Sanat, jotka muuttavat maailmamme
Eräs piirineuvosto Ghanassa osoittaa sen, kuinka yhdessä neuvotteleminen ja paikallisten voimavarojen käyttäminen voivat luoda tilaisuuksia henkilökohtaiselle kehittymiselle ja muiden palvelemiselle.
Kuvitus Taylor Callery
Ghanalainen sisar Vida Osei halusi oppia lukemaan ja kirjoittamaan englantia. Hän oli useita kertoja yrittänyt sitä paikallisten ohjelmien avulla, mutta oli lannistunut ja lopettanut muutamassa viikossa. Eräänä sunnuntaina osallistuessaan 2. seurakunnan kokouksiin hän sai kuulla, että Asamankesen piiri järjestäisi englanninkielisen luku- ja kirjoitustaito-ohjelman. Hän päätti kokeilla onneaan ja ilmoittautui mukaan.
Hän huomasi pian, että tämä ohjelma oli erilainen. Hän voisi osallistua siihen yhdessä kirkkoon kuuluvien ystäviensä kanssa. Opiskeluaineistona käytettiin pyhiä kirjoituksia, joten hän oppisi englantia ja evankeliumia samanaikaisesti.
Kahden kuukauden kuluttua luokan aloittamisesta Vida piti ensimmäisen rukouksensa luokassa – ikinä. Kolmen kuukauden kuluttua aloittamisesta hän piti ensimmäisen puheensa sakramenttikokouksessa, osittain paikallisella twin kielellä ja osittain englanniksi. Neljän kuukauden kuluttua aloittamisesta hän alkoi kirjoittaa kuluneeseen muistikirjaansa tilauksia, kuluja ja hintoja, jotka liittyivät hänen työhönsä itsenäisenä ompelijana. Hän teki vähemmän virheitä asiakkaidensa kanssa, sai myyjiltä parempia tarjouksia ja ansaitsi enemmän rahaa kuin hän oli koskaan aiempina kuukausina ansainnut.
”Olin liian ujo osallistuakseni luku- ja kirjoitustaitoluokkaan tuntemattomien kanssa”, hän sanoo. ”Mutta kun luku- ja kirjoitustaitoluokka pidettiin seurakuntakeskuksessa ja mukana oli tuntemiani jäseniä, sain rohkeutta yrittää uudestaan. Nyt kun osaan lukea ja kirjoittaa englantia, voin lukea pyhiä kirjoituksia ja parantaa työssäni tarvittavia taitoja.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monet ihmiset, etenkin naiset, eivät osaa lukea tai kirjoittaa. Lukutaidottomuus on niin yleistä, että vanhassa afrikkalaisessa sananlaskussa sanotaan: ”Jos haluat salata jotakin, kirjoita se kirjaan.” Vidan kaltaisten myöhempien aikojen pyhiin kuuluvien naisten luku- ja kirjoitustaito on kuitenkin yleistymässä.
Haasteita voitettavana
Useimmissa Saharan eteläpuolisissa maissa puutteellinen infrastruktuuri ja puutteellinen julkinen koulutus tarkoittavat sitä, että etenkin tyttöjen mahdollisuudet ovat rajallisia. Koska koulutus on kallista ja tyttöjen asema yhteiskunnassa on rajoitettua, monille ihmisille lukutaito tuntuu saavuttamattomalta taidolta. Esimerkiksi Ghanassa arvioidaan, että alle puolet aikuisista naisista puhuu englantia, vaikka englanti on siellä virallisena kielenä. Ghanan maaseudulla kaksi kolmasosaa aikuisista naisista ei osaa lukea.
”Useimmat aikuiset naiset kaupungeissamme ja kylissämme eivät puhu englantia”, sanoo Seth Oppong, Abomosun piirin johtaja Accran läntisellä lähetyskentällä Ghanassa. ”Paikallinen kielemme twi on ollut puhuttuna kielenä vuosisatojen ajan. Twin aakkoset on luotu vasta äskettäin, joten harvat ihmiset osaavat lukea sitäkään.”
