Pyhät kirjoitukset
Toinen aikakirja 1


Toinen aikakirja

Luku 1

Jumala ilmestyy Gibeonissa

1 Salomosta, Daavidin pojasta, tuli mahtava hallitsija, sillä Herra, hänen Jumalansa, oli hänen kanssaan ja lujitti hänen valtansa.


2 Salomo lähetti sanan kaikkialle Israeliin, tuhannen- ja sadanpäälliköille, tuomareille ja kaikille Israelin ruhtinaille ja sukujen päämiehille.

3 Kaikkien tultua koolle hän lähti heidän kanssaan Gibeonin kukkulalle. Siellä oli Jumalan pyhäkköteltta, jonka Mooses, Herran palvelija, oli tehnyt autiomaassa.

4 Jumalan liitonarkun oli Daavid tuonut Kirjat-Jearimista Jerusalemiin paikalle, jonka hän oli sille valmistanut ja johon hän oli pystyttänyt sitä varten teltan.

5 Pronssinen alttari, jonka Besalel, Urin poika, Hurin pojanpoika, oli tehnyt, oli Gibeonissa Herran pyhäkköteltan edessä. Siellä Salomo ja paikalle kokoontunut kansa kääntyivät Herran puoleen.

6 Salomo nousi pyhäkköteltan edessä olevalle pronssialttarille ja uhrasi alttarilla Herralle tuhat polttouhria.


7 Yöllä Jumala ilmestyi Salomolle ja sanoi hänelle: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.”


8 Salomo vastasi Jumalalle: ”Sinä osoitit runsain mitoin suosiotasi isälleni Daavidille, ja sinä olet tehnyt minut kuninkaaksi hänen jälkeensä.

9 Herra Jumala, pidä voimassa lupauksesi, jonka annoit isälleni Daavidille! Olet pannut minut hallitsemaan kansaa, joka on monilukuinen kuin maan tomuhiukkaset.

10 Anna siis minulle viisautta ja taitoa, että osaisin oikealla tavalla johtaa tätä kansaa! Kuinka sinun suurta kansaasi muuten voisi hallita?”


11 Jumala sanoi hänelle: ”Koska et pyydä rikkautta, omaisuutta ja kunniaa, et vihollistesi kuolemaa etkä itsellesi pitkää ikää, vaan toivot viisautta ja taitoa osataksesi hallita kansaani, jonka kuninkaaksi olen sinut asettanut,

12 niin minä annan sinulle viisautta ja taitoa, ja lisäksi annan sinulle rikkautta, omaisuutta ja kunniaa enemmän kuin kenelläkään kuninkaalla on ollut ennen sinua tai tulee olemaan sinun jälkeesi.”


13 Sitten Salomo palasi Jerusalemiin Gibeonin uhrikukkulalta pyhäkköteltan edestä ja alkoi hallita Israelia.

Salomon rikkaudet

14 Salomo hankki sotavaunuja ja hevosia. Hänellä oli tuhatneljäsataa vaunua ja kaksitoistatuhatta hevosta, ja hän sijoitti ne varuskuntakaupunkeihin ja omaan kaupunkiinsa Jerusalemiin.

15 Salomon aikana Jerusalemissa oli hopeaa ja kultaa runsaasti kuin kiviä, ja setriä oli kuin viikunapuita Sefelan rinteillä.

16 Salomon hevoset tuotiin Egyptistä ja Kilikiasta. Kuninkaan kauppamiehet hankkivat niitä Kilikiasta maksua vastaan.

17 Sotavaunut sai Egyptistä kuudellasadalla hopeasekelillä ja hevosen sadallaviidelläkymmenellä. Salomon kauppiaat välittivät niitä myös kaikille heettiläisten ja aramealaisten kuninkaille.


18 Salomo käski rakentaa Herralle temppelin ja itselleen palatsin.