2017
Mikä on erilaista?
November 2017


Tule ja seuraa minua – Melkisedekin pappeus ja Apuyhdistys

Mikä on erilaista?

Näinä myöhempinä aikoina Jumala on palauttanut pappeuden ja järjestänyt pappeuskoorumit ja Apuyhdistyksen auttamaan Hänen työnsä toteuttamisessa (ks. Moos. 1:39). Niinpä joka sunnuntai tullessamme Melkisedekin pappeuden ja Apuyhdistyksen kokouksiin me kokoonnumme yhteen keskustelemaan ja suunnittelemaan, kuinka aiomme toteuttaa Hänen työtään. Siksi näiden kokousten tulee olla enemmän kuin oppiluokkia. Ne ovat myös tilaisuuksia neuvotella pelastuksen työstä, oppia yhdessä tähän työhön liittyviä asioita kirkon johtajien opetuksista sekä organisoida työn toteuttamista. Nämä muutokset sunnuntaikokouksiimme auttavat meitä toteuttamaan näitä tarkoituksia.

Kuukausittainen aikataulu

Melkisedekin pappeuden ja Apuyhdistyksen kokouksissa noudatetaan sunnuntaisin tätä kuukausittaista aikataulua:

Viikko

Tarkoitus

Ensimmäinen sunnuntai

Neuvotelkaa yhdessä paikallisista vastuista, mahdollisuuksista ja haasteista sekä laatikaa suunnitelmia toimia

Toinen ja kolmas sunnuntai

Tutkikaa johtokunnan tai ryhmän johtohenkilöiden – tai joskus piispan tai vaarnanjohtajan – valitsemia viimeaikaisia yleiskonferenssipuheita

Neljäs sunnuntai

Keskustelkaa ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin valitsemasta erityisestä aiheesta

Viides sunnuntai

Käsitelkää piispakunnan valitsemaa aihetta

Kuva
Apuyhdistyksen neuvoston kokous

Malli kokouksillemme

Jokaisessa Melkisedekin pappeuden ja Apuyhdistyksen kokouksessa noudatamme seuraavanlaista mallia toteuttaaksemme Jumalan työtä.

  1. Kertokaa kokemuksia aiemmissa pappeuskokouksissa tai Apuyhdistyksen kokouksissa saamistanne vaikutelmista tai kehotuksista (johtokunnan tai ryhmän johtajan johdolla).

  2. Neuvotelkaa yhdessä (ensimmäisenä sunnuntaina johtokunnan tai ryhmän johtajan johdolla) tai oppikaa yhdessä (toisena, kolmantena ja neljäntenä sunnuntaina tehtävään kutsutun opettajan johdolla).

  3. Tehkää suunnitelmia toimia ryhmänä tai yksilöinä (johtokunnan tai ryhmän johtajan johdolla).