2007
Kaikki todistaa Hänestä
Tammikuu 2007


Kaikki todistaa Hänestä

Hän on tie, valo, elämän leipä, elävä vesi, kulmakivi. Koko Uuden testamentin palvelutyönsä ajan Vapahtaja rinnasti jumalallisen tehtävänsä ja opetuksensa sellaisiin asioihin, joita ihmiset saattoivat ymmärtää.

Nämä nuoret aikuiset Saksassa ovat myös oppineet, että ”kaikki todistaa [Jeesuksesta Kristuksesta]” (Moos. 6:63). Tässä he kertovat Häntä koskevasta todistuksestaan.

Tie

”Tuomas sanoi hänelle: ’Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?’

Jeesus vastasi: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.’” (Joh. 14:5–6.)

René Cyron:

”Vartuin osajäsenperheessä. Minun oli päätettävä varhain, mitä tietä lähtisin kulkemaan. Raamatun kertomukset, joita äitini kertoi minulle, tekivät minuun suuren vaikutuksen. Näin, kuinka äitini eli. Näin, kuinka isäni perhe eli. Näin, kuinka kirkossa ihailemani ihmiset elivät. Tiesin heidän seuraavan Vapahtajan tietä, ja päätin mennä kasteelle.

Kun nyt teen valintoja, ajattelen sitä, mitä olen oppinut Hänestä, ja yritän jäljitellä Häntä. Hän on osoittanut minulle täydellisemmän tien. Hän voi auttaa meitä kehittämään ja ilmentämään meissä piileviä ominaisuuksia. Olisin epätoivoinen, ellen pystyisi muuttumaan, mutta tiedän, että Hänen avullaan muutos on mahdollinen.”

”Minä seison ovella ja kolkutan”

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20.)

René Cyron:

”Vapahtaja kolkuttaa, koska Hän rakastaa meitä. Hänellä on paljon tarjottavana, mutta Hän on antanut minulle vapauden valita, avaanko Hänelle oven vai en. Hän opettaisi minua, auttaisi minua vahvuuksieni ja heikkouksieni kanssa.

Voin avata oven olemalla nöyrä ja hyväksymällä sen, että Hän pystyy opettamaan minua. Voin avata oven hyväksymällä sen, mitä opetetaan, käsittämällä, että minussa on muutettavaa.

Toivon, että aina tunnistan Hänet ovella, koska kolkuttamassa on muitakin. Ja minua pyydetään tekemään samoin – löytämään toisia ja kutsumaan heitä tulemaan Hänen luokseen. Meidän kauttamme heidän tulisi pystyä näkemään vilaus Hänestä.”

Lunastajamme kallio

”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.

Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.” (Matt. 7:24–25.)

”Muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, – – joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät voi sortua” (Hel. 5:12).

Maike Adler:

”Vartuin kirkon jäsenenä, mutta siinä vaiheessa kun olin 14, minun oli päätettävä, kuinka sitoutunut olin – mitä tietä elämäni kulkisi. Menisinkö ystävieni kanssa juhliin, joihin he jatkuvasti minua pyysivät, vai menisinkö seminaariin? Puhuin vanhempieni kanssa ja rukoilin. Sain todistuksen ja tiesin, että minun oli mentävä seminaariin.

Ilman Vapahtajaa koko elämäni olisi täysin erilainen – ystäväni, arvoni. En tietäisi, miksi olen täällä. Monet ihmiset antavat neuvoja, mutta maailman arvot ja käsitykset moraalista muuttuvat ja vaihtuvat. Jos olen rakennettu sellaisen varaan, mikä ei ole lujaa, ja se vaihtuu, niin minun on rakennettava joka kerta uudelleen. Täytyy olla jotakin muuttumatonta, jonka varaan rakentaa. Kristus ei muutu koskaan. Hänen oikeansa on aina oikea. Häneen voi turvautua. Hän ei päästä sinua koskaan lankeamaan.”

Maailman valo

”Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: ’Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.’” (Joh. 8:12.)

Jan-David Wohlleben:

”Hänen evankeliuminsa on valo, joka antaa selvän suunnan elämässä – suunnan, josta voin pitää tiukasti kiinni. Hänen opetustensa kautta saamme ymmärryksen siitä, miksi olemme maan päällä. Hänen sovituksensa ansiosta voimme palata Jumalan luo parannuksen kautta. Nykyään harkitsen enemmän sitä, mitä teen, ja valitsen huolellisemmin sanani.

Kristuksen kirkon jäsenen ei tarvitse koskaan olla yksin. Apua on aina saatavilla. Hän antaa minulle lohtua, Hän auttaa minua haasteideni kanssa, Hän auttaa minua tekemään päätöksiä, kun pyydän Häntä vilpittömin sydämin rukouksessa. Hänen seuraamisensa on muuttanut elämäni.”

Elävä vesi

”Jeesus sanoi naiselle: ’Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä. – –

Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.’” (Joh. 4:10, 14.)

Jasmin Zanardo:

”Olen kiitollinen evankeliumin lahjasta. Minulla on monia ystäviä kirkon ulkopuolella. He sanovat: ’En tiedä kaikkea Jumalasta, mutta näen sen, kuinka sinä elät, ja ihailen sinua.’ Tunnen hyvin suurta kiitollisuutta siitä, että minulla on jotakin, mistä pitää kiinni, koska heillä ei ole; he ovat yhä janoissaan.

Meidän tulee olla Kristuksen todistajina muille, jotta he tuntisivat Hänet, jotta he voisivat tulla juomaan ikuisen elämän vettä.”

Kulmakivi

”Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. – –

Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.

Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.

Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi.” (Ef. 2:13, 19–21.)

Jasmin Zanardo:

”Maailma on hämmentynyt, koska se, mitä maailma tarjoaa, ei riitä. On monia uskontoja, joissa on totuutta, mutta meidän evankeliumimme on täydellinen. Meidän perustuksemme on luja.”

Elämän leipä

”Jeesus sanoi: ’Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.’” (Joh. 6:35.)

Jasmin Zanardo:

”Minä synnyin evankeliumin piirissä, mutta jokaisen täytyy jossakin vaiheessa saada itse selville, että kirkko on tosi. Olin 12-vuotias, kun halusin tietää, ja sain tietää. Jeesuksen sovituksen ansiosta minä voin elää. Joissakin vaikeissa koettelemuksissa olen saanut lohtua siitä tiedosta, kuka Vapahtaja on ja mitä Hän on tehnyt meidän puolestamme. Hänen rakkautensa meitä kohtaan on hyvin suuri. Hän uhrasi itsensä meidän puolestamme. Hän on elämäni.”