Palvelemme kirkossa
Paljon suurempi lahja
Kirjoittaja asuu Kaliforniassa Yhdysvalloissa.
Veli Reynolds ei ainoastaan opettanut meitä – hän rakasti meitä.
Kuvitus Janice Kun
Viimeisenä vuotenani Alkeisyhdistyksessä me saimme uuden opettajan: veli Reynoldsin. Hänellä oli harmaat hiukset ja ryppyjä, ja hän kertoi tarinoita suuresta lamakaudesta ja palvelemisestaan Yhdysvaltain armeijassa toisen maailmansodan aikana. Alussa en samaistunut hänen tarinoihinsa – ne olivat tylsiä ja tapahtuivat niin kauan sitten.
Kerran ystäväni ja minä käyttäydyimme luokassa huonosti. Veli Reynolds otti minut sivuun ja puhui minulle suoraan. Hän vain kehotti minua toimimaan paremmin ja sanoi minulle, että hän halusi minun parastani. Sitä ennen ystäväni ja minä emme olleet kiinnittäneet paljoakaan huomiota opetukseen. Mutta pian huomasimme veli Reynoldsissa jotakin erityistä – hän välitti meistä syvästi ja hänen ainoana motiivinaan oli rakastaa meitä.
Veli Reynolds lausui meille jatkuvasti todistuksensa Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta. Hänen silmistään loisti valo, kun hän opetti meille, millaista voimaa saa, kun elää Kristus-keskeistä elämää. Hänen kertomuksistaan tuli todellisia seikkailuja, jotka herättivät mielikuvituksemme ja synnyttivät meissä halun palvella Herraa.
Muistan yhä erään oppiaiheen, jossa hän kertoi profeetta Joseph Smithistä ja kuinka hän todisti, että Joseph oli kerran meidän kaltaisemme nuori poika. Kyyneleet silmissä hän kertoi meille, että Herra odotti meiltä paljon, aivan kuten Hän oli odottanut Josephilta. Veli Reynolds sanoi, että jokainen meistä tekisi elämässään suuria, jopa maailmaa muuttavia asioita, jos olisimme Josephin kaltaisia ja pysyisimme lähellä Vapahtajaa.
Muutama vuosi myöhemmin, kun ystäväni ja minä olimme lukiossa, saimme kuulla, että veli Reynoldsin aprikoosipuut kaipasivat karsimista. Leikkasimme puut ilomielin. Muutamien tuntien ajan kiipeilimme tikkailla ja karsimme oksia. Se oli raskasta työtä, mutta tiesimme, että sillä oli suuri merkitys veli Reynoldsille.
Samana vuonna saimme myös tietää, että veli Reynolds tarvitsi uusia pyhiä kirjoituksia. Hänen entiset pyhät kirjoituksensa olivat vanhat, koirankorvilla ja sivut irtoilivat. Laitoimme rahamme yhteen ja ostimme hänelle kauniin nahkaisen nelisidoksen, johon oli painettu hänen nimensä. Annoimme sen hänelle seurakuntamme joulujuhlassa. En koskaan unohda, miten hänen kasvonsa loistivat ja hänen silmänsä tuikkivat kyynelistä ja innostuksesta, kun hän näki meidän poikien tekevän jotakin, mikä merkitsi hänelle hyvin paljon.
Joitakin vuosia myöhemmin, kun olin lähtenyt opiskelemaan yliopistoon, sain kuulla, että veli Reynolds oli kuollut. Menin tapaamaan hänen vaimoaan ja perhettään ilmaistakseni syvän kunnioitukseni ja arvostukseni häntä kohtaan. Kun näin kaikki hänen onnelliset lapsensa ja lastenlapsensa, käsitin, kuinka siunattu olin ollut, kun olin saanut tuntea tämän suurenmoisen miehen.
”Hän rakasti teitä poikia”, sisar Reynolds sanoi kyynelsilmin mutta hymyillen. ”Hän tosiaan rakasti teitä.”
Maailmassa, missä on vaikea keskittyä oikeisiin asioihin, veli Reynolds näytti meille, että eniten merkitystä on suhteellamme taivaalliseen Isään ja Hänen Poikaansa. Me ehkä karsimme veli Reynoldsin puita ja annoimme hänelle uudet pyhät kirjoitukset, mutta hän antoi meille paljon suuremman lahjan: kestävän rakkauden Vapahtajaa Jeesusta Kristusta kohtaan.