Luku 21

Usko ja todistus

”Elämän suurin saavutus on löytää Jumala ja tietää, että Hän elää.”

Howard W. Hunterin elämänvaiheita

Howard W. Hunter alkoi kasvattaa todistustaan varhaislapsuudessaan Boisessa Idahossa. Vaikka hänen isänsä ei tuolloin ollut kirkon jäsen, hänen äitinsä kasvatti hänet evankeliumin piirissä. ”Juuri äidin ansiosta me opimme rukoilemaan”, hän muisteli. ”Kun olin poikanen, sain todistuksen äidin ansiosta.”¹

Howardin todistus vahvistui vuosien varrella. Kun hän oli parissakymmenissä ja asui Los Angelesissa Kaliforniassa, hän alkoi ymmärtää, miten tärkeää on tutkia evankeliumia vakavasti. Hän kirjoitti: ”Vaikka olin osallistunut kirkon luokkiin suurimman osan elämääni, ensimmäinen todellinen heräämiseni evankeliumiin tapahtui Adamsin seurakunnan pyhäkoululuokassa, jota opetti veli Peter A. Clayton. Hänellä oli valtavasti tietoa ja kyky innoittaa nuoria ihmisiä. Tutkin oppiaiheita, luin hänen antamansa lisätehtävät ja osallistuin keskusteluun annetuista aiheista. – – Ajattelen sitä aikaa elämässäni aikana, jolloin evankeliumin totuudet alkoivat avautua minulle. Minulla oli ollut aina todistus evankeliumista, mutta äkkiä aloin ymmärtää.”²

Monia vuosia myöhemmin presidentti Hunter selitti: ”Tulee hetki, jolloin ymmärrämme luomisemme periaatteet ja sen, keitä olemme. Äkkiä nämä asiat valaistaan meille, ja koko sydämemme sykähtää. Tämä on sitä aikaa, jolloin todistus tunkeutuu sielumme sisimpään ja me tiedämme ilman epäilyksen häivääkään, että Jumala on Isämme – että Hän elää, että Hän on todellinen, että me olemme kirjaimellisesti Hänen lapsiaan.”³

Presidentti Gordon B. Hinckley sanoi presidentti Hunterin uskosta ja todistuksesta:

”Presidentti Hunterin tapauksessa – – kyse oli uskon väkevästä voimasta. Hänellä oli varma tieto siitä, mikä on jumalallista ja iankaikkista. – – [Hänellä] oli varma ja vakaa todistus siitä, että Jumala, iankaikkinen Isämme on todellinen ja elää. Hän ilmaisi suurta vakaumusta osoittaen todistuksensa Herran Jeesuksen Kristuksen, ihmiskunnan Lunastajan, jumalallisuudesta.”⁴

”Suurinta tutkimustyötä on Jumalan etsiminen – sen selvittäminen, onko Hän todellinen ja millaisia ovat Hänen ominaisuutensa, sekä tiedon varmistaminen Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen evankeliumista.”

Howard W. Hunterin opetuksia

Uskon avulla me voimme löytää Jumalan ja tietää, että Hän elää.

Elämän suurin saavutus on löytää Jumala ja tietää, että Hän elää. Kuten minkä tahansa muun arvokkaan saavutuksen, tämänkin voivat saavuttaa vain ne, jotka uskovat siihen, mikä alkuun ei ehkä ole ilmeistä.⁵

Kun ihmisen ajatukset kääntyvät Jumalaan ja siihen, mikä on Jumalan, hän käy läpi hengellisen muutoksen. Se kohottaa hänet arkipäiväisyydestä ja antaa hänelle jalon ja Jumalan kaltaisen luonteen. Jos uskomme Jumalaan, me käytämme yhtä suurista elämän laeista. Ihmisluonnon mahtavin voima on uskon hengellinen voima.⁶

Suurinta tutkimustyötä on Jumalan etsiminen – sen selvittäminen, onko Hän todellinen ja millaisia ovat Hänen ominaisuutensa, sekä tiedon varmistaminen Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Ei ole helppoa saada täydellistä ymmärrystä Jumalasta. Etsiminen vaatii itsepintaista ponnistelua, ja on joitakuita, jotka eivät koskaan ryhdy tavoittelemaan tätä tietoa. – –