”Sisarten on turvauduttava muihin – useimmiten aviomieheensä, jos he ovat naimisissa, tai ystäviensä puheisiin, jos he eivät ole naimisissa – ymmärtääkseen evankeliumin periaatteita ja kirkon menettelytapoja”, selittää Georgina Amoaka, piirin Apuyhdistyksen johtaja. ”Monet haluavat kovasti palvella, mutta he eivät osaa lukea käsikirjoja tai lehtiä, joten heidän mahdollisuutensa osallistua kirkon toimintaan ovat rajallisia.”
Neuvoja neuvostolta
Koska naiset eivät puhu englantia kotonaan tai torilla, kirkon toimintaan osallistuminen on heidän tärkein syynsä oppia kieltä. Silti sekä pitkäaikaiset jäsenet että uudet käännynnäiset voivat kokea luku- ja kirjoitustaito-ohjelmiin liittyvää vastustusta sukulaistensa taholta. Piirineuvosto käsitteli tätä ongelmaa, ja sen jälkeen piirinjohtaja Oppong puhui pappeusjohtajille ja apujärjestöjen johtohenkilöille jokaisessa seurakunnassa koko piirin kattavasta luku- ja kirjoitustaitokoulutuksesta. Vaikka kaikki paikkakunnan naiset voisivat osallistua ohjelmaan, se keskittyisi kirkkoon kuuluviin naisiin. Sen sijaan, että ohjelmaan kutsuttaisiin yksittäisiä ihmisiä, osallistumiskutsu esitettäisiin ryhmille – esimerkiksi Apuyhdistyksen ja Alkeisyhdistyksen johtokunnat voisivat osallistua ohjelmaan yhdessä toinen toistaan tukien.
Seurakunnissa käytyjen keskustelujen perusteella piirin johtajisto päätti pitää luku- ja kirjoitustaitoluokkia jokaisessa seurakunnassa sekä sunnuntaisin että kahdesti viikolla. Keskitetyn puoli vuotta kestävän opiskelun jälkeen annettaisiin päättötodistus niille, jotka ovat osallistuneet säännöllisesti ja suorittaneet annetut kotitehtävät.
Tarpeita vastaavat resurssit
”Yksi haasteista oli löytää keino opettaa luku- ja kirjoitustaitoa ihmisille, joilla on hallussaan vain puhuttu kieli”, selittää vanhin Jim Dalton, piirin alueella palveleva vanhempi lähetyssaarnaaja. ”Koska twi on perinteisesti ollut puhuttu eikä kirjoitettu kieli, useimmat sitä puhuvat ihmiset eivät osaa kirjoittaa sitä. Meidän täytyi siis aloittaa opettamalla heitä kirjoittamaan.”
Ransford Darkwah Abomosun piirin korkeasta neuvostosta työskenteli yhdessä kahden palanneen lähetyssaarnaajan, Francis Ansahin ja Cecelia Amankwahin, kanssa, jotta he voisivat käyttää paikallista oppikirjaa. Osallistujille näytettiin kuvia ja heitä pyydettiin kirjoittamaan, mitä he näkivät. Se auttoi heitä oppimaan kirjoittamisen perusteita samalla kun he opettelivat ajattelemaan englanniksi. Heti kun heidän taitonsa koheni tarpeeksi, voitiin käyttää kehittyneempää oppimisaineistoa.
Valmistautumista ja uudistuksia
Ennen ohjelman aloittamista luku- ja kirjoitustaidon asiantuntijat antoivat ohjaajille koulutusta paitsi oppimismenetelmissä myös siinä, kuinka opettaa käytännöllisiä hygieniaan ja perhe-elämään liittyviä taitoja. Mutta parhaimmallakaan koulutuksella ei olisi voinut varautua joihinkin haasteisiin, joita luokkien aloittaessa ilmaantui: alueella sattuvat jatkuvat sähkökatkokset tekivät iltaluokkien pitämisestä vaikeaa, huhut kaduilla iltaisin mellastavista kullankaivajista aiheuttivat levottomuutta, ja toisinaan ne, joiden hallussa kirkkorakennuksen avaimet olivat, eivät päässeet ajoissa paikalle avaamaan ovia tulijoille.
