Pyhien kirjoitusten kertomuksia
Luku 41: Kristuksen syntymästä kertovat merkit


Luku 41

Kristuksen syntymästä kertovat merkit

Kuva
Nefi ojentaa aikakirjat pojalleen

Nefi, Helamanin poika, antoi pyhät aikakirjat ja pyhät kirjoitukset vanhimmalle pojalleen Nefille.

Kuva
juttelevia ihmisiä

Nefiläiset näkivät suuria merkkejä ja ihmeitä, joita profeetat olivat sanoneet tapahtuvan ennen Jeesuksen Kristuksen syntymää.

Kuva
hymyileviä miehiä

Mutta jotkut nefiläiset sanoivat, että Jeesuksen syntymän aika oli jo mennyt. He pilkkasivat niitä, jotka yhä uskoivat Samuel Lamanilaisen profetioihin.

Kuva
miehet kuuntelevat vanhaa miestä

Ihmiset, jotka uskoivat Jeesukseen Kristukseen ja profeettoihin, olivat surullisia ajatellessaan, että jokin voisi estää profetioita täyttymästä.

Kuva
perhe katselee ylöspäin

Nuo ihmiset odottivat uskollisesti yötä, jolloin ei olisi pimeää, mikä olisi yksi merkki siitä, että Jeesus Kristus syntyisi.

Kuva
juonittelevia miehiä

Ne, jotka eivät uskoneet Jeesukseen Kristukseen, määräsivät päivän, jolloin kaikki, jotka uskovat, surmattaisiin, ellei merkkiä ilmaantuisi.

Kuva
Nefi

Nefi oli hyvin surullinen niiden jumalattomuuden tähden, jotka eivät uskoneet Vapahtajaan.

Kuva
Nefi rukoilee

Nefi rukoili koko päivän niiden ihmisten puolesta, jotka aiottiin surmata.

Kuva
Nefi

Herra lohdutti Nefiä ja sanoi hänelle, ettei seuraavana yönä tulisi pimeää. Jeesus syntyisi seuraavana päivänä Betlehemissä.

Kuva
perhe katselee auringonlaskua

Sinä iltana aurinko laski, mutta ei tullut pimeää. Merkki Jeesuksen Kristuksen syntymästä oli annettu. Ihmiset olivat ihmeissään.

Kuva
jumalattomia miehiä maassa

Ne, jotka olivat suunnitelleet surmaavansa uskovat ihmiset, kaatuivat maahan vaikuttaen kuolleilta.

Kuva
kaksi miestä

He pelkäsivät, koska he olivat olleet jumalattomia. Nyt he tiesivät, että Vapahtaja syntyisi ja että profeetat olivat olleet oikeassa.

Kuva
sotureita niityllä

Koko yön oli valoisaa. Kun aurinko nousi seuraavana aamuna, ihmiset tiesivät, että Jeesus Kristus syntyisi sinä päivänä. Profetiat olivat täyttyneet.

Kuva
miehet näkevät uuden tähden

Uusi tähti ilmestyi taivaalle aivan kuten profeetat olivat sanoneet.

Kuva
nainen ja mies katsovat ylös

Saatana yritti yhä saada ihmisiä epäilemään näkemiään merkkejä, mutta useimmat uskoivat niihin.

Kuva
Nefi kastaa miehen

Nefi ja muut kirkon johtajat kastoivat kaikki ne, jotka uskoivat ja tekivät parannuksen.

Kuva
ihmisiä kaupungilla

Maassa kuultiin ilosanomia, koska profeettojen sanat olivat täyttyneet. Jeesus Kristus oli syntynyt.