Riippuvuus
Askel 2: Alamme uskoa, että Jumalan voima voi palauttaa täyden hengellisen terveytemme


”Askel 2: Alamme uskoa, että Jumalan voima voi palauttaa täyden hengellisen terveytemme”, Parantuminen Vapahtajan avulla – Riippuvuuksista toipumisen ohjelman 12 askeleen opas toipumiseen, 2023

”Askel 2”, Riippuvuuksista toipumisen ohjelman 12 askeleen opas toipumiseen

Mies puhumassa piirissä oleville ihmisille

Askel 2: Alamme uskoa, että Jumalan voima voi palauttaa täyden hengellisen terveytemme.

3:49

Avainperiaate: Toivo

Kun tajusimme voimattomuutemme riippuvuuksiimme nähden, useimmat meistä tunsivat jäävänsä vaille toivoa. Olimme yrittäneet lopettaa jo monta kertaa. Jotkut meistä olivat rukoilleet Jumalaa lukemattomia kertoja. Olimme pyytäneet anteeksi käytöstämme ja luvanneet muuttua. Mutta epäonnistuttuamme kerta toisensa jälkeen aloimme ajatella, että Jumala oli pettynyt meihin eikä auttaisi meitä. Ne meistä, jotka olivat varttuneet ilman käsitystä Jumalasta, olivat varmoja siitä, että olivat käyttäneet loppuun kaikki avunlähteet. Kummassakin tapauksessa askel 2 antoi meille vastauksen, jonka olimme joko hylänneet tai jota emme olleet koskaan harkinneet – toivon löytämisen Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen sovituksensa voiman.

Viimein nöyrrytettyinä me pyysimme apua. Mitä pienimmältä tuntunutta toivon sädettä seuraten aloimme käydä toipumiskokouksissa ja työskennellä tukihenkilön kanssa. Täynnä epäilyksiä ja pelkoja tulimme ensimmäisiin kokouksiimme. Olimme peloissamme, väsyneitä ja ehkä jopa kyynisiä, mutta ainakin tulimme.

Toipumiskokouksissa ihmiset kuvailivat rehellisesti, millaista heidän elämänsä oli ollut, mikä sai heidät muuttumaan ja millaista heidän elämänsä oli, kun he toipuivat. Huomasimme, että monet näissä kokouksissa tapaamistamme ihmisistä olivat ennen tunteneet itsensä yhtä toivottomiksi kuin mekin. Mutta kun jatkoimme siellä käymistä, näimme monien heistä nauravan aidosti, puhuvan, hymyilevän ja suhtautuvan tulevaisuuteen toiveikkaasti. Näimme monia, jotka olivat kokeneet voimallisen muutoksen elämässään – muutoksen, jota mekin halusimme.

Vähitellen periaatteet, joista he kertoivat ja joita he noudattivat, alkoivat toimia meidänkin kohdallamme. Kun tulimme yhä uudestaan, aloimme tuntea jotakin sellaista, mitä emme olleet tunteneet vuosiin – toivoa. Jos oli olemassa toivoa muille, jotka olivat olleet aivan tuhon partaalla, ehkä oli olemassa toivoa meillekin. Me aloimme uskoa, että jos kääntyisimme Jeesuksen Kristuksen puoleen, ”ei ole tapaa, ei riippuvuutta, ei kapinaa, ei syntiä, ei rikkomusta, jota ei koskisi lupaus täydellisestä anteeksiannosta” (Boyd K. Packer, ”Anteeksiantamuksen kirkas aamu”, Valkeus, tammikuu 1996, s. 19).

Tässä uskon ja todistuksen ilmapiirissä löysimme toivoa, joka alkoi herättää meidät huomaamaan Jumalan armon ja voiman. Me aloimme uskoa, että Hän voisi vapauttaa meidät riippuvuuden kahleista. Noudatimme toipumassa olevien ystäviemme esimerkkiä. Aloimme suorittaa askeleita, saada tukea muilta – myös tukihenkilöltämme – ja osallistua toipumiskokouksiin. Kun rukoilimme, pohdiskelimme ja sovelsimme pyhiä kirjoituksia käytäntöön, ajan myötä aloimme tulla uudelleen aktiivisiksi kirkossa. Omalla kohdallamme alkoi tapahtua ihmeitä, ja huomasimme, että meitä siunattiin Jeesuksen Kristuksen armolla, joka auttoi meitä pysymään vapaina riippuvuudestamme päivän kerrallaan.