Etsiipä ihminen sitten tietoa tieteellisistä totuuksista tai pyrkiipä hän löytämään Jumalan, hänellä on oltava uskoa. Siitä tulee lähtökohta. Uskoa on määritelty monin tavoin, mutta muistetuimman määritelmän on esittänyt Heprealaiskirjeen kirjoittaja seuraavin merkittävin sanoin: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1). Toisin sanoen usko saa meidät luottamaan siihen, mitä me toivomme, sekä vakuuttumaan sellaisesta, mitä me emme näe. – – Ne, jotka vakavasti etsivät Jumalaa, eivät näe Häntä, mutta uskon avulla he tietävät Hänen olevan todellinen. Se on enemmän kuin toivoa. Usko tekee siitä vakaumuksen – todisteen sellaisesta, mikä ei näy.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja [apostoli Paavali] jatkaa: ”Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä” (Hepr. 11:3). Tässä uskoa kuvaillaan luottamukseksi tai vakaumukseksi, että maailma luotiin Jumalan sanan kautta. Tälle asialle ei löydy silminnäkijöitä, mutta usko antaa tiedon siitä, että kaikki maan ja luonnon ihmeet, jotka me näemme, ovat Jumalan luomia. – –

Minulla on ehdoton vakaumus siitä, että Jumala on todellinen – että Hän elää. Hän on taivaallinen Isämme, ja me olemme Hänen henkilapsiaan. Hän on luonut taivaan ja maan ja kaiken maan päällä, ja Hän on niiden iankaikkisten lakien laatija, joiden avulla maailmankaikkeutta hallitaan. Näitä lakeja saadaan selville vähitellen ihmisen jatkaessa etsintäänsä, mutta ne ovat olleet aina olemassa ja tulevat ikuisesti pysymään muuttumattomina.⁷

Saadaksemme tiedon siitä, että Jumala on todellinen, meidän täytyy ponnistella uskollisesti, tehdä Hänen tahtonsa ja rukoilla ymmärrystä.

Jotta saisimme tietää, että Jumala on todellinen, meidän täytyy noudattaa reittiä, jonka Hän on osoittanut etsinnällemme. Tuo polku johtaa ylöspäin. Siihen tarvitaan uskoa ja ponnistelua, eikä se ole helppo reitti. Tästä syystä monet ihmiset eivät paneudu työlääseen tehtävään osoittaa itselleen, että Jumala on todellinen. Päinvastoin jotkut valitsevat helpon tien ja kieltävät Hänen olemassaolonsa tai pelkästään noudattavat epäilijän epävarmuuden reittiä. – –

Joskus usko merkitsee sitä, että uskoo jonkin olevan totta, vaikka todistusaineisto ei ole riittävä osoittamaan asiaa tiedoksi. Meidän täytyy jatkaa tutkimista ja noudattaa kehotusta: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” (Matt. 7:7–8.) – –

On yleispätevä sääntö, ettemme me saa mitään arvokasta, ellemme ole halukkaita maksamaan siitä. Oppineesta ei tule oppinutta, ellei hän tee työtä ja näe vaivaa sen hyväksi. Jollei hän ole halukas tekemään niin, voiko hän sanoa, ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin oppineisuus? – – Yhtä typerää on ihmisen sanoa, ettei Jumalaa ole, vain siksi, ettei hänellä ole ollut halua etsiä Häntä.

– – Saadakseen horjumattoman tiedon siitä, että Jumala on todellinen, ihmisen täytyy elää niiden käskyjen ja oppien mukaan, jotka Vapahtaja julisti henkilökohtaisen palvelutyönsä aikana. – – Ne, jotka ovat halukkaita etsimään, ahkeroimaan ja tekemään Jumalan tahdon, saavat tiedon siitä, että Jumala on todellinen.