Jälleen kerran piirineuvosto keskusteli siitä, mitä oli tehtävä. Heidän neuvojaan noudattaen osallistujat alkoivat kulkea luokkaan ryhminä. He saivat taskulamput, jotka auttoivat heitä kävelemään turvallisesti polkuja pitkin. Paikalliset johtajat antoivat luvan käyttää generaattoreita, jotta kirkkorakennusten valot toimisivat iltaisin. Rakennusten lähellä asuville luotetuille jäsenille annettiin avaimet, jotta he voisivat avata rakennuksen ovet ajoissa.
Esityksiä päättötilaisuudessa
Ohjelman aloitti kuusikymmentäyksi jäsentä ja tutkijaa. Neljäkymmentäkolme suoritti kaikki oppitunnit ja kotitehtävät. Päättötilaisuudessa heitä pyydettiin pitämään lyhyt esitys.
”Ennen luku- ja kirjoitustaito-ohjelman aloittamista en osannut lainkaan lukea”, sanoo Sandra Obeng Amoh Sankubenasen seurakunnasta. ”Kun mieheni oli työmatkoilla, en koskaan pitänyt perheiltoja. Joitakin viikkoja sitten, kun mieheni oli poissa, vanhin poikani auttoi minua lukemaan oppikirjaa, ja pidin lapsilleni oppitunnin englanniksi. Sen jälkeen olen tehnyt niin joka viikko, kun mieheni on ollut poissa kotoa.”
Prosper Gyekete, joka puutteellisesta englannin kielen taidostaan huolimatta on pysynyt uskollisena jäsenenä Abomosun 2. seurakunnassa, luki itse kirjoittamansa todistuksen, jossa oli kolme lausetta. Hän sanoi, ettei hän ennen tätä kurssia osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta nyt hän voi auttaa pieniä lapsiaan läksyissä. ”Oppimani ansiosta voin olla parempi isä”, hän sanoo.
”Nyt osaan lukea pyhiä kirjoituksia itse”, sanoo Kwaku Sasu Kwabengin seurakunnasta. ”Ennen tiesin Mormonin kirjan olevan totta, vaikka en osannut lukea sitä. Nyt tiedän, että se on totta, kun luen sitä. Todistukseni kasvaa kasvamistaan.”
Asunafon seurakunnan Apuyhdistyksen johtokunnan jäsenet sanoivat omistaneensa jokaisen torstain sille, että he puhuvat keskenään vain englantia. ”Niinä päivinä joistakin keskusteluista tuli tavallista pidempiä, koska mieleemme ei aina tullut oikeita sanoja”, sanoo Evelyn Agyeiwaa, Apuyhdistyksen johtaja. ”Mutta aloimme pian kääntää toinen toisellemme löytäen oikeat sanat. Koska opettelimme kieltä yhdessä, meitä ei nolostuttanut eikä pelottanut, että sanoisimme jotakin väärin. Me yksinkertaisesti autoimme toisiamme.”
Runsaasti hyötyä
Abomosun piirin luku- ja kirjoitustaito-ohjelman suorittaneet naiset sanovat, että heistä tuntuu nyt paremmalta ja että he osallistuvat todennäköisemmin kirkon toimintaan. He ottavat auliimmin vastaan kutsun tehtävään, lukevat pyhiä kirjoituksia ja opettavat sekä kirkossa että kotona. Myös jotkut miehet suorittivat ohjelman. He ovat enimmäkseen pienviljelijöitä, jotka sanovat osaavansa nyt paremmin laskea kulunsa sekä tuotteidensa hinnat, auttaa lapsiaan läksyissä ja lukea pyhiä kirjoituksia itsekseen ja perheensä kanssa.
Abomosun menestyksen innoittamana viereinen Asamankesen piiri on aloittanut oman luku- ja kirjoitustaito-ohjelmansa.
”Luku- ja kirjoitustaito muuttaa meidän elämämme ja lastemme elämän”, sanoo Gladis Aseidu Sankubenasen seurakunnasta. ”Sanat muuttavat meidän maailmamme, ja me kiitämme taivaallista Isäämme.”
Osallistujat, perheenjäsenet ja ystävät juhlivat piirin järjestämän luku- ja kirjoitustaito-ohjelman päättötilaisuudessa.
Kuva kankaasta Africanway/iStock/Thinkstock