisteista, moninaisista havaintomateriaaleista ja sanasta sanaan kirjoitetusta käsikirjoituksesta, jonka pohjalta hän aikoo ”opettaa Hengen avulla”.

Esitän, ettei kumpikaan näistä tavoista ole sitä, mitä Herra tarkoittaa.

Opettamisen malli kaikkialla kirkossa on esitetty pyhissä kirjoituksissa, ja sitä on täydennetty Saarnatkaa minun evankeliumiani -oppaassa. Meille opetetaan, että meidän tulee pyrkiä ensiksi saamaan Herran sana (ks. OL 11:21) – toisin sanoen valmistautumaan kunnolla tutkimalla, pyytämällä ja etsimällä vastauksia oikeisiin kysymyksiin ja laatimalla opetuksen luonnos. Sitten meitä opetetaan olemaan todellisessa opetustilanteessa täysin avoimia Hengen opastukselle sen suhteen, mitä meidän tulee sanoa ja tehdä.

Hiljattain pidetyssä maailmanlaajuisessa johtajien koulutuskokouslähetyksessä presidentti Gordon B. Hinckley lainasi seuraavan jakeen Opista ja liitoista:

”Älkääkä olko etukäteen huolissanne siitä, mitä sanotte; vaan kootkaa mieleenne alati elämän sanoja, niin teille annetaan tuona hetkenä se osa, mikä mitataan kullekin ihmiselle” (OL 84:85).

Sitten hän huomautti: ”Tämä on neuvo Herralta. Sitä ei voi sivuuttaa seurauksitta.”²

Meidän tulee koota mieleemme ”alati elämän sanoja” – eli lukea, tutkia ja kysyä Herralta ja valmistautua – sekä luottaa Hengen antavan meille ”tuona hetkenä [sen osan], mikä mitataan kullekin ihmiselle”. Tämä on totta, olimmepa sitten opettamassa luokkaa tai pitämässä puhetta sakramenttikokouksessa tai vaarnakonferenssissa. On olemassa kuitenkin yksi olennainen ero: luokassa opettaja harvoin esittäisi saarnaa, eikä puhuja sakramenttikokouksessa tai vaarna- tai piirikonferenssin sunnuntaikokouksessa johdattelisi keskustelua.

Luokassa opettaminen Hengen avulla on pääosin sitä, että luo ympäristön, jossa Henki voi asua, ja esittää innoitettuja kysymyksiä niin, että voimme ”opettaa [toisillemme] valtakunnan oppia” (OL 88:77).

Kuten vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on sanonut luokkahuoneessa tapahtuvasta opetuksesta: ”Älkää koskaan, ja minä tarkoitan koskaan, luennoiko niin, etteivät oppilaat pääse osallistumaan. ’Puhuva pää’ on heikoin tapa opettaa luokassa. – – Varmistukaa siitä, että osallistuminen on runsasta, koska se, että oppilaat käyttävät sillä tavalla tahdonvapauttaan, antaa Pyhälle Hengelle mahdollisuuden opettaa. Se myös auttaa oppilasta painamaan mieleen sanomanne. Oppilaiden esittäessä totuuksia omin sanoin ne varmentuvat heidän sielussaan ja vahvistavat heidän henkilökohtaista todistustaan.”³

Opettamisen kotona tulee samalla tavoin tapahtua Hengen avulla. Vaikka meillä onkin joitakin säännöllisiä suunniteltuja opetushetkiä, kuten perheen yhteinen pyhien kirjoitusten tutkimishetki ja perheilta, suurin osa opettamisesta tapahtuu odottamattomina opetustuokioina ja esimerkin kautta. Näihinkin pätee tämä periaate: vanhempien tulee koota mieleensä ”alati elämän sanoja”, jotta he ovat opetustuokioiden tullen valmiita ja avoimia Hengen vaikutukselle.

Kun noudatamme Herran meitä varten laatimaa suunnitelmaa opettaa ja ottaa vastaan Hengen avulla, me todellakin rakennumme ja riemuitsemme yhdessä – niin omassa perheessämme kuin myös suuremmassa Jumalan perheessä.