Kun ihminen on löytänyt Jumalan ja ymmärtää Jumalan teitä, hän oppii, ettei mikään maailmankaikkeudessa ole tapahtunut sattumalta, vaan kaikki on Jumalan ennalta laatiman suunnitelman seurausta. Miten syvällistä merkitystä hänen elämäänsä silloin tuleekaan! Hän saa ymmärryksen, joka ylittää maallisen oppineisuuden. Maailman kauneudesta tulee kauniimpaa, maailmankaikkeuden järjestyksestä merkityksellisempää, ja kaikki Jumalan luoma on ymmärrettävämpää, kun hän näkee Jumalan päivien tulevan ja menevän ja vuodenaikojen seuraavan toisiaan omassa järjestyksessään.⁸

Kristus selitti palvelutyönsä aikana, millä tavalla ihminen voi tietää totuuden Jumalasta. Hän sanoi: ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani” (Joh. 7:17). Mestari selitti myös Isän tahtoa ja suurinta käskyistä tällä tavalla: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi” (Matt. 22:37). Ne, jotka pyrkivät tekemään Jumalan tahdon ja pitämään Hänen käskynsä, saavat Herran työn jumalallisuudesta henkilökohtaisen ilmoituksen, kun se todistaa Isästä.

Jaakobin sanat selittävät niille, jotka haluavat ymmärrystä, miten se on saavutettavissa: ”Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.” (Jaak. 1:5.) Näyttää siltä, ettei Jaakob viitannut asiatietoon – kuten tieteessä – vaan pikemminkin ylhäältä tulevaan ilmoitukseen, joka on vastaus ihmisten tämän rukouskehotuksen johdosta esittämiin kysymyksiin. – –

Näin meillä on kaava Jumalan etsimiseen ja välineet tämän etsinnän suorittamiseen – usko, rakkaus ja rukous. Tiede on tehnyt paljon ihmisen hyväksi, mutta se ei voi saada aikaan sellaista, mitä ihmisen on itse tehtävä, ja suurin näistä tehtävistä on ottaa selville, onko Jumala todellinen. Tehtävä ei ole helppo, työ ei ole kevyt, mutta kuten Mestari sanoi: ”Suuri on oleva heidän palkkansa, ja iankaikkinen on oleva heidän kirkkautensa” (OL 76:6).⁹

Meidän täytyy uskoa voidaksemme nähdä.

Tuomas halusi nähdä ennen kuin hän uskoisi.

Ylösnousemuspäivän iltana Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen huoneessa, jonka ovet oli lukittu, ja seisoi heidän keskellään. Hän näytti heille kätensä, joiden läpi oli isketty naulat, ja kylkensä, joka oli lävistetty keihäällä. Tuomas, yksi kahdestatoista, ei ollut läsnä, kun tämä tapahtui, mutta muut kertoivat hänelle nähneensä Herran ja Herran puhuneen heille. – – Tuomas oli epäileväinen ja sanoi opetuslapsille:

– – ”Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.” (Joh. 20:25.)

– – Eräässä mielessä Tuomas edustaa aikamme henkeä. Hän ei tyytyisi mihinkään, mitä hän ei voisi nähdä, vaikka hän oli ollut Mestarin kanssa ja tunsi Herran opetukset uskosta ja epäilyksestä. – – Usko ei mene epäilyksen edelle silloin jos ihmisen täytyy tuntea tai nähdä voidakseen uskoa.

Tuomas ei ollut halukas luottamaan uskoon. Hän halusi selkeitä todisteita asioista. Hän halusi tietoa, ei uskoa. Tieto liittyy menneisyyteen, koska aiemmat kokemuksemme antavat meille tietoa, mutta usko liittyy tulevaisuuteen – siihen tuntemattomaan, jota emme ole vielä kokeneet.

Me muistamme Tuomaan ihmisenä, joka oli kulkenut ja puhunut Mestarin kanssa ja jonka Mestari oli valinnut. Mielessämme me toivomme, että Tuomas olisi voinut kääntyä kohti tulevaisuutta luottaen siihen, mikä ei ollut silloin nähtävissä, sen sijaan että hän sanoi itse asiassa: ”Näkeminen on uskomista.” – –

Usko antaa meille luottamusta siihen, mikä ei ole näkyvää.

