Uskonnonvapaus: rauhan kulmakivi
Vanhin D. Todd Christofferson
kahdentoista apostolin koorumista
Tämän puheen koko teksti englanniksi on osoitteessa mormonnewsroom.org.
Vanhin Christofferson puhui eri uskontokuntien välisessä konferenssissa, joka pidettiin São Paulossa Brasiliassa 29. huhtikuuta 2015.
Tavoitelkaamme rauhaa tekemällä yhteistyötä säilyttääksemme ja turvataksemme kaikkien ihmisten vapauden uskoa haluamallaan tavalla ja harjoittaa valitsemaansa uskontoa tai uskoa.
Kuvitus Joshua Dennis
Arvostan suuresti kutsua olla kanssanne tänä iltana tässä eri uskontokuntien välisessä kokoontumisessa, jossa muslimit, sikhit, katoliset, adventistit, juutalaiset, evankeliset, mormonit, luonnonuskontojen kannattajat, uskonnottomat ja monet muut ovat kaikki rinta rinnan hallinnon ja liike-elämän johtajien kanssa keskustelemassa yhdessä uskonnonvapaudesta ja juhlistamassa sitä. Pelkästään se, että olemme todellakin kokoontuneet yhteen tässä ainutlaatuisessa tilaisuudessa, on sinällään voimallinen vertauskuva.
Minä olen erityisen iloinen saadessani olla täällä Brasiliassa, maassa, jossa on runsaasti eri kulttuureja ja erilaisia ihmisiä. Hyväksymällä moninaisuutensa, myös uskonnollisen moninaisuutensa, Brasilia on menestynyt ja menestyy edelleen. Brasilia tunnustettiin äskettäin maaksi, jossa on vähiten uskontoon kohdistuvia valtiovallan rajoituksia.1 Onnittelen Brasiliaa tästä merkittävästä huomionosoituksesta. Brasilialla on nyt vastuu johtaa maailmanlaajuista liikettä tämän vapauden edistämiseksi. Kuten Jeesus sanoi Uudessa testamentissa:
”Te olette maailman valo. Ei kaupunki [tai tässä tapauksessa kansakunta] voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. – –
Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14, 16.)
Arvoisat kollegat, maailma tarvitsee Brasilian valon pitkää ja kirkasta loistoa. Tänä iltana me juhlimme sitä, mitä tuosta näkemyksestä voi seurata.
Taustaa ja perusperiaatteita
Uskonnonvapaus on rauhan kulmakivi maailmassa, jossa on monia kilpailevia elämänkatsomuksia. Se antaa meille kaikille tilaa ratkaista itse, mitä ajattelemme ja mihin uskomme – noudattaa totuutta, jota Jumala puhuu sydämellemme. Se sallii erilaisten vakaumusten elää rinnakkain, suojelee haavoittuvia ja auttaa meitä selviytymään kiistakysymyksistämme. Niinpä kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viisaasti päätellyt useissa tapauksissa, uskonnonvapaus on elintärkeää uskonnollisille ihmisille ja ”myös arvokas avu ateisteille, agnostikoille, skeptikoille ja välinpitämättömille”. Se johtuu siitä, että ”vuosisatojen kuluessa kalliilla hinnalla ansaittuun demokraattiseen yhteiskuntaan kiinteästi kuuluva pluralismi on siitä riippuvainen”.2
Elinvoimainen vapaus ei ole pelkästään sitä, mistä poliittiset filosofit ovat puhuneet ”kielteisenä” vapautena tulla jätetyksi rauhaan, vaikka sekin saattaa olla tärkeää. Sen sijaan se on paljon rikkaampaa ”myönteistä” vapautta – vapautta elää oman uskontonsa tai uskonsa mukaan lainmukaisessa, poliittisessa ja sosiaalisessa ympäristössä, joka on suvaitsevainen, arvostava ja mukautuu erilaisiin uskonkäsityksiin.
Käytämme vapauttamme uskontoomme ja uskoomme vakiinnuttaaksemme omia peruskäsityksiämme, joita ilman kaikki muut ihmisoikeudet olisivat merkityksettömiä. Kuinka voimme väittää, että meillä on sananvapaus, ellemme pysty sanomaan, mihin todella uskomme? Kuinka voimme väittää, että meillä on kokoontumisvapaus, ellemme pysty kokoontumaan niiden kanssa, joilla on samat ihanteet? Kuinka voimme nauttia lehdistönvapaudesta, ellemme voi julkisesti julkaista tai ilmoittaa, keitä me todella olemme?
Hyvä uutinen on se, että uskonnonvapauden leviämisessä on tapahtunut merkittävää edistystä. Olen nähnyt tämän edistyksen oman elämäni aikana. Yksi esimerkki: Vuonna 1948, kun olin vasta kolmivuotias, Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, jossa vaadittiin, että ”jokaisella ihmisellä [tulee olla] ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus”3.
