Ensimmäisen presidenttikunnan sanoma
Varaa aikaa Vapahtajalle
Presidentti Thomas S. Monson
Valokuvakuvitus David Stoker
Vietämme jälleen joulua ja sen myötä uuden vuoden koittoa. Tuntuu siltä kuin vasta eilen olisimme juhlineet Vapahtajan syntymää ja tehneet lupauksia.
Oliko tämän vuoden lupaustemme joukossa lupaus varata elämässämme aikaa ja sydämessämme tilaa Vapahtajalle? Olemmepa me tähän mennessä onnistuneet sellaisen lupauksen pitämisessä miten tahansa, olen varma siitä, että me kaikki toivoisimme onnistuvamme paremmin. Tämä joulunaika on erinomainen hetki tutkia sitä, kuinka olemme onnistuneet, ja tehdä enemmän sen eteen.
Kiireisessä elämässämme, jossa niin monet muut asiat kilpailevat huomiostamme, meidän on erittäin tärkeää tehdä tietoisesti ja sitoutuneesti työtä tuodaksemme Kristuksen elämäämme ja kotiimme. Ja on ensiarvoisen tärkeää, että me tietäjien tavoin seuraamme jatkuvasti Hänen tähteään ja tulemme ”osoittamaan hänelle kunnioitustamme”1.
Jeesuksen sanoma on ollut sama kautta aikojen. Pietarille ja Andreakselle Hän sanoi Galileanjärven rannalla: ”Lähtekää minun mukaani.”2 Filippukselle kuului kutsu: ”Seuraa minua.”3 Leeviläiselle, joka istui tulliasemalla, annettiin ohje: ”Seuraa minua.”4 Ja teille ja minulle, jos me vain kuuntelemme, Hän osoittaa saman viittovan kutsun: ”Seuratkaa minua.”5
Kun me seuraamme Hänen jalanjälkiään tänä aikana ja kun jäljittelemme Hänen esimerkkiään, saamme mahdollisuuksia olla siunauksena muiden elämässä. Jeesus kutsuu meitä antamaan itsestämme: ”Katso, Herra vaatii sydäntä ja altista mieltä.”6
Onko olemassa joku, jota sinun pitäisi palvella tänä jouluna? Onko olemassa joku, joka odottaa käyntiäsi?
Vuosia sitten kävin jouluna erään iäkkään lesken kodissa. Ollessani siellä ovikello soi. Ovella seisoi hyvin kiireinen ja kuuluisa lääkäri. Häntä ei ollut kutsuttu paikalle, vaan hän oli vain tuntenut innoitusta käydä katsomassa potilasta, joka oli yksinäinen.
Tänä joulun aikana niiden sydän, jotka eivät pääse liikkumaan, odottaa ja kaipaa jonkun vierailua heidän luonaan jouluna. Käydessäni eräänä jouluna hoitolaitoksessa istuin juttelemaan viiden iäkkään naisen kanssa, joista vanhin oli 101-vuotias. Hän oli sokea, mutta hän tunnisti minun ääneni.
”Piispa, olet vähän myöhässä tänä vuonna!” hän sanoi. ”Luulin, ettet tulisi ollenkaan.”
Meillä oli oikein hauskaa yhdessä. Yksi potilas katsoi kuitenkin ikävöiden ulos ikkunasta ja lausui yhä uudelleen: ”Tiedän, että poikani tulee katsomaan minua tänään.” Mietin, mahtaisiko poika tulla, sillä oli ollut jouluja, jolloin hän ei ollut edes soittanut.
Tänä vuonna on vielä aikaa tarjota auttava käsi, rakastava sydän ja aulis henki – toisin sanoen seurata Vapahtajamme antamaa esimerkkiä ja palvella siten kuin Hän haluaisi meidän palvelevan. Kun me palvelemme Häntä, me emme menetä mahdollisuuttamme – kuten entisaikojen majatalonpitäjälle kävi7 – varata elämässämme aikaa Hänelle ja tehdä sydämessämme tilaa Hänelle.
Voimmeko me käsittää sen suurenmoisen lupauksen, joka sisältyi enkelin sanomaan yöllä ulkona olleille paimenille: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman – –. Tänään on teille – – syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”8
Kun annamme jouluna lahjoja toinen toisellemme, muistakaamme tuo kaikista lahjoista suurin – meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme lahja – arvostakaamme sitä ja ottakaamme se vastaan, jotta meillä voisi olla iankaikkinen elämä.
”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hänelle suodaan lahja eikä hän ota lahjaa vastaan? Katso, hän ei riemuitse siitä, mikä hänelle annetaan, eikä riemuitse siitä, joka on lahjan antaja.”9
Seuratkaamme Häntä, palvelkaamme Häntä, kunnioittakaamme Häntä ja ottakaamme elämäämme Hänen meille antamansa lahjat, että voisimme sanoa niin kuin isä Lehi, että meidät on ”iankaikkisesti ympäröity hänen rakkautensa käsivarsilla”10.