Viikkoa myöhemmin opetuslapset olivat jälleen koolla samassa talossa Jerusalemissa. Tällä kertaa Tuomas oli heidän kanssaan. Ovi oli kiinni, mutta Jeesus tuli ja seisoi heidän keskellään sanoen: ”Rauha teille!”

Sitten Hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” (Joh. 20:26–27.) – –

Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (Joh. 20:29.)

Tämä tapaus on yksi kaikkien aikojen suurimmista opetuksista. Tuomas oli sanonut: ”Näkeminen on uskomista”, mutta Kristus vastasi: ”Uskominen on näkemistä.” – –

Apostoli Paavali on kuvaillut klassisen esimerkin uskosta kirjeessään heprealaisille: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1).

Tämä lausunto ei edellytä ihmiseltä täydellistä tietoa vaan kuvaa uskon antavan ihmiselle varmuutta tai luottamusta asioihin, jotka ovat vielä tulevaisuudessa. Nuo asiat ovat kenties olemassa, mutta usko tekee ne todeksi. Usko antaa luottamuksen tunteen siihen, mikä ei ole näkyvää tai mistä ei ole varmoja todisteita.

Näyttäisi siltä, että Tuomas oli menettänyt luottamuksensa tulevaisuuteen. Hän katseli menneisyyteen. Hän halusi todisteen siitä, mikä ei ollut silloin nähtävissä. Ne, jotka menettävät uskon tai joilta puuttuu uskoa, elävät menneisyydessä – he ovat menettäneet tulevaisuuden toivon. Mikä suuri muutos tapahtuukaan sen ihmisen elämässä, joka löytää kestävän uskon, mikä antaa varmuutta ja luottamusta.

”Sokea mies uskoi, ja hänen sallittiin nähdä.”

Sokeana syntynyt mies ei epäillyt vaan uskoi Vapahtajaan.

Jos katsomme Johanneksen evankeliumin yhdeksättä lukua, luemme toisesta Jerusalemissa sattuneesta tapauksesta. Siinä sokeana syntynyt mies sai näkönsä. Oli sapatti, ja Jeesus oli ilmeisesti temppelin läheisyydessä nähdessään sokean miehen, ja Hänen opetuslapsensa kysyivät Häneltä:

”’Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?’

Jeesus vastasi: ’Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.

Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä.

Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.’” (Joh. 9:2–5.)

Sitten Jeesus sylki maahan ja teki tahnaa sekoittamalla sylkeä maan tomuun. Hän voiteli sokean miehen silmät tahnalla ja käski tämän mennä peseytymään Siloan altaalle. Jos kyseessä olisi ollut Tuomas, olisiko hän mennyt ja tehnyt niin kuin häntä käskettiin vai olisiko hän esittänyt kysymyksen: ”Mitä hyötyä on peseytyä sen likaisen altaan seisovassa vedessä?” tai ”Mitä lääkinnällisiä ominaisuuksia on maan tomuun sekoitetussa syljessä?” Ne vaikuttaisivat järkeviltä kysymyksiltä, mutta jos sokea mies olisi epäillyt ja kyseenalaistanut, hän olisi yhä sokea. Koska hän uskoi, hän teki niin kuin häntä oli käsketty. Hän meni ja peseytyi altaalla ja palasi sieltä näkevänä. Uskominen on näkemistä. – –

”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”

Sokea mies uskoi, ja hänen sallittiin nähdä. Tuomas kieltäytyi uskomasta siihen asti, kunnes näkisi. Maailma on täynnä Tuomaita, mutta on myös monia sokean jerusalemilaisen miehen kaltaisia. Kirkon lähetyssaarnaajat kohtaavat kummankinlaisia ihmisiä joka päivä, kun he vievät maailmaan sanomaansa, Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin sanomaa. – – Jotkut uskovat, ja heidät kastetaan. Jotkut eivät ota sanomaa vastaan, koska he eivät voi nähdä tai tuntea.