Kun suoritimme askelta 2, meissä heräsi halu uskoa Jeesuksen Kristuksen rakkauteen ja voimaan sen sijaan että olisimme luottaneet itseemme ja riippuvuuksiimme. Suoritimme tämän askeleen mielessämme ja sydämessämme muiden tuella ja opimme, että riippuvuudesta toipumisen perustan täytyy olla hengellinen. Kun sitten ponnistelimme eteenpäin ja suoritimme jokaisen tässä oppaassa suositellun askelen, toipumisen hengellinen luonne vahvistettiin meille toistuvasti.

Tämä ohjelma on hengellinen, ja se on toiminnan ohjelma. Meille ja lukemattomille muille toipumiseen vaadittu työ on ollut kaiken vaivan arvoista. Kun toteutamme näitä periaatteita ja annamme niiden vaikuttaa elämäämme, saamme takaisin terveen mielen ja täyden hengellisen terveyden. Me löydämme aidon suhteen itseemme, muihin ja Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen.

Joillekuille meistä toipumisen ihme näytti tulevan nopeasti. Toisten kohdalla toipuminen on ollut asteittaisempaa. Joka tapauksessa on tärkeää, että harjoitimme edelleen uskoa ja luottamusta siihen, että Jumala tekisi puolestamme sen, mitä me emme pystyisi tekemään itse. Ajan myötä pystyimme lopulta sanomaan, että ”lujina Kristuksessa” me olemme pelastuneet riippuvuudesta ja meillä on ”täydellinen toivon kirkkaus”. (2. Nefi 31:20.)

Rakastava taivaallinen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus ovat kanssamme joka askeleella. He auttavat meitä ruokkimaan ja kasvattamaan toivoamme Kristuksessa. Presidentti M. Russell Ballard opetti:

”Niille teistä, jotka ovat langenneet minkä tahansa riippuvuuden saaliiksi, on olemassa toivoa, koska Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan ja koska Herran Jeesuksen Kristuksen sovitus tekee kaiken mahdolliseksi.

Olen nähnyt toipumisen ihmeellisen siunauksen, joka voi vapauttaa ihmisen riippuvuuden kahleista. Herra on meidän paimenemme, eikä meiltä mitään puutu, kun me turvaamme sovituksen voimaan. Minä tiedän, että Herra voi vapauttaa ja vapauttaakin riippuvaiset heidän orjuudestaan, sillä kuten apostoli Paavali julisti, ’kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa’ (Fil. 4:13).” (”Oi tuota Paholaisen viekasta suunnitelmaa!”, Liahona, marraskuu 2010, s. 110.)

Jos lankeamme uudelleen, huomaamme suurta arvoa siinä, että käännymme Jumalan puoleen ja puhumme tukihenkilömme kanssa. Saatamme tuntea houkutusta luopua kaikesta toivosta. Mutta lankeaminen uudelleen ei tuhoa saavuttamaamme edistystä, eikä sen tarvitse tuhota toivoamme. Lankeaminen on voimallinen muistutus siitä, että meidän tulee edelleen käydä toipumiskokouksissa, saada tukihenkilön ja muiden tukea, antautua Jumalalle ja suorittaa näitä askeleita. Kun jatkamme ponnistelemista eteenpäin, alamme tuntea elämässämme Jeesuksen Kristuksen voimaa. Pystymme paremmin vastustamaan riippuvuuden aiheuttajaa, ja toivomme kasvaa.

Vanhin David A. Bednar on opettanut: ”Saatamme aiheettomasti ajatella, että sellaiset siunaukset ja lahjat on varattu muille ihmisille, jotka tuntuvat olevan vanhurskaampia tai jotka palvelevat näyttävissä kirkon tehtävissä. Todistan, että Herran lempeät armoteot ovat meidän kaikkien ulottuvilla ja että Israelin Vapahtaja on halukas suomaan meille sellaisia lahjoja.” (”Herran lempeät armoteot”, Liahona, toukokuu 2005, s. 101.) Jeesus Kristus antaa meille monia lempeitä armotekoja matkallamme kohti toipumista. Yksi tärkeimmistä on toivo siitä, että Jumalan voima voi palauttaa meille täydellisen hengellisen terveyden.

