Kirja, joka pelasti henkeni
Yksityiskohta Robert Barrettin teoksesta Katsokaa pienokaisianne
Perheeni ja minä liityimme kirkkoon, kun olin 12-vuotias. Siihen aikaan minulla ei ollut mitään käsitystä tuon lahjan valtavuudesta. En edes tiennyt, onko kirkko totta, mutta lähetyssaarnaajien tuoma sanoma teki vaikutuksen isään ja äitiin. Minäkin pidin lähetyssaarnaajista mutta en täysin ymmärtänyt, mitä he sanoivat. Ennen pitkää he esittivät meille kutsun mennä kasteelle, ja perheeni päätti, että me liittyisimme kirkkoon joko perheenä tai emme lainkaan. Olin samaa mieltä, ja minut kastettiin, vaikka en ollut ikinä kokenut kääntymystä.
Kävin kirkossa ja seminaarissa, mutta perheeni jäi myöhemmin pois kirkosta. Minulla oli kirkossa ystäviä ja kävin seminaarissa ja toimintailloissa, jotta voin olla heidän kanssaan. En välittänyt evankeliumista enkä opetuksista, ja minusta kirkossa oli yleensä tylsää. Elämäni vaikeutui, kun aloin mennä mukaan sellaiseen toimintaan kuten näpistely ja ilkivalta. Isästä tuli väkivaltainen, ja mietin itsemurhaa.
Itsemurha ei ollut kuitenkaan koskaan todellinen vaihtoehto. En voisi tehdä niin äidille, jota rakastin syvästi. Niinpä minun piti löytää ratkaisu. Katselin ympärilleni ja näin kirkon ystäviäni. Yksi asia, joka heillä oli mutta minulla ei, oli todistus. Niinpä 16-vuotiaana, neljä vuotta kasteeni jälkeen, istuuduin lukemaan ensimmäistä kertaa Mormonin kirjaa.
Se oli vaikeaa, ja sen lukeminen vei minulta lähes kaksi vuotta. Kun luin Kolmannen Nefin kirjan kertomusta Vapahtajan käynnistä nefiläisten luona ylösnousemuksensa jälkeen, jolloin Hän siunasi heidän lapsiaan ja enkeleitä laskeutui taivaasta ympäröimään lapset, oli kuin olisin seissyt nefiläisten keskuudessa ja nähnyt tuon ihmeellisen tapahtuman omin silmin. Pyhä Henki todisti tuosta suurenmoisesta hetkestä.
En pystynyt lukemaan enempää, sillä silmäni sumenivat kyynelistä. Kun sain taas rauhoituttua, jatkoin lukemista. Kului vielä muutama viikko, ja kun sain kirjan luettua, polvistuin ja rukoilin tietääkseni, onko se totta. Mutta en saanut vastausta.
Päivä toisensa jälkeen polvistuin säännöllisesti ja pyysin tietoa siitä, onko kirja totta, onko kirkko tosi, mutta en vieläkään saanut vastausta. Viikkoja sen jälkeen kun olin lopettanut lukemisen, polvistuin epätoivoissani vielä yhden kerran ja kysyin: ”Taivaallinen Isä, onko Mormonin kirja totta?” Vastaus, jonka sain, ei ollut sitä, mitä odotin: ”Olen jo sanonut sinulle. Sinä tiedät, että se on.”
Olin saanut todistukseni viikkoja aiemmin, kun olin lukenut siitä, kuinka Kristus siunasi lapset. Tiesin, että tämä kirkko, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, on Jumalan valtakunta maan päällä. Sen on palauttanut profeetta, ja sitä johtaa profeetta kuten muinaisina aikoina.
Ei ole liioittelua sanoa, että Mormonin kirja pelasti henkeni, mutta olisi täsmällisempää sanoa, että palautettu evankeliumi pelasti minut, ja se uudistaa ja ravitsee minua jatkuvasti joka päivä. Se on kallisarvoisinta, mitä minulla on.