Ei ole olemassa ehdottomia, konkreettisia, käsin kosketeltavia todisteita siitä, että Jumala elää, ja silti miljoonilla on tieto, että Hän elää, koska tuosta uskosta on tullut todiste asioista, joita ei nähdä. Monet sanovat lähetyssaarnaajille: ”Ottaisin vastaan kasteen, jos voisin uskoa, että Isä ja Poika ilmestyivät Joseph Smithille.” Tästä asiasta ei ole olemassa ehdottomia, konkreettisia, käsin kosketeltavia todisteita, mutta niille, joita Henki koskettaa, usko on sellaisena todisteena asioista, joita ei nähdä. Muistakaa ristiinnaulitun Mestarin sanat Hänen seistessään Tuomaan edessä:

”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe” ([Joh.] 20:29).

Ne, jotka uskovat, tulevat uskon avulla näkemään.

Lisään todistukseni tuhansien lähetyssaarnaajien todistukseen, että Jumala todellakin elää, että Jeesus on maailman Vapahtaja ja että ne, jotka uskovat, tulevat uskon avulla näkemään.¹⁰

Toimiminen uskomme mukaan johtaa henkilökohtaiseen todistukseen.

Kun olimme lapsia, me hyväksyimme totena asiat, joita vanhempamme tai opettajamme meille kertoivat, koska me luotimme heihin. Pieni poika hyppää pelkäämättä korkealta, jos hänen isänsä sanoo hänelle ottavansa hänet kiinni. Tuo pikku kaveri uskoo siihen, ettei hänen isänsä anna hänen pudota maahan. Kun lapset varttuvat, he alkavat ajatella itse, kyseenalaistaa ja epäillä asioita, joista ei ole konkreettisia todisteita. Tunnen myötätuntoa nuoria miehiä ja nuoria naisia kohtaan, kun heidän mieleensä tulee vilpittömiä epäilyksiä ja he joutuvat epäilyksien ratkaisemisen aiheuttamaan suureen ristiriitaan. Nuo epäilykset voidaan ratkaista, jos heillä on vilpitön halu tietää totuus, kun he ponnistelevat moraalisesti, hengellisesti ja henkisesti. Heillä on ristiriidan ratkaistuaan lujempi, voimakkaampi, suurempi usko, koska he ovat kamppailleet. He ovat edenneet yksinkertaisesta, luottavaisesta uskosta epäilyksen ja ristiriidan kautta vankkaan ja lujaan uskoon, joka kypsyy todistukseksi.¹¹

Opiskelijat käyttävät tuntikausia tieteellisissä laboratorioissa tehden kokeita totuuden löytämiseksi. Jos he tekevät samoin uskon, rukouksen, anteeksiannon, nöyryyden ja rakkauden kohdalla, he löytävät todistuksen Jeesuksesta Kristuksesta, joka on antanut nuo periaatteet.¹²

Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ei ole vain uskon evankeliumi vaan se on toimintasuunnitelma. – – Hän ei sanonut: ”Havainnoikaa” minun evankeliumiani vaan Hän sanoi: ”Eläkää” sen mukaan! Hän ei sanonut: ”Pankaa merkille sen kaunis rakenne ja kuvakieli” vaan Hän sanoi: ”Menkää, tehkää, nähkää, tuntekaa, antakaa, uskokaa!” – –

Toiminta on yksi henkilökohtaisen todistuksen peruspilareista. Varmin todistus on se, minkä saa suoraan omakohtaisesta kokemuksesta. Kun juutalaiset kyseenalaistivat opin, jota Jeesus opetti temppelissä, Hän vastasi: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.” Sitten Hän lisäsi antaen ratkaisun siihen, miten saa henkilökohtaisen todistuksen: ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” (Joh. 7:16–17.)

Kuulemmeko käskymuodon tässä Vapahtajan julistuksessa? ”Joka tahtoo noudattaa – –, pääsee – – selville!” Johannes ymmärsi tämän käskyn tärkeyden ja tähdensi [kirjeessään] sen merkitystä. Hän sanoi: ”Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli” (1. Joh. 2:6).