Toiminta-askeleet

Tämä on toiminnan ohjelma. Edistymisemme riippuu siitä, sovellammeko näitä askeleita johdonmukaisesti päivittäisessä elämässämme. Tätä kutsutaan ”askeleiden suorittamiseksi”. Seuraavat tehtävät auttavat meitä tulemaan Kristuksen luokse ja saamaan ohjausta ja voimaa, joita tarvitsemme ottaaksemme seuraavan askeleen toipumisessamme.

Opi ymmärtämään oikein Jumalan luonnetta

Häpeämme voi usein estää meitä ymmärtämästä Jumalan luonnetta ja rakkautta meitä kohtaan. Tuskamme ja riippuvuuksiemme sokaisemina me näemme Hänet usein kostonhaluisena, pettyneenä tai meille vihaisena. Tämän toiminta-askeleen tarkoituksena on siirtää syrjään väärät käsitykset Jumalasta ja oppia ymmärtämään paremmin Hänen rakkauttaan, armoaan sekä halukkuuttaan ja haluaan siunata meitä.

Ensiksi on tärkeää ymmärtää, että Jumala on olemassa, vaikka emme tuntisikaan Hänen läsnäoloaan. Se, että oppii tuntemaan Jumalan, on kovaa työtä ja vaatii kärsivällisyyttä. Se voi olla vaikeaa, jos olemme tottuneet välittömään tyydytykseen, mutta ajan myötä voimme alkaa nähdä ja kokea Hänen jumalallisia ominaisuuksiaan. Me opimme tuntemaan Jumalan paremmin.

Voimme pyytää taivaallista Isää auttamaan meitä ymmärtämään paremmin Hänen luonnettaan. Voimme etsiä Jumalan käden vaikutusta elämässämme ja sitä, kuinka paljon Hän tekee hyväksemme. Voimme tutkia pyhien kirjoitusten kohtia Vapahtajan laupeudesta ja armosta ja sitten keskustella niistä kohdista tukihenkilömme ja muiden meitä tukevien kanssa.

Kun alamme ymmärtää paremmin Jumalan rakkautta ja armoa, alamme tuntea suurempaa luottamusta ja toivoa Jumalan voimaan vapauttaa meidät. Presidentti J. Reuben Clark jr. on todistanut taivaallisen Isämme armosta sanomalla: ”Uskon, että taivaallinen Isä haluaa pelastaa jokaisen lapsensa. – – Uskon, että oikeudenmukaisuudessaan ja armossaan Hän antaa meille suurimman mahdollisen palkan meidän teoistamme, antaa meille kaiken, mitä voi antaa, ja toisaalta uskon, että Hän antaa meille pienimmän mahdollisen rangaistuksen, mitä Hän voi antaa.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1953, s. 84.)

Rukoile ja tutki pyhiä kirjoituksia

Presidentti M. Russell Ballard on sanonut: ”Jos kuka tahansa riippuvainen haluaa selviytyä, niin hengelliseen vapauteen on olemassa tie – tie pakoon orjuudesta – koeteltu tie. Se alkaa rukouksesta – vilpittömästä, hartaasta ja jatkuvasta kommunikoinnista henkemme ja ruumiimme Luojan, taivaallisen Isämme, kanssa.” (”Oi tuota Paholaisen viekasta suunnitelmaa!”, Liahona, marraskuu 2010, s. 110.)

Kun päästämme irti ylpeydestä ja pyrimme tekemään parhaamme joka päivä, me haluamme rukoilla johdatusta ja ohjausta rakastavalta taivaalliselta Isältä. Jotkut meistä eivät olleet koskaan todella rukoilleet tai pohtineet pyhiä kirjoituksia. Jotkut meistä tunsivat kiusausta lakata rukoilemasta tai tutkimasta. Luulimme erheellisesti, etteivät nämä pyrkimykset toimineet, koska emme tunteneet olevamme lähellä Jumalaa tai koska kamppailimme edelleen riippuvuuden kanssa.