Kun olin 21-vuotias, neuvoteltiin sopimus, jossa Yhdistyneiden kansakuntien julistuksesta tuli sitova. Tuo sopimus – joka tunnetaan Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevana kansainvälisenä yleissopimuksena – tähdensi ajatusta, että jokaisella ihmisellä tulee olla vapaus ”tunnustaa omavalintaista uskontoa tai uskoa taikka omaksua se sekä [vapaus] joko yksinään tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti harjoittaa uskontoaan tai uskoaan jumalanpalveluksissa, uskonnollisissa menoissa, hartaudenharjoituksissa ja opetuksessa”4. Sopimus astui voimaan kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1976.
Vuoteen 2017 mennessä 169 maata – lähes kaikki kehittyneet maat maailmassa – on sitoutunut noudattamaan sitä.5 Amerikan ihmisoikeuksia koskeva sopimus (the Pact of San José, Costa Rica), joka hyväksyttiin vuonna 1969 ja joka on ollut voimassa vuodesta 1978, suojelee uskonnonvapautta lähestulkoon samoin sanoin.6
On vahvoja syitä, jotka tukevat koettua edistystä ja joiden tulisi motivoida meitä tekemään vielä enemmän. Uskonnonvapaus korreloi voimakkaasti monien myönteisten taloudellisten, kansanterveyteen liittyvien ja kansalaisia koskevien etujen kanssa.7 Yleisesti ottaen uskonnollisilla ihmisillä on parempi perhe-elämä, vahvempi avioliitto, vähemmän huumeiden käyttöä ja rikollisuutta, korkeampi koulutustaso, suurempi halukkuus toimia vapaaehtoisjärjestöissä ja lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, paremmat työtavat, pidempi elämä, parempi terveys, suuremmat tulot, ja he voivat paremmin ja ovat onnellisempia.8 Selvästikin uskonnonvapaus ja uskonnon harjoittaminen vahvistavat yhteiskuntaa.
Valppauden ja yhteistyön tarve
Valitettavasti uskonnon- ja uskonvapautta usein suojellaan heikosti, se jää huomiotta ja sitä vastaan hyökätään. Vaikka uskonnonvapaus kasvaakin, sitä pyritään rajoittamaan voimakkaalla painostuksella – myös maissa, joissa sitä on historiallisesti suojeltu tarmokkaimmin. Tällainen painostus on voimissaan tai saa jalansijaa monissa maissa. Suuressa osassa maailmaa uskonnonvapauden juhlimista, niin kuin nyt teemme täällä Brasiliassa, pidettäisiin mahdottomana.
On merkittävää, että vuonna 2013 noin 5,5 miljardia ihmistä – 77 prosenttia maailman väestöstä – eli maissa, joissa uskonnonvapautta rajoitettiin paljon tai erittäin paljon, kun vastaava prosenttiluku vain kuusi vuotta aiemmin oli 68.9
Käytännöllisesti katsoen kaikki länsimaiset demokratiat väittävät uskovansa uskonnonvapauden periaatteeseen. Kiistaa voi aiheuttaa tämän periaatteen toteuttaminen käytännössä. Uskonnonvapautta aletaan uhata yleensä silloin kun uskonnolliset ihmiset ja instituutiot pyrkivät sanomaan tai tekemään jotakin – tai kieltäytyvät sanomasta tai tekemästä jotakin – mikä on vastoin vallassa olevien, myös poliittisten enemmistöjen, ajattelutapaa tai tavoitteita. Uskonto on usein vastakulttuuria ja siten epäsuosittua. Tästä syystä sielläkin, missä uskonnonvapautta yleisesti tuetaan periaatteessa, sitä vastustetaan usein ankarasti käytännössä.
Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kiistaa on herännyt sellaisista aiheista kuten saavatko kirkot päättää, keitä ne palkkaavat (tai eivät palkkaa) papeikseen, voivatko ihmiset käyttää uskonnollisia vaatteita tai symboleja työpaikalla tai koulussa, pitääkö työnantajien maksaa työntekijöiden raskaudenehkäisy ja abortit, voidaanko yksilöitä pakottaa järjestämään jumalanpalveluksia, jotka loukkaavat heidän uskoaan, voidaanko ammatillisiin oppilaitoksiin tai yliopistoihin pääsy kieltää tai kumota moraalisten tasovaatimusten tai uskonkäsitysten vuoksi ja voidaanko uskonnollisia opiskelijajärjestöjä vaatia hyväksymään mukaan opiskelijoita, joilla on vastakkaisia uskonkäsityksiä.