Se, että vain sanoo, hyväksyy, uskoo, ei riitä. Sellainen on vaillinaista, kunnes se, mitä se antaa ymmärtää, muuttuu innokkaaksi toiminnaksi jokapäiväisessä elämässä. Tämä siis on henkilökohtaisen todistuksen paras lähde. Ihminen tietää, koska hän on kokenut. Hänen ei tarvitse sanoa: ”Veli Järvinen sanoo, että se on totta, ja minä uskon häntä.” Hän voi sanoa: ”Minä olen elänyt tämän periaatteen mukaan omassa elämässäni ja tiedän oman kokemukseni perusteella, että se toimii. Olen tuntenut sen vaikutuksen, koetellut sen hyödyllisyyttä käytännössä ja tiedän, että se on hyvä. Voin oman tietämykseni perusteella todistaa, että se on tosi periaate.”

Monilla ihmisillä on sellainen todistus omassa elämässään, mutta he eivät ymmärrä sen arvoa. Äskettäin eräs nuori nainen sanoi: ”Minulla ei ole todistusta evankeliumista. Kunpa olisikin. Hyväksyn sen opetukset. Tiedän, että ne toimivat elämässäni. Näen niiden toimivan muiden elämässä. Jos vain Herra vastaisi rukouksiini ja antaisi minulle todistuksen, olisin yksi onnellisimmista ihmisistä!” Tämä nuori nainen halusi itse asiassa jonkin ihmeellisen ilmoituksen, vaikka hän oli jo nähnyt evankeliumin ihmeen laajentavan ja ylentävän omaa elämäänsä. Herra oli vastannut hänen rukouksiinsa. Hänellä oli todistus, mutta hän ei ymmärtänyt, että hänellä oli se.¹³

Asetettuna apostolina ja Kristuksen erityisenä todistajana todistan teille kaikella vakavuudella, että Jeesus Kristus on todellakin Jumalan Poika. – – Lausun todistukseni Pyhän Hengen voimalla. Minä tiedän Kristuksen olevan todellinen, aivan kuin olisin nähnyt omin silmin ja kuullut omin korvin. Tiedän myös, että Pyhä Henki vahvistaa todistukseni olevan totta kaikkien niiden sydämessä, jotka kuuntelevat uskoen.¹⁴

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Presidentti Hunter opettaa, että ”elämän suurin saavutus on löytää Jumala ja tietää, että Hän elää” (osa 1). Mikä on uskon osuus pyrittäessä tuohon saavutukseen? Mitkä kokemukset ovat auttaneet sinua löytämään Jumalan ja tietämään, että Hän elää?
Presidentti Hunter sanoo, että ”tehtävä ei ole helppo” ja ”työ ei ole kevyt”, kun pyrkii hankkimaan tiedon siitä, että Jumala on todellinen. Mistähän syystä meidän pitää ponnistella antaumuksella, että saamme tuon tiedon? Miksi käskyjen pitäminen on tärkeää, jotta oppisi tuntemaan Jumalan?
Osassa 3 presidentti Hunter käyttää Tuomaan ja sokean miehen välillä vallitsevaa vastakohtaisuutta opettaakseen, että jos me uskomme, me pystymme näkemään. Kuinka presidentti Hunterin näitä kertomuksia koskevat näkemykset saattaisivat soveltua omaan elämääsi? Kuinka uskon osoittaminen on antanut sinulle kyvyn nähdä?
Käy läpi presidentti Hunterin opetukset siitä, että uskomme mukaan toimiminen on ratkaiseva tekijä todistuksen saamisessa (ks. osa 4). Millä tavoin sinä voit toimia uskosi mukaan? Kuinka usko voi voittaa epäilyksen? Kuinka uskosi mukaan toimiminen on auttanut todistustasi vahvistumaan?

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Joh. 17:3; Hepr. 11:1–6; Alma 5:45–48; 30:40–41; 32:26–43; Et. 12:4, 6–22; Moroni 10:4–5; OL 42:61

Opetusvihje

”Esitä kysymyksiä, joihin oppijoiden on etsittävä vastaukset pyhistä kirjoituksista ja myöhempien aikojen profeettojen opetuksista” (Opettaminen, kutsumuksista suurin, 2000, s. 62).