Pyhät kirjoitukset
1. Nefi 18


Luku 18

Laiva valmistuu. Jaakobin ja Joosefin syntymä mainitaan. Joukko lähtee laivalla luvattua maata kohti. Ismaelin pojat ja heidän vaimonsa ryhtyvät yhdessä kevytmieliseen ilonpitoon ja kapinointiin. Nefi sidotaan, ja kauhea rajuilma kuljettaa laivaa taaksepäin. Nefi vapautetaan, ja hänen rukouksestaan myrsky asettuu. Väki saapuu luvattuun maahan. Noin 591–590 eKr.

1 Ja tapahtui, että he palvelivat Herraa ja lähtivät mukaani; ja me käsittelimme puita taidokkaasti. Ja Herra näytti minulle aika ajoin, millä tavoin minun tuli käsitellä laivapuita.

2 Nyt minä, Nefi, en käsitellyt puuta ihmisten oppiman tavan mukaan, enkä rakentanut laivaa ihmisten tavan mukaan, vaan minä rakensin sen sillä tavalla, jonka Herra oli näyttänyt minulle; sen vuoksi se ei ollut ihmisten tavan mukaan.

3 Ja minä, Nefi, menin usein vuorelle, ja minä rukoilin usein Herraa; sen vuoksi Herra näytti minulle suuria asioita.

4 Ja tapahtui, että kun minä olin saanut laivan valmiiksi Herran sanan mukaan, veljeni näkivät, että se oli hyvä ja että se oli tavattoman hienoa tekoa; sen vuoksi he nöyrtyivät jälleen Herran edessä.

5 Ja tapahtui, että isälleni tuli Herran ääni, että meidän tuli nousta ja mennä alas laivaan.

6 Ja tapahtui, että seuraavana päivänä, valmisteltuamme kaiken – paljon hedelmiä ja lihaa erämaasta ja hunajaa runsaasti ja muonavaroja sen mukaan kuin Herra oli meitä käskenyt – me menimme alas laivaan kaikkine lasteinemme ja siemeninemme ja kaikkinemme, mitä olimme tuoneet mukanamme, kukin ikänsä mukaan; me siis menimme kaikki alas laivaan vaimoinemme ja lapsinemme.

7 Ja nyt, isälleni oli syntynyt kaksi poikaa erämaassa; vanhemman nimi oli Jaakob ja nuoremman Joosef.

8 Ja tapahtui, että kun me kaikki olimme menneet alas laivaan ja ottaneet mukaan muonavaramme ja sen, mitä meidän oli käsketty ottaa, me lähdimme merelle, ja tuuli kuljetti meitä eteenpäin kohti luvattua maata.

9 Ja kun tuuli oli kuljettanut meitä eteenpäin monen päivän ajan, katso, veljeni ja Ismaelin pojat sekä heidän vaimonsa ryhtyivät ilonpitoon, niin että he alkoivat tanssia ja laulaa ja puhua perin karkeasti, jopa niin, että he unohtivat, millä voimalla heidät oli tuotu sinne; niin, he yltyivät tavattoman karkeiksi.

10 Ja minä, Nefi, aloin tavattomasti pelätä, että Herra vihastuisi meille ja löisi meitä meidän pahuutemme tähden, niin että meri nielisi meidät syvyyksiinsä; sen vuoksi minä, Nefi, aloin puhua heille hyvin vakavasti, mutta katso, he vihastuivat minulle ja sanoivat: Me emme halua nuoremman veljemme olevan johtajanamme.

11 Ja tapahtui, että Laman ja Lemuel tarttuivat minuun ja sitoivat minut köysillä, ja he kohtelivat minua perin raa’asti, mutta Herra salli sen voidakseen osoittaa voimansa, sen sanansa täyttämiseksi, jonka hän oli puhunut jumalattomista.

12 Ja tapahtui, että kun he olivat sitoneet minut, niin etten voinut liikkua, suunnannäyttäjä, jonka Herra oli valmistanut, lakkasi toimimasta.