Myös Brasilia, uskonnollisesta moninaisuudestaan huolimatta, painii samankaltaisten asioiden kanssa, kuten liikeyritysten sulkeminen sunnuntaisin, uskonnollisen vaatetuksen käyttö ja afrobrasilialaisten perinteiden suojelu. Olemme kiitollisia siitä, että monet näistä asioista on ratkaistu uskonnonvapauden hyväksi. Uskonkäsitysten vapaaseen harjoittamiseen liittyvien asioiden ripeä ja asianmukainen ratkaiseminen tulee olemaan korvaamatonta, jotta Brasilia voi jatkossakin arvostaa moninaisuuttaan. Sallimalla uskonnollisten ihmisten ja organisaatioiden elää uskonsa mukaan julkisesti ja syyttelemättä Brasilia tulee edelleen olemaan kirkas ja toiveikas esimerkki maailmalle uskonnonvapaudesta.
Kannustan teitä pitämään tiukasti kiinni vapauksista, jotka olette omaksuneet kotimaassanne, ja johtamaan rohkeasti uskonnonvapauden edistämistä maailmalla. Tarve suojella uskonnonvapautta ja säilyttää se – oikeudenmukaisella ja tasapainoisella tavalla, joka suojelee myös muiden perusoikeuksia – on kriittinen.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on mielellään teidän ja muiden rinnalla tässä elintärkeässä pyrkimyksessä. Vaikka olemme optimistisia sen suhteen, että ponnisteluillamme on vaikutusta, meidän täytyy ponnistella yhdessä, koska kukaan meistä ei voi voittaa tätä taistelua yksinään. Toistan sen, mitä työtoverini vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista lausui eräässä tämänkaltaisessa tilaisuudessa:
”On välttämätöntä, että ne meistä, jotka uskomme Jumalaan sekä oikean ja väärän todellisuuteen, yhdistämme voimamme tehokkaammin suojellaksemme uskonnollista vapauttamme saarnata ja harjoittaa uskoamme Jumalaan sekä Hänen säätämiinsä periaatteisiin oikeasta ja väärästä. – – Emme tarvitse yksimielisyyden ja laajan yhteenliittymän saavuttamiseksi ehdottamallani tavalla mitään muuta kuin yhteisen uskon siihen, että ihmisen käyttäytymisessä on olemassa oikea ja väärä tapa ja että sen on Korkein Olento säätänyt. Kaikkien niiden, jotka uskovat tuohon perus[periaatteeseen], tulee yhdistyä tehokkaammin säilyttääksemme ja vahvistaaksemme vapautta puolustaa ja harjoittaa uskonkäsityksiämme, olivatpa ne mitä tahansa. Meidän tulee kulkea yhdessä jonkin matkaa samaa polkua, jotta takaisimme vapautemme kulkea eri teitämme silloin, kun eri uskonkäsityksemme niin vaativat.”10
Tehtävämme on vaikea ja vaatii jatkuvaa valppautta, mutta se on äärimmäisen tärkeä.
Päätän eräällä kohdalla Opista ja liitoista. Tämä kohta ilmoitettiin vuonna 1835, ajankohtana, jolloin perustuslain suomasta suojasta huolimatta esivanhempani karkotettiin kodeistaan heidän omaksuttuaan sellaista, mikä muiden silmissä vaikutti uusilta ja erilaisilta uskonkäsityksiltä. Siksi se on vakavoittava muistutus meidän ajallemme, etenkin kun monet uskonnonvapauden nykyisistä rajoituksista tehdään myös maissa, jotka kannattavat tätä periaatetta mutta eivät aina onnistu noudattamaan sitä käytännössä.
Pyhissä kirjoituksissamme sanotaan: ”Mikään hallitusvalta [ei] voi pysyä rauhassa, ellei laadita sellaisia lakeja – ja pidetä niitä loukkaamattomina – jotka turvaavat jokaiselle yksilölle omantunnonvapauden harjoittamisen.” Hallitukset voivat estää rikollisuutta mutta eivät ”milloinkaan hallita kenenkään omaatuntoa; [niiden] tulee rangaista syyllistä mutta ei milloinkaan tukahduttaa sielun vapautta”. (OL 134:2, 4.)
Tavoitelkaamme rauhaa tekemällä yhteistyötä säilyttääksemme ja turvataksemme kaikkien ihmisten vapauden uskoa haluamallaan tavalla ja harjoittaa valitsemaansa uskontoa tai uskoa, joko yksin tai yhdessä muiden kanssa, kotimaassa tai ulkomailla, julkisesti tai yksityisesti, ja jumalanpalveluksessa, uskonnon mukaan elämisessä sekä sen harjoittamisessa ja opettamisessa.