Huomasimme, että yksi menestyksen avaimista oli jatkaa näiden hengellisten työkalujen käyttämistä. Ääneen lausutut rukoukset, yksinkertaiset kiitollisutta ilmaisevat rukoukset pitkin päivää ja muiden puolesta rukoileminen olivat monille meistä voimallisia uusia käytäntöjä. Yksi tapa lisätä rukouksen voimaa on kertoa Jumalalle rehellisemmin vaikeuksistamme. Silloinkin kun kerroimme taivaalliselle Isälle haluttomuudestamme muuttua, halukkuutemme vahvistui. Koimme myös useammin hiljaisia, pieniä vaikutelmia Pyhältä Hengeltä. Aloimme kysyä Jumalalta, mitä pieniä askeleita voisimme ottaa joka päivä sen sijaan että vain pyytäisimme Häntä poistamaan heti haasteemme ja riippuvuutemme.

Lopulta halu olla yhteydessä Jumalaan johtaa meidät tutkimaan nykyajan ja muinaisten profeettojen sanoja. Se, että tutkimme rukoillen pyhiä kirjoituksia, etsimme vastauksia kysymyksiimme ja kirjoitamme muistiin Hengen vaikutelmia, voi olla hyödyksi, kun opimme uskomaan, että Jumala voi auttaa ja auttaakin meitä.

Hyvä paikka aloittaa Jumalan sanan tutkiminen on tämän oppaan jokaisen luvun lopussa olevat pyhien kirjoitusten kohdat ja lainaukset. Jokainen pyhien kirjoitusten kohta ja lainaus on valittu toipumista silmällä pitäen, ja jokainen kysymys esitetään siinä toivossa, että se voisi auttaa meitä soveltamaan pyhiä kirjoituksia ja lainauksia omaan elämäämme. Olemme huomanneet, että jo muutaman minuutin käyttäminen joka päivä sen etsimiseen, mitä Jumala haluaa meille kertoa, on hyvin palkitsevaa. Me todistamme tästä totuudesta: ”Niin, me näemme, että jokainen, joka tahtoo, voi tarttua Jumalan sanaan, joka on elävä ja voimallinen ja joka hajottaa kaikki Paholaisen viekkaudet ja ansat ja juonet” (Hel. 3:29).

Tutkiminen ja ymmärtäminen

Seuraavat pyhien kirjoitusten kohdat ja kirkon johtajien lausunnot voivat auttaa, kun toivumme riippuvuuksistamme. Voimme käyttää niitä mietiskelyssä, tutkimisessa ja päiväkirjan pitämisessä. Kun kirjoitamme, meidän on muistettava olla rehellisiä ja yksityiskohtaisia, jotta saamme siitä eniten hyötyä.

Usko Jumalaan

”Uskokaa Jumalaan; uskokaa, että hän on ja että hän on luonut kaiken sekä taivaassa että maan päällä; uskokaa, että hänellä on kaikki viisaus ja kaikki valta sekä taivaassa että maan päällä; uskokaa, että ihminen ei käsitä kaikkea, minkä Herra voi käsittää” (Moosia 4:9).

  • Monet todisteet taivaassa ja maan päällä todistavat Jumalan olemassaolosta. Mitä todisteita Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan minä olen saanut?

Kasvata uskoa Jeesukseen Kristukseen

Presidentti Russell M. Nelson opetti: ”[Alkakaa] tänään kasvattaa uskoanne. Uskonne kautta Jeesus Kristus kasvattaa kykyänne siirtää vuoria elämässänne, vaikka henkilökohtaiset haasteenne saattavatkin häämöttää yhtä suurina kuin Mount Everest.” (”Kristus on noussut – usko Häneen siirtää vuoria”, Liahona, toukokuu 2021, s. 102.)

Monet meistä ovat yrittäneet toipua riippuvuuksistaan pelkällä tahdonvoimalla tai uskomalla ystävään tai terapeuttiin. Ennemmin tai myöhemmin huomasimme, että usko itseemme tai muihin ei antanut meille voimaa voittaa riippuvuuksiamme täysin. Toipumisemme perustana on usko Jeesukseen Kristukseen ja Hänen kykyynsä parantaa meidät.

  • Miltä minusta tuntuu tänään kääntyä Vapahtajan puoleen toipumispyrkimyksissäni?

  • Mikä on auttanut minua uskomaan Jeesukseen Kristukseen?

  • Mitä tukihenkilöni, kirkon johtohenkilöt ja muut ehdottavat, että tekisin auttaakseni uskoani vahvistumaan?