13 Sen vuoksi he eivät tienneet, minne heidän tuli ohjata laivaa, koska nousi kova myrsky, niin, kova ja kauhea rajuilma, ja me ajauduimme vesillä taaksepäin kolmen päivän ajan; ja he alkoivat pelätä tavattomasti, että he hukkuisivat mereen; kuitenkaan he eivät päästäneet minua.

14 Ja neljäntenä päivänä, jona ajauduimme taaksepäin, rajuilma alkoi olla tavattoman ankara.

15 Ja tapahtui, että meri oli nielemäisillään meidät syvyyksiinsä. Ja kun olimme ajautuneet vesillä taaksepäin neljän päivän ajan, veljeni alkoivat käsittää, että Jumalan tuomiot olivat heidän päällänsä ja että heidän oli menehdyttävä, elleivät he tekisi parannusta pahoista teoistansa; sen vuoksi he tulivat luokseni ja päästivät siteet, jotka olivat ranteissani, ja katso, ne olivat turvonneet tavattomasti; ja myös nilkkani olivat sangen turvonneet, ja niiden kipu oli kova.

16 Kuitenkin minä turvauduin Jumalaani ja ylistin häntä kaiken päivää, enkä minä nurissut Herraa vastaan ahdinkojeni tähden.

17 Nyt isäni Lehi oli puhunut paljon heille sekä Ismaelin pojille; mutta katso, he syytivät monia uhkauksia jokaista vastaan, joka puhui puolestani; ja koska vanhempani olivat vuosien painamia ja olivat kärsineet paljon surua lastensa tähden, he kävivät heikoiksi, jopa niin, että joutuivat sairasvuoteeseen.

18 Surunsa ja paljon murheensa tähden ja veljieni pahuuden tähden oli lähellä, että heidät olisi jopa jouduttu ottamaan pois tästä ajasta kohtaamaan Jumalansa; niin, heidän harmaat hapsensa miltei jouduttiin laskemaan lepoon maan tomuun; niin, oli jopa lähellä, että heidät olisi heitetty murehtien vetiseen hautaan.

19 Ja myös Jaakob ja Joosef, jotka olivat nuoria ja tarvitsivat paljon ravintoa, olivat murheissaan äitinsä ahdistusten tähden; eikä myöskään vaimoni kyynelillään ja rukouksillaan eivätkä lapseni saaneet veljieni sydämiä pehmitetyiksi, niin että he olisivat päästäneet minut.

20 Eikä mikään muu kuin Jumalan voima, joka uhkasi heitä tuholla, voinut pehmittää heidän sydäntään; sen vuoksi, kun he näkivät, että meri oli nielemäisillään heidät syvyyksiinsä, he tekivät parannuksen siitä, mitä olivat tehneet, niin että päästivät minut.

21 Ja tapahtui, että kun he olivat päästäneet minut, katso, minä otin suunnannäyttäjän, ja se toimi, niin kuin halusin. Ja tapahtui, että minä rukoilin Herraa; ja kun olin rukoillut, tuulet asettuivat ja myrsky asettui, ja tuli aivan tyven.

22 Ja tapahtui, että minä, Nefi, ohjasin laivaa, niin että me purjehdimme jälleen luvattua maata kohti.

23 Ja tapahtui, että kun olimme purjehtineet monen päivän ajan, me saavuimme luvattuun maahan; ja me menimme maihin ja pystytimme telttamme ja nimitimme sen luvatuksi maaksi.

24 Ja tapahtui, että me aloimme muokata maata, ja me aloimme kylvää siemeniä, eli me panimme maahan kaikki siemenemme, jotka olimme tuoneet Jerusalemin maasta. Ja tapahtui, että ne kasvoivat tavattomasti; meitä siis siunattiin runsaasti.

25 Ja tapahtui, että me havaitsimme lupauksen maassa, matkatessamme erämaassa, että metsissä oli kaikenlaisia eläimiä, sekä lehmiä että härkiä, ja aaseja ja hevosia ja vuohia ja villivuohia ja kaikenlaisia villieläimiä, jotka olivat hyödyksi ihmisille. Ja me löysimme kaikenlaista malmia, sekä kultaa että hopeaa ja kuparia.