Hyvä osata
Kun olin 19-vuotias, lähdin pienestä kylästämme Keski-Kambodžassa asumaan isoveljeni luona maan pääkaupungissa Phnom Penhissä. Joitakin vuosia aikaisemmin veljeni oli tavannut kaksi nuorta miestä, joilla oli valkoinen paita, solmio ja nimilaatta. Nyt veljeni kertoi minulle evankeliumista ja kastoi minut kirkon jäseneksi.
Kun minut kastettiin, piirimme johtaja Pen Vibol kehotti minua: ”Opettele uskonkappaleet ulkoa. Ne selittävät kaiken, mikä on hyvää kirkossa, ja asiat, jotka sinun tulisi aina muistaa.” Ajattelin, että se oli viisas neuvo, joten opettelin ulkoa kaikki 13 uskonkappaletta ja kävin niitä läpi säännöllisesti. Jos joku kysyisi minulta kristinuskosta, halusinhan toki pystyä selittämään uskoani. En kuitenkaan koskaan kuvitellut, kuinka tärkeäksi piirinjohtaja Vibolin neuvo osoittautuisi.
Veljeni kannusti minua aina kehittämään itseäni ja hankkimaan koulutuksen. Muutama vuosi kasteeni jälkeen onnistuin läpäisemään yliopiston englanninkielisen pääsykokeen, ja sain neljän vuoden stipendin opiskellakseni kansainvälistä markkinointia Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampuksella.
Mutta niin vaikeat kuin pääsykokeet olivat olleetkin, niin vaikein osuus oli vielä edessäpäin – Yhdysvaltain viisumin hankkiminen. Maahanmuuttolupaa Yhdysvaltoihin on vaikea saada ja se on kallis. Toisinaan lupa evätään sellaisiltakin opiskelijoilta, joilla on opiskelustipendi johonkin Yhdysvaltain yliopistoon. Täytin asianmukaiset kaavakkeet, sovin haastattelusta Yhdysvaltain suurlähetystössä ja huomasin pian istuvani erään sinisilmäisen nuoren miehen työpöytää vastapäätä.
”Amerikkalaisia yliopistoja on paljon”, haastattelija sanoi. ”Miksi haluat mennä BYU–Havaijiin?”
”Koska olen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen, ja se on kirkon omistama yliopisto”, vastasin.
Haastattelija selasi papereitaan. ”Huomaan, että veljesi on jo siellä”, hän sanoi. Tiesin, ettei suurlähetystö pitänyt siitä, että useampi kuin yksi perheenjäsen olisi poissa maasta samanaikaisesti.
”Kyllä”, minä myönsin. ”Isoveljeni opiskelee BYU– Havaijissa.” Haastattelu ei näyttänyt sujuvan hyvin.
”Voivatko vanhempasi avustaa sinua taloudellisesti?” kuului seuraava kysymys.
”Isäni on maanviljelijä, ja äitini on myyjä”, vastasin. Kerroin haastattelijalle, etteivät he ansainneet paljon.
”Kuinka sinulla sitten on varaa opiskella Yhdysvalloissa?” haastattelija kysyi.
Otin esiin hyväksymiskirjeeni ja selitin, että minulla oli stipendi yliopisto-opiskelua varten.
Katsottuaan kirjettä haastattelija kurottautui ottamaan kirjoituspöytänsä laatikosta esiin pienen kortin. ”Esitä neljä näistä uskonkappaleista”, hän sanoi.
Tunsin ne yhtä hyvin kuin oman nimeni. ”Me uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja Pyhään Henkeen”, aloitin. Kun olin saanut lausuttua kolmannen, haastattelija keskeytti minut.
”Selvä, hyvä!” hän sanoi laittaen kortin takaisin laatikkoonsa. ”Voit tulla hakemaan viisumisi huomenna.”
En tiedä, miksi haastattelijalla oli uskonkappalekortti työpöytänsä laatikossa, mutta olin kiitollinen, ettei minun tarvinnut miettiä kahdesti, kun hän pyysi minua esittämään uskonkappaleet. Uskonkappaleiden osaaminen ei ehkä aina tuo näin yllättäviä seurauksia, mutta ne on aina hyvä osata.