2020
Miten minä voin tukea profeettaa?
Syyskuu 2020


Tule ja seuraa minua – Mormonin kirja

Miten minä voin tukea profeettaa?

Helaman 13–16

31. elokuuta – 6. syyskuuta

Kuva
How can I sustain the prophet

Samuel Lamanilainen oli profeetta, joka saarnasi nefiläisille. Monet torjuivat hänet, mutta muutamat kuuntelivat ja uskoivat hänen innoitettuihin opetuksiinsa. Yleiskonferenssissa ja muina aikoina meillä on mahdollisuus kuunnella ja tukea presidentti Russell M. Nelsonia, meidän aikamme profeettaa.

Kun luet Samuel Lamanilaisesta, mieti, millä tavoin sinä voit tukea profeettaa tänä aikana sekä sanoin että teoin.

Ohjeita meidän aikaamme varten

Samuelin aikaan nefiläisistä oli tullut jumalattomia, joten Samuel kutsui ihmisiä parannukseen. Lisäksi hän todisti Jeesuksen Kristuksen syntymästä ja varoitti synnin vaaroista (ks. Hel. 14:11–12). Mitä muita periaatteita Samuel opetti? Mitä presidentti Nelson on opettanut meidän aikanamme?

Suosiolla ei ole väliä

Suurin osa ihmisistä suuttui Samuelin opetuksista, ja he hyökkäsivät hänen kimppuunsa kivin ja nuolin. Samuel sanoi, että he olivat halukkaita seuraamaan vain niitä, jotka sanoivat, ettei synnillä ole seurauksia (ks. Hel. 13:25–27).

Meidän aikanamme presidentti Nelson on sanonut: ”Profeetat ovat harvoin suosittuja.”1 Kuinka me voimme välttyä käyttämästä ”kiviä” ja ”nuolia”, joita ihmiset heittävät profeettoja kohti nykyään?

Kuunteletko sinä?

Vaikka monet ihmiset torjuivat Samuelin, muutamat ottivat vastaan hänen sanomansa. Sitten he toimivat hänen sanojensa mukaan tekemällä parannuksen ja menemällä kasteelle. Mitä sinä voit tehdä, jotta paitsi kuulet myöhempien aikojen profeettojemme ja apostoliemme opetuksia myös toimit niiden mukaan?

Viite

  1. Russell M. Nelson, ”The Love and Laws of God”, Brigham Youngin yliopiston hartaustilaisuus, 17. syyskuuta 2019, s. 3, speeches.byu.edu.

Kuvitus Dan Burr