Toivon voima ja vahvuus

Kun meillä on toivo sydämessämme ja mielessämme, keskitymme selkeästi tuleviin tekoihimme. Toivo tuo vakaata voimaa ja luottamusta hetkellisen optimismin sijaan. Toivo voi olla myös rauhan, tyyneyden ja emotionaalisen vakauden lähde, kun edistymme riippuvuudesta toipumisessamme.

Tästä periaatteesta presidentti Russell M. Nelson sanoi: ”Toivo on mahtavampi kuin kaihoisa toive. Uskon ja rakkauden vahvistama toivo synnyttää voiman, joka on vahva kuin teräs. Toivosta tulee sielun ankkuri. – – Jos me pidämme kiinni toivon ankkurista, se on suojamme ikuisesti.” (”A More Excellent Hope”, Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus, 8. tammikuuta 1995, s. 3, speeches.byu.edu.)

  • Milloin olen tuntenut voimaa ja luottamusta Kristukseen kohdistuvan toivon ansiosta?

  • Mitä päivittäisiä hengellisiä harjoituksia ja tekoja tein tuona aikana?

  • Kuinka toiveikkuus vaikutti mieleeni, mielialaani ja henkeeni? Kuinka se vaikutti tuleviin tavoitteisiini ja suunnitelmiini?

  • Kuinka se vaikutti suhteisiini ja vuorovaikutukseeni ihmisten kanssa, jotka rakastavat minua ja välittävät minusta?

Kiitollisuusluettelo

Yksi tapa nähdä Jumala elämässämme on pohtia usein siunauksiamme ja kirjoittaa niistä. Voimme ymmärtää paremmin taivaallisen Isän rakkautta meitä kohtaan etsimällä todisteita Hänen rakkaudestaan ja voimastaan omassa elämässämme.

  • Mistä olen kiitollinen?

  • Mitä hyviä asioita elämässäni on tapahtunut?

  • Kuinka olen nähnyt Jumalan käden vaikutuksen elämässäni?

Pidä kiinni toivosta, kun lankeat

Vanhin Dale G. Renlund on opettanut: ”’Pyhä on synnintekijä, joka jatkaa yrittämistä.’ – – Jumala välittää paljon enemmän siitä, millaisia me olemme ja millaisia meistä on tulossa, kuin siitä, millaisia olemme joskus olleet. Hän välittää siitä, että me jatkamme yrittämistä.” (”Myöhempien aikojen pyhät jatkavat yrittämistä”, Liahona, toukokuu 2015, s. 56.) Me kaikki koemme aika ajoin toivottomuuden tunteita, kun pyrimme toipumaan. Tämä on erityisen totta, jos tai kun lankeamme uudelleen. Mutta toivomme ja toipumisemme perustuvat pikemminkin edistymiseen kuin täydellisyyteen. Lankeaminen uudelleen ei pyyhi pois aiempia pyrkimyksiämme tai liikevoimaamme kääntyessämme Jeesuksen Kristuksen puoleen. Voimme oppia säilyttämään toivomme Kristuksessa silloinkin kun lankeamme.

  • Millä tavoin yritän muuttua, tulla paremmaksi ja edistyä?

  • Mitä voittoja tai onnistumisia olen saavuttanut viime aikoina elämässäni?

  • Mitä tukihenkilöni, kirkon johtohenkilöt, perheenjäsenet ja ystävät sanovat ponnisteluistani ja edistymisestäni?

Hän voi vapauttaa meidät orjuudesta

”Mutta jos te käännytte Herran puoleen täysin vilpittömin sydämin ja panette turvanne häneen ja palvelette häntä kokonaan hartain mielin, jos tämän teette, hän vapauttaa teidät orjuudesta oman tahtonsa ja mielensä mukaisesti” (Moosia 7:33).

  • Mikä auttaa minua uskomaan vahvemmin lupaukseen, että Jeesus Kristus vapauttaa minut?

  • Kuinka voin paremmin kääntyä Jeesuksen Kristuksen puoleen, panna turvani Häneen ja palvella Häntä kokonaan hartain mielin? Missä tietyissä asioissa voin kehittyä?

  • Mitä minulle merkitsee sen odottaminen, että Jeesus Kristus pelastaa minut ”oman tahtonsa ja mielensä mukaisesti”?