Veljeni toipuminen ja taivaallisen Isän rakkaus
Veljeni onnettomuuden jälkeen opin tietämään, että minulla on Isä, joka rakastaa minua.
Kuvitus Dilleen Marsh
Veljeni Yerko oli 19-vuotias, kun humalainen kuljettaja törmäsi häneen. Onneksi Yerkon ystävä oli käynyt ensiapukurssin kaksi viikkoa aiemmin. Hän piti veljeni elossa, kunnes ensihoitajat voivat viedä hänet sairaalaan.
Useimmissa paikallisissa sairaaloissa on päivystysvuorossa vain yksi neurologi, mutta kun Yerko vietiin sairaalaan, ryhmä neurologeja oli kokoontunut erityiseen konferenssiin. He alkoivat heti hoitaa häntä.
Yerko oli sairaalassa kuusi kuukautta, kolme niistä koomassa. Hänen ollessaan sairaalassa äiti oli hänen luonaan joka päivä aamuseitsemästä iltaseitsemään. Seurakunnan ja vaarnan jäsenet rukoilivat ja paastosivat Yerkon puolesta ja antoivat hänelle pappeuden siunauksia. Rukouksiimme vastattiin 1. tammikuuta 2011, kun hän heräsi. Jäsenet jatkoivat käyntejä Yerkon luona ja auttoivat meitä huolehtimaan hänestä hänen toipuessaan sairaalassa. Tuona vaikeana aikana he olivat kuin palvelevia enkeleitä.
Nykyään Yerkolla on vielä fyysisiä ongelmia, myös lähimuistin heikkenemistä. Mutta hän kävelee ja pysyy mukana normaalissa keskustelussa. Lääkärit eivät voi uskoa sitä.
Minä olin Nuorissa Naisissa, kun Yerko joutui onnettomuuteen. Joka viikko lausuin: ”Me olemme taivaallisen Isämme tyttäriä. Hän rakastaa meitä”, mutta en oikeastaan ymmärtänyt noiden sanojen merkitystä. Onnettomuuden jälkeen opin tietämään, että minulla todella on Isä, joka rakastaa minua.
Temppeli on osoitus tuosta rakkaudesta. Yerko ja minut on sinetöity vanhempiimme, joten tiesin, että jos menettäisin veljeni, voisin olla hänen kanssaan jälleen. Se oli perheelleni ja minulle suunnattoman lohdullista.
Välittömästi onnettomuuden jälkeen, kun lääkärit kertoivat meille, että Yerkolla oli vain muutama tunti elinaikaa, rukoilin hartaasti taivaallista Isää pelastamaan hänet. Kun Yerko jäi henkiin, halusin palvella lähetystyössä kertoakseni muille kokemistamme ihmeistä.
Kertomus veljeni toipumisesta oli siunaus monille ihmisille, joita opetin lähetyssaarnaajana Perussa. Kun kerroin kokemuksistamme, etenkin ihmisille, joilla oli vaikeita tilanteita, se kosketti heidän sydäntään.
Me mietimme usein, miksi vaikeita asioita tapahtuu, mutta kun turvaamme taivaallisen Isämme rakkauteen, niin tiedämme, että viimein kaikki koituu meidän parhaaksemme (ks. Room. 8:28).