Me puhumme Kristuksesta
Elämän ja rakkauden lahja
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Äitini lahja osoitti meille joulun todellisen merkityksen.
Valokuvakuvitus John Luke; valokuva Maridav/iStock/Thinkstock
Enoni Ed on aina ollut esimerkkinä tarttuvasta elämänilosta. Valitettavasti hän myös kärsi munuaisten vajaatoiminnasta. Ed oli käynyt dialyysissä usean vuoden ajan ylläpitääkseen munuaisten toimintakykyä. Hoito oli kivuliasta, ja sitä tarvittiin usein. Jokaisen hoitokerran jälkeen hän uupui odottaen seuraavaa kertaa, ja syksyyn 1995 mennessä hän näytti olevan enää pelkkä kuori aiemmasta eloisasta itsestään.
Lopulta lääkäri kertoi Edille, että ellei hän saisi pian uutta munuaista, hänen kehonsa ei kestäisi enää pitkään. Vaikka ihminen tarvitsee elääkseen vain yhden munuaisen, Ed ei halunnut pyytää ketään lahjoittamaan toista munuaistaan, koska leikkauksiin liittyi aina riski. Mutta vaihtoehtoja ei ollut. Useita läheisiä ystäviä ja sukulaisia testattiin, jotta nähtäisiin, sopisiko heidän munuaisensa hänelle. Löytyi vain yksi täydellisen yhteensopiva: Edin siskolta Dottielta – minun äidiltäni.
Joulukuun 7. päivänä monet Edin ystävät ja perheenjäsenet yhtyivät paastoon ja rukoukseen hänen ja Dottien puolesta. Kirurgit, jotka suorittivat leikkauksen, olivat kaksoisveljiä. Mikä vielä kiinnostavampaa, toinen heistä oli lahjoittanut munuaisen toiselle. Ed ja äitini olivat vaikuttuneita kuullessaan, että jokaisessa leikkauksessa nämä kaksi lääkäriä tekivät kaikkensa, painoivat sitten päänsä rukoukseen ja jättivät lopputuloksen Herran käsiin.
Leikkauspäivänä toinen lääkäreistä irrotti toisen äitini munuaisista. Kun hän ompeli kiinni äitini leikkaushaavaa, hänen veljensä kiinnitti lahjoitetun munuaisen huolella Edin sisuksiin.
Leikkaus onnistui, mutta jäi nähtäväksi, hyväksyisikö Edin keho uuden munuaisen. Hänen immuunijärjestelmänsä vasta-aineet ajettiin alas mahdollisuuksien parantamiseksi, joten hänet piti eristää tehohoitoon hänen suojelemisekseen virustartunnoilta. Vielä sairaalasta päästyäänkin hänen piti pysytellä erillään kaikista muista ihmisistä paitsi perheenjäsenistä. Jouluaattona Ed sai kuitenkin erityisluvan osallistua isovanhempieni vuosittaiseen jouluaatonviettoon.
Hengityssuoja kasvoillaan Ed käveli sisään ovesta, suuntasi suoraan Dottien luo ja kietoi tämän karhunhalaukseen. Kun he halasivat toisiaan, huoneessa ei ollut yhtään kuivaa silmää. Jokainen saattoi tuntea heistä säteilevän rakkauden. Sisko oli kärsinyt antaakseen veljelleen elämän lahjan. Se oli rakkauden lahja, uhrauksen lahja – lahja, jota Ed ei pystynyt antamaan itselleen.
Kun katselin heitä kyyneleet poskilleni vierien, minulle valkeni, että tämä voisi olla sitä, miltä tuntuu kohdata Vapahtaja kasvoista kasvoihin. Hän teki puolestamme sellaista, mitä me emme pysty itse tekemään. Vain Hän, koska on jumalallinen, pystyi kestämään niin suuren uhrauksen, että oikeudenmukaisuuden laki tyydytettäisiin. Vain Hän, koska on täydellinen, oli kelvollinen sovittamaan koko ihmiskunnan synnit, jotta armon laki voitaisiin ulottaa kaikkiin niihin, jotka ottavat Hänet vastaan Vapahtajanaan.
Kun pohdiskelin näitä oivalluksia, sitouduin uudelleen tekemään kaiken voitavani osoittaakseni kiitollisuuteni Vapahtajaa ja Hänen uhriaan kohtaan. Pyrkisin elämään elämäni opetuslapsen tavoin, jotta jonakin päivänä saattaisin olla kelvollinen pääsemään Hänen luokseen, halaamaan Häntä ja kiittämään Häntä henkilökohtaisesti siitä, että Hän rakasti minua niin paljon, että teki sellaisen uhrauksen.