Olkaa rauhassa
Vanhin D. Todd Christofferson
kahdentoista apostolin koorumista
Toivon teidän varaavan tänä jouluna aikaa siihen, että istutte muutaman hiljaisen hetken ja annatte Vapahtajan Hengen lämmittää teitä ja vakuuttaa teille, että palveluksenne, uhrauksenne ja elämänne on kelvollista.
Yksityiskohta Domenico Fiasellan teoksesta Kristus parantaa sokean, John ja Mable Ringlingin taidemuseon luvalla; oikealla: Carl Heinrich Blochin teos Pyhä yö
Minusta on aina rohkaisevaa pohtia sitä palvelemisen ja uhraamisen uhrilahjaa, jonka myöhempien aikojen pyhät antavat perheelleen, seurakunnalleen ja taivaalliselle Isälleen. Se on pyhitetty, pyhä asia. En usko, että on suurempaa kunniaa, jonka voimme saada, kuin että Herra pitää uhrilahjaamme kelvollisena ja soveliaana ja että Hän arvostaa sitä ja ottaa sen vastaan.
Isän Pojalleen antama suuri kiitos ilmenee siinä, kuinka Hän sanoo Hänen olevan ”rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt” (3. Nefi 11:7; ks. myös Matt. 3:17; Mark. 1:11; Luuk. 9:35; OL 93:15; JS–H 17). Miten kaunis nimitys. Mikä olisikaan suurempi kunnia kuin että Jumala sanoisi teille: ”Rakas poikani” tai ”Rakas tyttäreni” ja että saisitte Hänen kiitoksensa siitä, että Hän, ”johon minä olen mielistynyt”, hyväksyy uhrilahjanne.
Rukoilen, että tänä jouluna voisitte saada jonkinlaisen tunteen siitä, että Herra arvostaa uhrilahjaanne, tunteen siitä, mikä on asemanne Hänen silmissään, tunteen siitä, miten rakkaita te olette Hänen poikinaan tai Hänen tyttärinään. Ja rukoilen, että tieto tuosta asemasta voi tuoda teille paljon lohtua, varmuutta ja luottamusta siihen, että olette hyväksyttyjä Hänen silmissään.
Vapahtajan syntymä
Kun puhumme Jeesuksen Kristuksen syntymästä, pohdimme asiaankuuluvasti sitä, mitä sen jälkeen tapahtuisi. Hänen syntymänsä oli äärettömän merkityksellinen niiden asioiden vuoksi, joita Hän kokisi ja kärsisi, jotta Hän voisi paremmin auttaa meitä – kaiken huipentuessa Hänen ristiinnaulitsemiseensa ja ylösnousemukseensa (ks. Alma 7:11–12). Mutta Hänen tehtäväänsä sisältyi myös Hänen palvelemisensa kauneus, Hänen tekemänsä ihmeet, huojennus, jonka Hän toi kärsimykseen, ja ilo, jota Hän tarjosi – ja yhä tarjoaa – murehtiville.
Minä ajattelen myös mielelläni, mitä tapahtuu myöhemmin. Kaksi lempijaettani, jotka puhuvat tuosta ajasta, ovat Johanneksen ilmestyksessä luvun 7 lopussa:
”Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle.
Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” (Ilm. 7:16–17; ks. myös 21:4).
Nuo sanat tavoittavat mielestäni pyhän toivon tulevasta – siitä, millaista tulee olemaan suurenmoisen tuhatvuotisen valtakunnan ja Kristuksen taivaallisen valtakauden aikana, joka seuraa.
Kun kaikki se on tulossa, mielestäni on kuitenkin sopivaa tähän aikaan vuodesta vain ajatella seimen lasta. Älkää antako tulevaisuuden häkellyttää tai vallata mieltänne. Ajatelkaa vain sitä pientä lasta. Varatkaa hiljainen, rauhallinen hetki, jolloin pohditte Hänen elämänsä alkua, jossa huipentui taivaallinen profetia ja Hänen maanpäällinen alkunsa.
Yksityiskohta Domenico Fiasellan teoksesta Kristus parantaa sokean, John ja Mable Ringlingin taidemuseon luvalla; oikealla: Carl Heinrich Blochin teos Pyhä yö
Varatkaa aikaa rentoutuaksenne, ollaksenne rauhassa ja nähdäksenne mielessänne tuon pienen lapsen. Älkää olko turhan huolissanne tai hämmentyneitä siitä, mitä Hänen elämässään tai omassa elämässänne tapahtuu tulevaisuudessa. Sen sijaan varatkaa rauhallinen hetki, jolloin voitte mietiskellä ehkäpä levollisinta hetkeä maailman historiassa – kun kaikki taivaan joukot riemuitsivat sanomasta ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk. 2:14).
Antakaa Hengen lämmittää teitä
Joitakin vuosia sitten kuulin, kun radiossa haastateltiin piispa Desmond Tutua, anglikaanisen kirkon arkkipiispaa Etelä-Afrikassa. Hän oli juuri julkaissut tyttärensä kanssa kirjan, joka käsitteli sovinnontekoa Etelä-Afrikassa apartheidin jälkeen.1 Periaatteessa kirjan sanoma on, että kaikissa ihmisissä on jotakin hyvää.
Haastattelun aikana haastattelija esitti piispa Tutulle tarkkahavaintoisen, innoitetun kysymyksen: ”Oletteko huomannut, että suhteenne Jumalaan on muuttunut, kun olette saanut ikää lisää?”
Piispa Tutu mietti ja sanoi sitten: ”Kyllä. Olen oppinut sulkemaan suuni useammin Jumalan edessä.”
Hän muisteli, että kun hän aiempina vuosinaan oli rukoillut, hänellä oli ollut esitettävänä lista pyyntöjä ja huolia. Hänellä oli tapana lähestyä taivasta mielessään ”jonkinlainen ostoslista”, kuten hän sitä kutsui. Mutta hän sanoi, että nykyään ”minusta tuntuu, että yritän opetella vain olemaan läsnä. Aivan kuin silloin kun istuu takkatulen ääressä talvella, sitä vain istuu takkatulen ääressä eikä tarvitse olla fiksu tai mitään. Takkatuli lämmittää istujan.”2
Minusta se on ihastuttava kielikuva – että vain istuu Herran kanssa ja antaa Hänen lämmittää itseään kuin takkatuli talvella. Ei tarvitse olla täydellinen tai suurin ihminen, mitä on koskaan elänyt maan päällä, tai paras kaikista ollakseen Hänen kanssaan.
Toivon teidän varaavan tänä jouluna aikaa siihen, että istutte muutaman hiljaisen hetken ja annatte Vapahtajan Hengen lämmittää teitä ja vakuuttaa teille, että palveluksenne, uhrauksenne ja elämänne on kelvollista. Istukaa hiljaa sen pienen lapsen kanssa ja kokekaa vahvistuneenne hengellisesti ja olevanne paremmin valmistautuneita kaikkeen, mitä tapahtuu myöhemmin. Antakaa tuon hetken olla levon, virkistymisen, rauhoittumisen ja uudistumisen hetki.
Jumala suo teille tuon siunauksen tänä jouluna, kun todistatte kanssani Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta – Hänen keskeisestä asemastaan elämällemme, kaikelle ihmiselämälle ja olemassaolomme koko tarkoitukselle.
Me palvomme Häntä, me palvelemme Häntä ja me rakastamme Häntä. Kuvastakoon elämänne tuota rakkautta uhrilahjananne tänä jouluna ja aina.