Ystävien kesken
Veljeni ja koiranpentu
”Osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta” (Sak. 7:9).
Minua siunattiin niin, että sain varttua ihmisten kanssa, jotka rakastivat minua ja joilla oli hyvää tekevä vaikutus elämääni. Suurimpia vaikuttajia elämässäni olivat oman perheeni jäsenet. Vanhempani valitsivat oikein ja luottivat siihen, että minä teen samoin. Ja vanhemmat veljeni näyttivät minulle hyvää esimerkkiä, jota seurata.
Yksi isoveljistäni antoi minulle tärkeän opetuksen, kun olin viisivuotias. Se tapahtui silloin, kun kaksoisveljeni Karl ja minä saimme koiranpennun. Me emme ymmärtäneet vastuuta, joka lemmikkieläimen saamiseen liittyy – me ajattelimme, että se oli vain uusi lelu, joka ei vaatinut mitään erityistä hoitoa. Emme kantaneet juurikaan huolta ruoan tai veden antamisesta koiralle tai siitä huolehtimisesta. Mutta meillä oli isoveli, joka oli aivan päinvastaista mieltä. Hän rakasti eläimiä hyvin paljon. Hän näki tarpeen ja piti huolta koiranpennustamme.
Kun koira varttui, se luuli kuuluvansa veljellemme, ja meillä oli tapana väitellä siitä, kenen koira se oli. Karl ja minä väitimme, että se oli meidän koiramme, ja kilpailimme isoveljemme kanssa siitä, kenen luo koira menisi, jos kutsuisimme sitä. Koira meni aina veljemme luo.
Koira ymmärsi uskollisuuden ja rakkauden, joita veljemme osoitti sitä kohtaan. Se kokemus antoi minulle voimallisen opetuksen sadonkorjuun laista, mikä kertoo meille, että mitä kylvää, sitä korjaa satona. Veljeni kylvi rakkautta, kun hän piti huolta koirastamme, ja hän korjasi satona luottamuksen ja uskollisuuden palkinnot.
Minun äitinikin tunsi tämän opetuksen. Hänellä oli vahva usko. Kun hän oli nuori, hänen vanhempansa kävivät kirkossa harvoin, joten hän kävi usein kirkossa yksinään. Hänen rakastava esimerkkinsä auttoi hänen vanhempiaan tulemaan aktiivisiksi ja osallistumaan kirkon toimintaan.
Kasvuvuosinani äitini nousi säännöllisesti paasto- ja todistuskokouksessa lausumaan todistuksensa. Sitten hän sanoi, kuinka paljon hän arvosti poikiaan ja miten hyviä poikia me olimme. Hänen uskonsa meihin oli hyvin hyödyllistä. Vaikka me emme aina eläneetkään hänen sanojensa arvoisesti, hän osoitti meille, mitä meistä voisi tulla.
Aivan kuten äitini uskoi minuun ja veljiini, minäkin uskon lujasti lasten nousevaan sukupolveen tänä aikana. Teidät on säästetty näitä aikoja varten. Minua hämmästyttää nähdä niin monia hienoja, hyviä pieniä lapsia, joilla on niin suuri usko. Te lapset olette kirkon tulevaisuus, ja teitä valmistetaan suureen työhön. Kun palvelette uskossa, te kylvätte vanhurskauden siemeniä ja korjaatte satona siunaukset, jotka Herra on varannut teille.