2017
Vanhin Patrick Kearon
November 2017


Vanhin Patrick Kearon

seitsemänkymmenen johtokunta

Kuva
Elder Patrick Kearon

Palvellessaan Euroopan vyöhykkeen johtajana vanhin Patrick Kearon oli näkemässä, kuinka kaksi miljoonaa pakolaista sodan runtelemasta Lähi-idästä matkasi turvaan Eurooppaan. ”Katsottuani heitä silmiin ja kuultuani heidän tarinansa – sekä siitä kauhusta, jota he olivat paenneet, että heidän vaarallisesta matkastaan turvapaikan löytämiseksi – en ole enää koskaan entiselläni”, hän sanoi. ”On ollut innoittavaa nähdä, miten kirkon jäsenet eri puolilla maailmaa ovat runsailla lahjoituksillaan auttaneet näitä ihmisiä ja perheitä, jotka ovat menettäneet niin paljon.”

Vanhin Kearon, joka hyväksyttiin johtavana auktoriteettina palvelevaksi seitsenkymmeneksi 3. huhtikuuta 2010, kutsuttiin seitsemänkymmenen johtokuntaan 1. elokuuta 2017.

Vanhin Kearon syntyi Carlislessa Cumberlandissa Englannissa heinäkuussa 1961 Paddy ja Patricia Kearonin perheeseen. Koska vanhin Kearonin isä palveli Ison-Britannian kuninkaallisissa ilmavoimissa, hän itse kävi koulua Lähi-idässä ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Kun hän tutki kirkkoa, hänen eteensä tuli Mormonin kirjasta kohta, jossa sanotaan: ”Ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25). ”Tuo pyhien kirjoitusten kohta kaikui korvissani”, vanhin Kearon sanoo. ”Tapaamissani ihmisissä näin, kuinka valtavasti elämäämme voi rikastuttaa se, että noudatamme Vapahtajan neuvoa olla rohkealla, iloisella mielellä.” Hän liittyi kirkkoon jouluaattona vuonna 1987.

Hän tapasi Jennifer Carole Hulmen tämän opiskellessa Brigham Youngin yliopiston ohjelmassa Englannissa. Heidät vihittiin Oaklandin temppelissä Kaliforniassa Yhdysvalloissa vuonna 1991, ja he asuivat Englannissa vuoteen 2010 asti, jolloin vanhin Kearon sai kutsun johtavaksi auktoriteetiksi. Heillä on neljä lasta.

Vanhin Kearon on asunut Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Saudi-Arabiassa ja Yhdysvalloissa sekä työskennellyt kyseisissä maissa eri aloilla, kuten terveydenhuolto, elintarvikeala sekä kuljetus- ja autoala. Hänellä on ollut myös oma viestintäalan konsulttiyritys. Yhteiskuntaa hän on palvellut johtokunnissa mm. hyväntekeväisyysjärjestöissä, koulussa, yrityskeskuksessa ja collegessa.

Vanhin Kearon on palvellut lukuisissa kirkon tehtävissä, kuten seurakunnan apulaiskirjurina, seurakunnan Nuorten Miesten johtajana, neuvonantajana piispakunnassa, seurakunnanjohtajana, vaarnanjohtajana ja vyöhykeseitsenkymmenenä.