Pyhät kirjoitukset
Moroni 1


Moronin kirja

Luku 1

Moroni kirjoittaa lamanilaisten hyödyksi. Nefiläiset, jotka eivät tahdo kieltää Kristusta, otetaan hengiltä. Noin 401–421 jKr.

1 Nyt minä, aMoroni, otaksuin, että saatuani lyhennetyksi kertomuksen Jeredin kansasta en kirjoittaisi enempää, mutta minä en ole vielä kuollut; enkä minä ilmaise itseäni lamanilaisille, etteivät he hävitä minua.

2 Sillä katso, heidän keskinäiset asotansa ovat tavattoman ankaria, ja vihansa tähden he bottavat hengiltä jokaisen nefiläisen, joka ei tahdo kieltää Kristusta.

3 Ja minä, Moroni, en tahdo akieltää Kristusta; sen vuoksi minä vaellan minne voin oman henkeni turvaksi.

4 Sen vuoksi minä kirjoitan vielä muutamia asioita vastoin sitä, mitä olin otaksunut, sillä minä en otaksunut kirjoittavani enää enempää; mutta minä kirjoitan vielä muutamia asioita, jotta niillä kenties olisi arvoa veljilleni lamanilaisille jonakin tulevana aikana, Herran tahdon mukaan.